ɫɫÀ²

Opettajan käsikirja

Inklusiivinen opetus

Tältä sivulta löydät vinkkejä ja työkaluja, joiden avulla voit kehittää opetustasi toimivammaksi monenlaisille oppijoille.

Opiskelijat tulevat kursseille monenlaisista lähtökohdista. Kaikki tuen tarpeet eivät näy ulospäin, eikä opiskelija aina tiedä etukäteen, millainen tuki auttaisi häntä oppimaan. Osalle yliopisto-opinnot voivat olla myös ensimmäinen vaihe, jossa aiemmat opiskelutavat eivät enää riitä ja tuen tarve tulee näkyväksi. 

Inklusiivinen opetus tarkoittaa ennen kaikkea selkeitä, ennakoivia ja joustavia opetuskäytäntöjä. Jo muutamalla peruskäytännöllä pääsee pitkälle. Ne tukevat yksittäisiä opiskelijoita, mutta tekevät kurssista usein toimivamman ja saavutettavamman kaikille.
 

Opiskelijaryhmä istuu ulkona nurmikolla rakennuksen edessä, lukee kirjoja ja juttelee auringossa
Kuva: Aleksi Poutanen, Aalto-yliopisto

Lyhyesti

Keskeiset käytännöt

Seuraavat käytännöt tukevat monenlaisia opiskelijoita ja tekevät kurssista toimivamman kaikille:

  1. Tee tuen pyytäminen helpoksi: Kerro kurssin alussa, miten opiskelija voi kysyä tarkennuksia, pyytää henkilökohtaisia opintojärjestelyjä tai antaa palautetta epäselvistä kohdista. Lisää esimerkiksi kurssin aloitusdioille tai MyCourses-sivuille selkeä toimintaohje: kerro opiskelijoille, toivotko yhteydenottoja opintojärjestelyihin liittyen ensisijaisesti sähköpostitse vai esimerkiksi vastaanottoaikoinasi.
  2. Tee kurssin kokonaisuus näkyväksi: Julkaise aikataulu, tavoitteet, tehtävät, määräajat ja kurssin arviointikriteerit selkeästi. Kokonaisuuden näkeminen auttaa opiskelijaa suunnittelemaan työskentelyään.
  3. Anna selkeät ja yhdenmukaiset ohjeet: Kerro, mitä tehdään, mihin mennessä, missä muodossa ja miten kurssityö arvioidaan. ±Ê¾±»åä ohjeet samoina eri kanavissa.
  4. Jaa keskeinen tieto ennakkoon: Jaa materiaalit, tehtävänannot tai opetuskerran runko etukäteen, kun se on mahdollista. Ennakkotieto auttaa opiskelijaa valmistautumaan sekä tunnistamaan omat saavutettavuustarpeensa ja kertomaan niistä opettajalle.
  5. Tee osallistumisesta ennakoitavaa: Kerro opetuskerran alussa, mitä tehdään ja miten osallistutaan. Anna aikaa ajatella ja tarjoa mahdollisuuksien mukaan erilaisia osallistumistapoja.
  6. Huomioi kuormitus ja rakenna joustoa: Mitoita työmäärä realistisesti, jaa isot tehtävät vaiheisiin ja kerro, mikä on olennaista. Tarjoa joustoa silloin, kun oppimistavoitteet sen sallivat.

Vinkkejä inklusiiviseen opetukseen

Kun keskeiset käytännöt ovat kunnossa, voit vahvistaa inklusiivisuutta kurssin eri osa-alueilla. Voit lukea osiot järjestyksessä tai siirtyä suoraan siihen teemaan, joka on sinulle ajankohtainen.

Suunnittele kurssi moninaiselle opiskelijaryhmälle

  • Rakenna kurssi, joka joustaa. Oleta, että ryhmässä on erilaisia oppimisen ja terveydentilan tarpeita ja huomioi tämä ennakkoon kurssin rakenteessa, aikatauluissa, materiaaleissa ja arvioinnissa. Joustoa voi olla esimerkiksi tehtävien vaiheistus, palautusikkuna, ennakkoon jaetut materiaalit, luentotallenteiden tekeminen tai vaihtoehtoinen arviointitapa, mikäli oppimistavoitteet sen mahdollistavat.
  • Aikaisemmat tuen tarpeet: Toistuvat kysymykset, etenemisen haasteet ja epäselvyydet kertovat usein kohdista, joita kannattaa selkeyttää. Tunnistatko aikaisemmilta toteutuksilta tällaisia ja voitko lisätä tukea tällaisin kohtiin? Esimerkiksi tarkempi tehtävänanto, tukimateriaali, läpinäkyvät arviointikriteerit, joustavampi palautusaika tai mallipohja voivat olla lisätä selkeyttä.
  • Henkilökohtaiset opintojärjestelyt: Varaudu, että ennakoivien saavutettavuustekojen lisäksi jotkin opiskelijat kaipaavat henkilökohtaisempaa tukea. Kerro opiskelijoille kurssin alussa oikeudesta henkilökohtaisiin opintojärjestelyihin ja anna toimintaohjeet siitä miten sinua voi lähestyä asiassa. Rohkaise kaikkia opiskelijoita kokeilemaan itselleen toimivia opiskelutekniikoita.

Tee kurssin rakenne näkyväksi

  • Keskeiset tiedot: Julkaise kurssin aikataulu, tavoitteet, arviointikriteerit, tehtävät ja käytänteet etukäteen. Kurssikokonaisuus voi hahmottua opiskelijoille paremmin myös visuaalisen aikajanan avulla. 
  • Kurssisivu: Luo MyCourses-sivuillesi johdonmukainen rakenne, nimeä osiot ja tiedostot selkeästi ja esittele opiskelijoille sivustosi rakenne kurssin alussa. Voit tukea opiskelijoiden etenemistä kurssilla Edistymisen seuranta -työkalun avulla.
  • Ohjeistus: ±Ê¾±»åä ohjeet yhdenmukaisina kaikissa kanavissa, kuten MyCoursesissa, ilmoituksissa, kurssidioilla.

Monipuolista materiaalit ja arviointi 

  • Hyödynnä kurssilla monipuolisia tapoja esittää tietoa: Tarjoa oppimateriaalia erilaisissa muodoissa mahdollisuuksien mukaan, jotta opiskelija voi ottaa tiedon haltuun itselleen sopivimmalla tavalla (esim. lukemalla, kuuntelemalla tai katselemalla). Käytä puheen lisäksi selkeitä luentomateriaaleja, sanastoja, tieteellisiä artikkeleita, kuvia ja kaavioita selitteineen, vaiheistettuja demonstraatioita, arjen esimerkkejä, opetusvideoita tai podcasteja kurssin tavoitteiden ja opiskelijoiden tarpeiden mukaisesti. Kiinnitä huomiota materiaalien saavutettavuuteen.
  • Arviointitavat: Tarjoa mahdollisuuksien mukaan vaihtoehtoisia arviointitapoja osaamisen osoittamiseen, jos oppimistavoitteet eivät tätä estä. Arviointia suunnitellessa kannattaa pohtia myös formatiivisen (oppimisen aikana tapahtuvan) ja summatiivisen (kurssin lopuksi tehtävän) arvioinnin yhdistämistä ja niiden painoarvoa. Voisiko osan osaamisesta osoittaa jo kurssin aikana esimerkiksi pienillä välitehtävillä? Vaihtoehtoja osaamisen osoittamiseen on esimerkiksi monivalintatentti, kirjallinen työt, video/äänitallenteet, suullinen esitys, posterinäyttely, visuaalinen esitys, projekti-/ryhmätyö yksin, parin kanssa tai ryhmässä. 
  • Arvioinnin fokus: Suunnittele arviointi niin, että se mittaa kurssin oppimistavoitteita eikä tarpeettomasti mm. opiskelijan nopeutta, esiintymistaitoa, kielitaitoa tai teknistä osaamista. 
  • Yksilölliset tukimuodot: Huomioi henkilökohtaiset opintojärjestelyt oppimistehtävissä ja tenteissä. Pohdi voiko näitä integroida kaikkien opiskelijoiden tehtäviin jo etukäteen? Yksilöllisiä opintojärjestelyitä voivat olla mm. lisäaika, rauhallinen tenttitila, luentomateriaalit saataville etukäteen tai vaihtoehtoiset suoritustavat. Henkilökohtaiset järjestelyt eivät ole syy tinkiä osaamistavoitteista, vaan niiden tarkoitus on tukea opiskelijaa näiden tavoitteiden saavuttamisessa. 
  • Palaute: Tue oppimisprosessia oikea-aikaisella palautteella (optimaalisti jo ennen viimeistä palatusta). Hyödynnä kevyttä itsearviointia (esimerkiksi rubriikki vasten) ja vertaisarviointia selkeillä kysymyksillä.

Rakenna selkeää ja turvallisempaa vuorovaikutusta

  • Turvallisempi tila: Keskustele turvallisemman tilan periaatteista kurssillasi ja sopikaa yhdessä, että kunnioittavan vuorovaikutuksen ylläpito on myös opiskelijoiden vastuulla niin opetustilanteissa, ryhmätöissä kuin verkossakin.
  • Monipuoliset osallistumistavat: Tarjoa vaihtoehtoisia tapoja osallistua opetustilanteisiin aktivointimenetelmien ja -työkalujen avulla: Peukku- tai käsiäänestys, pari- tai pienryhmäkeskustelun, monivalintakysymykset Mentimeterissä, chat Presemossa tai asynkroniset verkkotehtävät.
  • Ohjeistus: Strukturoi aktivoivat tehtävät siten, että ne ovat ennakoitavia. Anna ohjeet sekä suullisesti että kirjallisesti. 
  • Ajatteluaika: Anna ajatteluaikaa kun kysyt opiskelijoilta kysymyksiä, tai ennen kuin odotat opiskelijoiden keskustelevan parin kanssa tai ryhmässä. 
  • ¸é²â³ó³¾Ã¤²â³Ù²â³¾¾±²Ô±ð²Ô: Fasilitoi opiskelijoiden tutustumista toisiinsa esimerkiksi tutustumiskierrosten ja lämmittelykysymysten avulla ennen työskentelyyn ryhtymistä. Joillekkin opiskelijoille voi olla hyödyllistä työskennellä pysymämmän pari tai ryhmän kanssa koko kurssin ajan. 
  • ¸é²â³ó³¾Ã¤³Ù²âö²õ°ì±ð²Ô³Ù±ð±ô²â: Ohjeista ryhmätyöskentelyn eri vaiheet selkeästi. Ryhmätyöskentelyn tukena voi käyttää Teamwork First Aid Kitin työkaluja. Seuraa ryhmien toimintaa jaa puutu ulossulkeviin käytäntöihin.

Huomioi kuormitus kurssilla ja opetustilanteissa

  • Mitoitus: Suunnittele kurssin työmäärä realistiseksi mitoituslaskurin avulla ja jaa se tasaisesti jakson ajalle
  • Vaiheistus: Pilko tehtävät selkeisiin vaiheisiin ja tarjoa tukea sekä palautetta oppimisprosessin eri vaiheissa
  • Valmistautuminen: Jaa oppimateriaalit etukäteen saataville. 
  • Rytmi: Suunnittele opetustilanteisiin taukoja, pidä tahti rauhallisena ja rakenne ennakoitavana.
  • Liikkumisen vapaus: Mahdollista liikkuminen ja poistuminen opetustilanteesta kuormittavissa hetkissä. Opiskelijat voivat myös varata hiljaisen tila levolle tai ryhmätyöskentelylle Aalto Space -sovelluksesta.
  • Sensitiivisyys: Tiedosta, että kuuluminen erilaisiin vähemmistöryhmiin voi lisätä kuormitusta: huomioi sensitiivisyys °ì¾±±ð±ô±ð²õ²õä, vuorovaikutuksessa ja kurssisisällössä.

Tee materiaalit, kurssisivu ja opetustilanteet saavutettaviksi

  • Toimiva kurssisivu: ±Ê¾±»åä MyCourses-sivu selkeänä; tärkeät tiedot etusivulla, sisällön jakaminen osioihin, kuvaavat otsikot ja tiedostonimet, vältä tekstimassoja.
  • ³Û³¾³¾Ã¤°ù°ù±ð³Ù³Ùä±¹²â²â²õ: Varmista oppimateriaalin ja tehtävien selkeys esimerkiksi vaiheistamalla tehtävänantoja, selkeyttämällä palautusohjeita, avaamalla arviointikriteerejä, tarjoamalla tueksi mallipohjia ja lisämateriaalia.
  • Varmista oppimateriaalin ja tehtävien saavutettavuus: Suosi MyCourses-sivuja materiaalin esittämiseen liitetiedostojen sijaan, tee esitysgrafiikasta visuaalisesti saavutettavaa (kontrastit, fonttikoko, luettavuus), tarkista tiedostojen saavutettavuus ennen julkaisua. 
  • Ääni ja selostus: Käytä aina mikrofonia (tukee ), sano ääneen kalvojen olennainen sisältö, toista kysymykset ennen vastaamista, älä puhu selkä yleisöön. 
  • ·¡²õ³Ù±ð±ð³Ù³Ùö³¾²â²â²õ: Kerro opiskelijoille, että esteettömät reitit voi tarkistaa Aalto Space -sovelluksesta ja että erityiskalusteita voi pyytää Aulapalveluilta opettajan kautta etukäteen. Opetustilat ovat pääosin saavutettavia.
  • Tilan käyttö: ±Ê¾±»åä opetustilan kulkuväylät auki, sano ääneen, että tilassa saa liikkua ja poistua kuormittuessa. Kysy tarvittaessa valaistuksen säädöstä. 
  • ±áä³Ùä±è´Ç¾±²õ³Ù³Ü³¾¾±²Ô±ð²Ô: Aulapalvelut avustavat saavutettavien hätäpoistumisteiden selvittämisessä, mikäli kurssillasi on liikuntaraesteinen opiskelija. 

Kerää palautetta ja kerro tukipalveluista

Tukipalvelut opettajalle

kautta saat apua ja tukea esimerkiksi saavutettavien oppimateriaalin suunnittelussa, inklusiivisten opetuksen kehittämisessä sekä pedagogiseen koulutukseen liittyvissä kysymyksissä.  

Aalto University employees having a meeting. Photo: Aalto University/Aleksi Poutanen

Aallon pedagoginen koulutus opetushenkilökunnalle

Haluatko kehittää taitojasi opettajana? Osallistu Aallon pedagogisille kursseille!

Palvelut
Mies ja nainen juttelevat kahdelle opiskelijalle, joilla teekkarilakit päässä

Yhdenvertainen, monimuotoinen ja inklusiivinen Aalto

Rakennamme inklusiivista yhteisöä, jossa yhteisömme jäsenet voivat tuntea yhteenkuuluvuutta ja elää täysipainoisesti työn ja opintojen arkea tasavertaisina.

Kehitämme sivua - Anna palautetta ja kehitysehdotuksia!

Voit jättää palautteen anonyymisti.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu