Aalto Day One – opening of the academic year 2025–2026
Ajankohtaista
Tärkeää juuri nyt: Varainhankintakampanja tukee Aallon työtä menestyvän Suomen rakentamisessa
Tavoitteena on saada kahdessa vuodessa 30 miljoonaa euroa lahjoituksia ja 1 500 lahjoittajaa.
15 vuotta täyttävä Aalto-yliopisto käynnistää varainhankintakampanjan – tavoitteena 30 miljoonaa euroa
Lahjoituksilla Aalto pystyy vastaamaan entistä paremmin koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan kasvaviin tarpeisiin.

Merkki muutoksesta
Valtion tuki yliopistolle on laskenut. Tarvitsemme tukeasi. Tee lahjoitus kestävän tulevaisuuden puolesta!

Lue tuoreita uutisia

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootiota 2025 vietettiin juhlavissa merkeissä
Kaikkiaan 59 maisteria ja 41 tohtoria promovoitiin. Yhteensä osallistujia oli 225, ja promootioviikkoa vietettiin juhlavissa ja iloisissa tunnelmissa.
Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää vihreän siirtymän materiaaleista
Vihreä siirtymä ei etene pelkällä puhtaalla energialla. Se vaatii valtavia määriä kriittisiä raaka-aineita, kuten metalleja ja mineraaleja, joiden toimitusketju taas on hyvin monimutkainen. Tässä viisi keskeistä asiaa, jotka jokaisen tulisi ymmärtää kestävän tulevaisuuden materiaaleista.
Startupit ovat Suomelle valtava mahdollisuus – Aalto-yliopiston uusi yrittäjyysohjelma tähtää harppaukseen niiden määrässä ja menestyksessä
Ideana on luoda parhaiden osaajien yhteisö, joka nostaa kasvuyrittäjien taitotasoa ja kunnianhimoa, sanoo Mårten Mickos, yksi ohjelman vetäjistä.
Latvuspeittokartta paljastaa, onko kotisi lähellä tarpeeksi puustoa
Puut viilentävät kaupungeissa ja toimivat hiilinieluina – mutta vain, jos asuinalueiden latvuspeitto on riittävä.
James Webb -teleskoopin huikeita galaksikuvia nyt kaikkien saatavilla
COSMOS Web -hanke on kartoittanut osan syvästä avaruudesta tarkemmin kuin koskaan aiemmin.Opiskelijoiden kestävyyshankkeita tukeva ainutlaatuinen apurahamalli palkittiin New Yorkissa
Aalto-yliopiston kehittämä Sustainability Action Booster -apurahamalli on saanut arvostetun kansainvälisen tunnustuksen YK:n alaiselta koulutusverkostolta. Malli rahoittaa opiskelijoiden omia kokeiluja, ideoita ja prototyyppejä, ja kerää nyt kiitosta rohkealla, opiskelijoiden osallistamista korostavalla lähestymistavallaan.Tule mukaan tapahtumiin!


Designs for a Cooler Planet 2025 -näyttely
Aalto-yliopiston suurin vuosittainen näyttely esittelee poikkitieteellisiä kokeiluja. Tutustu prototyyppeihin ja ratkaisuihin.

Aalto Alumni Weekend 2025
Tule mukaan la 25.10.2025 kuulemaan puheenvuoroja kestävästä tulevaisuudesta, tapaamaan tuttuja ja osallistumaan kampuskierrokselle!
Talo Varjo: Pienestä koosta suuret ympäristöhyödyt
Arkkitehti Matti Kuittisen taloprojekti tutkii pienten omakotitalojen päästöjä. ”Talo Varjo” on resurssitehokkaan rakentamisen konsepti, joka yhdistää kiertotalouden, minimalistisen suunnittelun ja kestävän kehityksen.
Katso video tai lue lisää äää.
Ajankohtaisia uutisia

Koneoppiminen tuo vallankumouksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen – uuden tekoälyinstituutin johtajalle merkittävä EU-rahoitus
Samuel Kaski on saanut ERC:n rahoituksen uudenlaisen koneoppimisen kehittämiseen.
Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen
Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.
Sähkötekniikan korkeakoulun laitosjohtajat valittu
Tomi Laurila aloittaa sähkötekniikan ja automaation laitoksen johtajana ja Tuomas Savolainen Metsähovin radio-observatorion johtajana. Ville Viikari ja Tapio Lokki jatkavat tehtävissään.
Aalto-yliopiston Furniture Program on esillä 3daysofdesign-tapahtumassa Kööpenhaminassa
Kööpenhaminassa järjestettävä 3 Days of Design -muotoilufestivaali järjestetään 18.-20. kesäkuuta 2025.Uusissa tehtävissä

Sähkötekniikan korkeakoulun laitosjohtajat valittu
Tomi Laurila aloittaa sähkötekniikan ja automaation laitoksen johtajana ja Tuomas Savolainen Metsähovin radio-observatorion johtajana. Ville Viikari ja Tapio Lokki jatkavat tehtävissään.
Ville Jokinen on nimitetty määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään Kemian ja materiaalitieteen laitokselle
FT Ville Jokinen on nimitetty Aalto-yliopiston kemian ja materiaalitieteen laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen Associate professorin tehtävään 1.6.2025 alkaen. Professuurin ala on mikrovalmistus.
Neljä uutta professoria aloitti työskentelyn Insinööritieteiden korkeakoulussa keväällä 2025
Uudet professorit esittäytyvät.
Anna Kevätsalo on nimitetty Kauppakorkeakoulun henkilöstöpäälliköksi
Anna Kevätsalo aloittaa uudessa tehtävässään 1.6.2025.Medialle

Kampus – elävä yhteisö ja kaunista arkkitehtuuria
Inspiroidu ja innostu
Poimintoja sisällöistä luettavaksi, kuunneltavaksi, katsottavaksi

Luksusta luonnosta – aaltolaiskolmikko tähtää hohtavilla puukristalleilla suoraan muodin huipulle
Noora Yau, Anna Semi ja Konrad Klockars taikovat puusta säihkettä, joka ei vahingoita ihmistä eikä ympäristöä.

Kulje kengissäni
Jotta voimme ymmärtää toisen ihmisen ajatuksia, näkökulmaa tai hänen kohtaamiaan haasteita, meidän on hyvä kulkea pieni matka hänen kengissään. Aalto-yhteisön jäsenet kertovat, minkälaista on juuri heidän kengissään.

Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin uudella kaudella pureudutaan tekoälyyn
Kuuntele, miten datan ja tekoälyn käyttö auttaa yrityksiä menestymään. Luvassa on 8 jakson verran huippuvieraita. Uusi jakso aina tiistaisin.

Uusi kuvausteknologia näkee metsän terveydentilan tavalla, johon ihmissilmä ei pysty
Uuden kehitteillä olevan teknologian avulla metsien ja viljelysten kasvua voi seurata etänä – ja nähdä asioita, jotka muuten saattaisivat jäädä huomaamatta.

Dokumenttielokuva tarjoaa syväsukelluksen radikaaliin luovuuteen
Aalto-yliopiston oma dokumenttielokuva tarkastelee luovaa ajattelua mahdollisimman monesta kulmasta. Prosessi vaati myös paljetteja ja streetdancea.

Savesta rakennettu, kasvien kansoittama Alusta on pölyttäjien pyhättö ja kaikkien elollisten kohtaamispaikka. Alustassa kasvaa yli 1 000 kasvia.
Videot, podcastit, blogit ja Aalto Magazine
Ukrainan sota
Tietoa, miten Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa Aalto-yliopiston toimintaan.
