Monikielinen opetus ja kielitietoinen yliopistopedagogiikka
Monikielisellä opetuksella tarkoitetaan opetusta, jossa käytetään useampaa kuin yhtä kieltä. Kielitietoinen opetus ottaa puolestaan huomioon kielen keskeisen roolin oppimisessa. Opiskelijat hankkivat ja käsittelevät tietoa sekä käsitteistävät ilmiöitä kielen avulla; näin ollen sisällön ja kielen oppimista ei voi erottaa toisistaan. Sisällön oppimista syventää se, että asiaa tarkastelee useamman osaamansa kielen kautta. Kasvaessaan jonkin alan asiantuntijaksi opiskelija oppii myös viestimään alalle tyypillisellä tavalla; oman alan kielitaito on osa asiantuntijuutta. Sisältöaineen opettaja on siten aina myös oman alansa kielen opettaja.
Useiden kielten käyttäminen opetuksessa rinnakkain edistää sekä sisältöjen että eri kielten oppimista. Kielen käyttäminen ei edellytä kielen täydellistä hallitsemista, vaan alkuun voi päästä esimerkiksi tutustumalla oman alan käsitteisiin toisella kielellä. Tutkimukset osoittavat, että kielitaito kehittyy parhaiten kieltä rohkeasti käyttämällä ja virheistä oppimalla.
Kielitietoinen opetus huomioi myös sen, että opiskelijat ovat kielelliseltä taustaltaan ja kielitaidoiltaan erilaisia. Opetuksessa ja opiskelussa käytetty kieli onkin yhdenvertaisuus- ja inklusiivisuuskysymys. ³¢¾±²õä°ì²õ¾± kieli liittyy identiteettiin, ja eri kielten käyttäminen herättää tunteita. Siksi on tärkeää luoda turvallinen ilmapiiri eri kielten käyttämiselle ja oppimiselle.