Ajankohtaista yhteistyöstä
Fiskars-konserni lahjoittaa 250 000 euroa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoululle
Lahjoituksella yhtiö haluaa edistää innovaatioita ja auttaa uusien materiaalien ja prosessien kehittämisessä.
Alumnisuurlähettiläs Petteri Vartiainen: On tärkeää tiedostaa omat henkilökohtaiset arvot ja olla valmis pitämään niistä kiinni
”Työelämässä ihmisten välinen vuorovaikutus on aina keskeisessä roolissa tehtävästä riippumatta”, kertoo Kauppakorkeakoulun alumni Petteri Vartiainen.
Ensto tukee Aallon muotoilun tutkimusta ja koulutusta
Yhtiö haluaa tukea luovuuden kehittämistä ja käyttäjäkokemuksen ymmärrystä tasokkaan muotoilun koulutuksen kautta.
Metsolta lahjoitus Aalto-yliopistolle
Yhtiö haluaa tukea yliopistojen kykyä tarjota kansainvälisesti kilpailukykyistä tutkimusta ja koulutusta.
Weisell-säätiöltä 50 000 euron lahjoitus Aalto-yliopistoon Metsähovin radiotutkimusasemalle
Lahjoitusvaroin 5,5 metrin radioteleskooppiin hankitaan ohjausmoottorit ja vastaanotin.
Suomen Ekonomeilta Aallolle 100 000 euroa
Lahjoitus on suunnattu kauppatieteelliseen tutkimukseen ja koulutukseen.
Tekniikan edistämissäätiöltä 480 000 euron lahjoitus
Säätiö haluaa tukea Suomen kehitystä tekniikan edelläkävijäksi.
Alumnisuurlähettiläs Sirpa Widomski: Opinnot Kauppakorkeakoulussa kasvattivat omaa osaamista ja itseluottamusta
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumni Sirpa Widomski arvostaa monialaista osaamista ja verkostoitumismahdollisuuksia, joita usean tieteenalan yhdistävä Aalto-yliopisto antaa opiskelijoille.
Microsoftilta lahjoitus Aalto-yliopistolle
Lahjoituksella halutaan tukea suomalaista tiedettä ja innovaatioita.
Tiina ja Antti Herlinin säätiöltä 250 000 euron lahjoitus
Lahjoitus on kohdennettu yliopiston varainhankintakampanjaan.
Aalto-yliopisto on avoin uusille ideoille opiskelijoiden ja yritysten yhteistyön lisäämiseksi
Ulkomaalaiset opiskelijat tarvitsevat erityistä tukea työllistyäkseen Suomeen.
Liikesivistysrahastolta toinen 1,3 miljoonan euron lahjoitus
Lahjoituksen kohteena on kauppatieteellisen alan tutkimus ja koulutus.
Alumnisuurlähettiläs Juho Tuovinen: Sain Kauppiksesta itseluottamusta tavoitella omia päämääriäni
Kansainvälisissä tehtävissä toiminut Juho Tuovinen neuvoo opiskelijoita etsimään tarkkaan omia kiinnostuksen kohteita, kun he hakevat oman alan työpaikkoja.
Alumnisuurlähettiläs Sirkka Hämäläinen: Kaikella työkokemuksella työn luonteesta riippumatta on merkitystä
Monessa tehtävässä toiminut, Suomen Pankin entinen pääjohtaja Sirkka Hämäläinen korostaa hyvän ja laaja-alaisen yleissivistyksen merkitystä työelämässä menestymisessä.
Jane ja Aatos Erkon säätiöltä yli 3 miljoonan euron lahjoitukset
Säätiö lahjoitti 300 000 euroa teknologiakasvatuksen professuuriin.
Ahlström Capital lahjoittaa Aalto-yliopistolle
Yhtiö lahjoittaa yhteensä 250 000 kolmelle yliopistolle.
Life after Graduation -uratapahtuma paljasti opiskelijamme sosiaalisiksi ja kielitaitoisiksi
Mikä minusta tulee isona?
Yrjö Jahnssonin säätiöltä 250 000 euron lahjoitus
Lahjoitus on kohdennettu kauppatieteelliselle alalle.
Konecranesin lahjoittama älynosturi nyt opiskelijoiden ja tutkijoiden käytössä teollisen internetin kampuksella
Aalto-yliopisto ja Konecranes sopivat keväällä 2016 yhteistyöstä teollisen internetin tutkimuksessa ja opetuksessa. ۳ٱٲötä varten Konecranes on lahjoittanut yliopistolle älynosturin.
Liikesivistysrahasto lahjoitti Aalto-yliopistolle 1,3 miljoonaa euroa
Lahjoitus on suunnattu kauppatieteelliseen tutkimukseen ja koulutukseen.