ɫɫ

Uutiset

Tekniikan edistämissäätiöltä 480 000 euron lahjoitus

Säätiö haluaa tukea Suomen kehitystä tekniikan edelläkävijäksi.

Tekniikan edistämissäätiö lahjoittaa yhteensä miljoona euroa viidelle suomalaiselle teknilliselle yliopistolle. Lahjoituksesta 480 000 euroa annetaan Aalto-yliopistolle. Muita lahjoituksen saajia ovat Tampereen teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Åbo Akademi.

Tekniikan edistämissäätiö haluaa lahjoituksellaan tukea Suomen kehitystä alan edelläkävijäksi. Tekniikan tutkimuksella on tärkeä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa, ja teknologiateollisuuden yritykset kattavat puolet maamme viennistä.

"Tekniset ratkaisut ovat aina olleet Suomelle tärkeä elinkeino. Säätiö haluaa lahjoituksilla antaa tekniikan alalle oman panoksensa", sanoo Tekniikan edistämissäätiön hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen.

Marjo Miettinen kannustaa yliopistoja ja säätiöitä miettimään yhdessä, miten säätiörahoitus saadaan poikimaan mahdollisimman paljon yhteistä hyvää.

"Rahoituksen pitkäjänteisyys ja tavoitteellisuus tukee tutkimuksen vaikuttavuutta. Jotta pitkäkestoinen ja yhteiskunnallista muutosta tukeva tutkimus voidaan turvata, yliopistojen ja säätiöiden on yhdessä etsittävä uusia muotoja tutkimuksen rahoittamiseksi. Säätiöillä on oma roolinsa uusien avausten tukijoina ja yhteiskunnan herättelijöinä, ei vain yliopistojen rahoittajina. Monipuolinen yhteistyö on siis ehdottoman tärkeää", Miettinen toteaa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

”Oppiminen ei lopu tutkintoon” – Heli Bergström tarttui tekoälyn murrokseen täysillä

Aalto-yliopiston alumni Heli Bergström haluaa tukea testamenttilahjoituksellaan Aallon tohtorikoulutuksen kehittämistä.
Paula Nybergh. Mustavalkoinen muotokuva hymyilevästä lyhyttukkaisesta naisesta, jolla on silmälasit ja vaalea takki.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan

Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.