ɫɫ

Uutiset

Ensto tukee Aallon muotoilun tutkimusta ja koulutusta

Yhtiö haluaa tukea luovuuden kehittämistä ja käyttäjäkokemuksen ymmärrystä tasokkaan muotoilun koulutuksen kautta.
Kuva: Mikko Raskinen.

Ensto on tehnyt lahjoituksen Aalto-yliopiston taiteen ja muotoilun koulutusalalle valtion vastinrahakampanjan puitteissa. Valtion vastinrahalupaus lisää yliopistoille annettavien lahjoitusten vaikuttavuutta merkittävästi. 

”Enston uudessa strategiassa nousee esiin luovuus, jonka haluamme kanavoituvan  innovatiiviseksi uusien, ja entistä älykkäämpien ratkaisujen tutkimiseksi ja kehittämiseksi yhdessä asiakkaiden ja kumppanien kanssa. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun edustama luovuus, käyttäjäkokemuksen ymmärrys ja tasokas muotoilun koulutus ovat asioita, jotka ovat tärkeitä koko Suomen teollisuuden uudistumiselle ja kilpailukyvylle, niin myös meille. Siksi haluamme tukea koulua”, sanoo Enston toimitusjohtaja Ari Virtanen.

”Hyvällä muotoiluosaamisella voidaan suunnitella käyttäjälähtöisiä tuotteita, palveluita ja liiketoimintakonsepteja, jotka ottavat huomioon markkinoiden kehityksen, uusien teknologioiden mahdollisuudet ja muut kilpailutekijät. Luovuus on tämän koulun ytimessä. Olemme iloisia, että Ensto näkee tärkeänä tukea alan korkeatasoista koulutusta ja tutkimusta Suomessa. Uskon, että tulevaisuudessa löydämme kiinnostavia yhteistyöprojekteja”, sanoo muotoilun laitoksen johtaja Turkka Keinonen.

Aalto-yliopiston monialainen yhteistyö tulee entistä luontevammaksi, kun Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu keskittää kesällä 2018 kaiken toimintansa Otaniemeen.

äپٴᲹ:

Satu Mehtälä
satu.mehtala@aalto.fi
projektipäällikkö, varainhankinta
puh 050 435 7739

Lahjoita Aallolle:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.