ɫɫ

Uutiset

Jane ja Aatos Erkon säätiöltä yli 3 miljoonan euron lahjoitukset

Säätiö lahjoitti 300 000 euroa teknologiakasvatuksen professuuriin.

Aalto-yliopisto sai varainhankintakampanjaansa Jane ja Aatos Erkon säätiöltä 3 miljoonaa euroa ja uuteen teknologiakasvatuksen professuuriin 300 000 euroa.

Teknologiakasvatuksen viisivuotisella Professor of Practice -professuurilla Aalto-yliopisto pyrkii kehittämään monitieteistä teknologiakasvatuksen opetusta ja tutkimusta syksystä 2018 alkaen. Teknologiakasvatus opettaa teknologian soveltamista, toimintaperiaatteita ja teknologista ympäristöä sekä innostaa nuoria luonnontieteiden ja tekniikan opintojen pariin.

”Jane ja Aatos Erkon säätiöllä ja Aallolla on yhteneväiset tavoitteet: pyrimme molemmat edistämään korkeatasoista tiedettä, tutkimusta ja taidetta. Teknologiakasvatuksen professuuri auttaa meitä rakentamaan vahvemmin myös teknologian tulevaisuutta. Kiitämme lämpimästi molemmista lahjoituksista”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Aalto-yliopiston varainhankintakampanjan tavoitteena on kerätä 20 miljoonaa euroa kesäkuun loppuun mennessä. Jane ja Aatos Erkon säätiön yleislahjoitus mukaan lukien koossa on jo runsaat 19 miljoonaa euroa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

”Oppiminen ei lopu tutkintoon” – Heli Bergström tarttui tekoälyn murrokseen täysillä

Aalto-yliopiston alumni Heli Bergström haluaa tukea testamenttilahjoituksellaan Aallon tohtorikoulutuksen kehittämistä.
Paula Nybergh. Mustavalkoinen muotokuva hymyilevästä lyhyttukkaisesta naisesta, jolla on silmälasit ja vaalea takki.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan

Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.