Tiina ja Antti Herlinin säätiöltä 250 000 euron lahjoitus
Lahjoitus on kohdennettu yliopiston varainhankintakampanjaan.
Tiina ja Antti Herlinin säätiö on lahjoittanut 250 000 euroa Aalto-yliopiston Tulevaisuus tehdään nyt -varainhankintakampanjaan.
Säätiö lahjoitti viidelle suomalaiselle yliopistolle kaikkiaan 805 000 euroa. Lahjoitukset liittyvät valtion vastinrahoitusohjelmaan, jossa valtio sijoittaa tietyn euromäärän jokaista yliopistojen saamaa yksityistä lahjoituseuroa kohden.
Tiina ja Antti Herlinin säätiö on vuonna 2014 perustettu yleishyödyllinen säätiö. Säätiön tarkoituksena on yhteiskunnallisen hyvinvoinnin, kulttuurin, ympäristön ja tieteen sekä niihin liittyvän tutkimuksen ja opetuksen tukeminen ja edistäminen.
Lue lisää uutisia
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.”Oppiminen ei lopu tutkintoon” – Heli Bergström tarttui tekoälyn murrokseen täysillä
Aalto-yliopiston alumni Heli Bergström haluaa tukea testamenttilahjoituksellaan Aallon tohtorikoulutuksen kehittämistä.
Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan
Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.