ɫɫ

Uutiset

Weisell-säätiöltä 50 000 euron lahjoitus Aalto-yliopistoon Metsähovin radiotutkimusasemalle

Lahjoitusvaroin 5,5 metrin radioteleskooppiin hankitaan ohjausmoottorit ja vastaanotin.
Dekaani Jyri Hämäläinen ja Metsähovin tutkimusaseman johtaja Joni Tammi vastaanottivat lahjoituksen Weisell-säätiön Mikko Voipiolta.

Metsähovin radiotutkimusasema on Suomen ainoa tähtitieteellinen radio-observatorio. Alan tutkimus on arvostettua niin Suomessa kuin maailmalla. Nyt tutkimusta ja siihen liittyvää opetusta voidaan kehittää entisestään, sillä tutkimusasemalle aiemmin lahjaksi saatuun 5,5 metrin radioteleskooppiin hankitaan lahjoitusvaroin ohjausmoottorit ja vastaanotin.

”Olemme hyvin ilahtuneita Weisell-säätiön lahjoituksesta, sillä sen avulla saamme uuden teleskoopin viimein tutkimus- ja opetuskäyttöön. Ensimmäiset harjoitustyöt ovat jo suunnitteilla ja odotamme innolla uuden radioteleskoopin avaamia uusia tutkimus- ja opiskelijatyömahdollisuuksia”, toteaa tutkimusaseman johtaja Joni Tammi.

Weisell-säätiön puheenjohtaja Mikko Voipio kertoo lahjoituksen sopivan säätiön toiminta-ajatukseen. ”Olemme mielellämme tukemassa juuri tämän tyyppisiä hankkeita, joissa niin tutkimus kuin opetus saavat kaipaamiaan resursseja. Olemme osaltamme auttamassa Aalto-yliopiston kehittämistä ja sitä kautta edistämässä Suomen hyvinvointia”, kertoi Voipio Otaniemessä 1.6. järjestetyssä lahjoitustilaisuudessa.

Keväällä 2016 perustetun Weisellin säätiön tarkoituksena on edistää luonnon ja yhteiskunnan hyvinvointia tukemalla tieteellistä tutkimusta ja koulutusta sekä ympäristön tilaa, meriturvallisuutta ja merellisen kulttuuriperinnön säilyttämistä. Weisell-säätiö perustuu Hannu Voipion testamenttilahjoitukseen. Vuosittain jaettavien avustusten määrä on noin 400 000 euroa.

Weisell-säätiö myönsi 100.000 euron lahjoituksen syksyllä 2016 Aalto-yliopiston varainhankintakampanjaan. Lahjoitus kohdennettiin tekniikan alan koulutus- ja tutkimustoimintaan.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.