Alumni- ja opiskelijatarinoita
”Minulle ei ollut missään vaiheessa selvää, että haen tekniselle alalle – mutta Aalto-yliopisto osoittautui loistopäätökseksi”
Millaista on opiskelu Human-Computer Interaction -pääaineessa?
Aallon tripla-alumni Harri Paananen vaihtoi Espoon johdosta Natoon
Tohtoriopinnoissa pitää osata määritellä itse ongelma ja ratkaista se, sanoo Aalto-yliopiston tripla-alumni Harri Paananen. Hän on soveltanut oppejaan ensin Espoon kaupungin ja nyt Naton palveluksessa.
Alumni Maria Pirkkalainen-Barber: Kauppatieteet loivat sillan kansainväliseen vaikuttamiseen
Maria Pirkkalainen-Barber on valmistunut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Entrepreneurship & Innovation Management -maisteriohjelmasta.
Alumni Salla Lonka tuo kokeilukulttuuria kodinkoneyritykseen
On kiinnostavaa katsoa luovia prosesseja myös kauempaa, tehokkuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta, sanoo Salla Lonka. Hän on päätynyt vaatesuunnittelun maisteritutkinnosta globaaliin kodinkoneyritykseen Tukholmaan.
Alumni Maija Itkonen muotoilee ruokaa ja yrityksiä: ”Haluan tehdä asioita, joihin voin suunnata intohimoni”
Onego Bion toimitusjohtaja Maija Itkonen tunnetaan Nyhtökaurasta ja nyt myös ilman kanoja valmistetusta kananmunaproteiinista. Hän uskoo, että maailma muuttuu paremmaksi bisneksen kautta.
Alumni Ella Ahmas: ”Euroopan komissiolle töihin pääseminen oli hieno juttu ja uskoisin, että nuorempi Ella olisi minusta tosi ylpeä”
Kansainvälisen liiketoiminnan ja johtamisen maisteriohjelmassa opiskellut Ella Ahmas löysi työharjoitteluista saamansa kokemuksen avulla oman juttunsa ja päätyi Euroopan komissiolle töihin nykyiseen tehtäväänsä.
Alumni Laura Suomalainen: ”Minua puhutteli ajatus siitä, että olisi aina elämä mukana ja voisi muuttaa paikasta toiseen.”
Laura Suomalainen oli pitkään haaveillut ”Vanlifestä”, kunnes lähtö vaihto-opiskelemaan Norjaan sysäsi haaveen rattaat liikkeelle. Nykyään hän matkustaa ympäri Eurooppaa omassa pakettiautossaan ja tekee etätöitä.
Kemiantekniikka vei mennessään – alumnin tarina Otaniemestä työelämään
Kemian tekniikan korkeakoulusta valmistunut alumni Juha Malinen kertoo lämpimästi opiskeluvuosistaan Otaniemessä, opinnoista, jotka tukivat työelämään siirtymistä ja auttoivat löytämään oman paikan kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa.
Tutkinto ja kieli avittivat Mariana Salgadon suomalaiseen työelämään
Ammatillinen verkosto on ollut tärkeä tuki Salgadolle hänen luodessaan uraa palvelumuotoilijana
Alumni Salla Vainio on poikkeuksellinen yleisosaaja
Eipä tiennyt nuori kauppatieteiden opiskelija, että tärkeimmät opit työelämään hän ammentaisi jo ylioppilaskunnasta. Johtotehtävissä ympäri maailmaa Salla Vainio on päätynyt usein epätavallisiin tilanteisiin.
Kasvuyrittäjä Teemu Myllymäki: Halusin katsoa mihin asti kaninkolo johtaa
Yrittäjähenkinen ajattelu ja Aalto-yliopiston tohtorikoulutuksessa saadut opit ovat siivittäneet Teemu Myllymäen kemian mittauspalveluja myyvän Measurlabsin perustajaosakkaaksi ja toimitusjohtajaksi.
Alumni Sari Ovaska: "Minulle oli selvää, että haluan olla mukana luomassa parempaa työelämää muille"
Opintovapaan aikana osaamistaan laajentanut alumnimme Sari Ovaska päätyi tilintarkastajan tehtävästä uudelle uralle HR:n pariin.
Opiskelija Aitor Urruticoechea: Tulevaisuus tarvitsee ihmisiä, jotka katsovat teknologisia vivahteita pidemmälle
Aitor Urruticoechealle opiskelu Aallossa on enemmän kuin pelkkä ohjelman nimi. Opinnoissaan hän nauttii eniten siitä että hän voi löytää uusia intohimoja yli pääainerajojen, työskennellä erilaisten ihmisten kanssa ja oppia kuinka kaikki liittyy toisiinsa.
Alumni Otso Sillanaukee: "Maisteriopinnot valmistivat erinomaisesti työelämään"
Kauppakorkeakoulun alumni, Creative Sustainability -maisteriohjelmasta valmistunut Otso Sillanaukee haluaa saada aikaan muutosta maailmassa kestävämmän ja iloisemman tulevaisuuden puolesta.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Vuoden alumni on Minna Lukander
Arkkitehti ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Tallin toimitusjohtaja Minna Lukander pyrkii luomaan toimivia ja merkityksellisiä tiloja sekä asuinympäristöjä, jotka edistävät hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja kestävää elämäntapaa.
Opiskelija Lisa Petry: Signaaleja on lähes kaikilla tekniikan aloilla
Signal Processing and Data Science -pääaineen maisteriopiskelija Lisa Petry uskoo, että tekoälyn yleistyminen teollisuudessa korostaa jatkuvaa tarvetta asiantuntijoille, jotka voivat työskennellä datan kanssa ja ymmärtävät syvällisesti datan tarjoamaa tietoa ympäröivästä maailmasta.
Kemiantekniikan opiskelija Ella Haravuori yhdistää biotuotteiden kehittämisen ja elintarviketieteet
Ella Haravuori opiskelee kemiantekniikkaa Aalto-yliopistossa ja elintarviketieteitä Helsingin yliopistossa. Ella on erityisen kiinnostunut biopohjaisista pakkausmateriaaleista, joilla voidaan korvata muovit elintarvikkeiden pakkauksissa.
Opiskelija Anusha Porwal: Opinnot antavat vahvan pohjan ymmärtää puhe- ja kieliteknologian tulevaisuuden haasteita
Anusha Porwal opiskelee Signal, Speech and Language Processing -pääaineessa maisteriopiskelijana. Puhe- ja kieliteknologianala kehittyy nopeasti ja opinnot Aallossa ovat tarjonneet hänelle hyvän pohjan ymmärtää alan todellisia haasteita ja tulevaisuuden kehitystä.
Työkokemus auttoi Hang Letä valitsemaan oikean pääaineen
Tasokas opetus, akateeminen vapaus ja innostavat opiskelukaverit ovat ohjelmistosuunnittelija Hang Len lempiasioita Computer, Communication and Information Sciences -maisteriohjelmassa.
Alumni Philipp Hummel: ”Merkityksellinen työ tarkoittaa kolmea asiaa”
Global Management -maisteriohjelman alumni Philipp Hummel työskentelee konsulttina Bain & Companyllä. Hänelle merkityksellinen työ tarkoittaa kolmea asiaa: laajempaa positiivista vaikutusta, henkilökohtaista kasvua sekä joustavuutta.