ɫɫ

Uutiset

Alumni Salla Vainio on poikkeuksellinen yleisosaaja

Eipä tiennyt nuori kauppatieteiden opiskelija, että tärkeimmät opit työelämään hän ammentaisi jo ylioppilaskunnasta. Johtotehtävissä ympäri maailmaa Salla Vainio on päätynyt usein epätavallisiin tilanteisiin.
Hymyilevä henkilö, jolla on oranssi takki ja mustat hanskat, pitelee kirjaa nimeltä 'ART'.
Salla Vainio on taiteen ystävä ja tukija. Kuva: Akseli Valmunen.

Uudelle tuttavalle Salla Vainio ei esittäydy hallitusammattilaisena. Hän on hallituskäsityöläinen. 

”Ei hallitustyössä valmiiksi tule, vaan aina oppii lisää. Samaa ajattelen johtamisesta. Sekin on artesaanitouhua.”

Hallitustyöskentely on Vainiolle toki tuttua – ensimmäinen hallituspaikka aukesi Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan, KY:n, kautta vuonna 1990. Siitä lähtien hän on istunut eri tahojen hallituksissa. 

Muutama vuosi sitten hän oli jättäytymässä pois päivätöistä. Samoihin aikoihin tuli puhelu Pelastakaa Lapset ry:stä. Silloinen hallituksen puheenjohtaja tiedusteli, haluaisiko Salla Vainio kuulla lisää maailman suurimmasta lapsijärjestöstä ja Suomen jäsenjärjestön puheenjohtajavaihdoksesta. Ja Vainiohan halusi. 

Tammikuusta 2023 Salla Vainio on toiminut Pelastakaa Lapset liittohallituksen puheenjohtajana. 

Բ&Բ;ää&Բ;äٲԱ

Liikkeenjohdon tehtävissä Vainio on työskennellyt useilla eri toimialoilla. 

”Olen varmasti viidelle eri toimialalle päätynyt kylmiltäni, toimimatta alalla aiemmin”, hän kuvailee. ”Päädyn tilanteisiin, joissa olen jollain tavalla epätavallinen.”

Kenties poikkeuksellisuus alkoi alakoulusta, jonka Salla aloitti vuotta ikäluokkaansa aiemmin. Tai vaihto-oppilasvuodesta, jota perheellä ei ollut varaa esikoiselle kustantaa. Niinpä 16-vuotias Salla marssi pankkiin ja sai neuvoteltua itselleen 15 000 markan lainan. 

Rohkeudesta hypätä uudenlaisiin tilanteisiin Vainio voi osin kiittää Kauppakorkeakoulua ja erityisesti sen ylioppilaskuntaa. Toisena opiskeluvuonna Vainio päätyi KY:n hallitukseen ja valittiin jo seuraavana vuonna puheenjohtajaksi. Hän oli 21-vuotiaana nuorin puheenjohtajaksi valittu ja pitänee edelleen ennätystä hallussaan. 

33-vuotiaana hän taas johti Yhdysvalloissa insinööritiimiä sen ainoana naisena, ainoana ei-insinöörinä, ryhmän nuorimpana. Työskennellessään lakitoimisto Fondiassa vuodet 2014–2018 hän oli yrityksen ensimmäinen toimitusjohtaja, joka ei ollut juristi. 

Aarteen äärellä

Toiminta ylioppilaskunnassa viivästytti kansainvälisen liiketoiminnan opintoja, mutta antoi paljon: silloisen kaveripiirin, josta on vuosien saatossa muovautunut Vainiolle tärkeä, laajennettu perhe lukuisine kummilapsineen. 

”Joku voisi kutsua sitä verkostoksi, minulle he ovat rakkaita ystäviä.”

KY antoi Vainiolle turvallisen ympäristön opetella ja harjoitella johtajuutta. Anteeksiantavassa ympäristössä sai tehdä myös virheitä, sellaisia, joista olisi yritysmaailmassa saattanut seurata isojakin ongelmia.

”Sain KY:ltä käytännön oppia ihmisten kanssa toimimisesta, organisoimisesta, projektijohtamisesta. Niitä taitoja ei opi vain kirjasta lukemalla. Enkä tietenkään silloin ymmärtänyt, miten arvokasta se tulisi olemaan.” 

Opit palvelevat Salla Vainiota edelleen.

”Vielä 35 vuoden jälkeen olen saman aarteen äärellä ja ammennan siitä.” 

Paikkojen kuntoonlaittaja

Totta kai myös koulutus valmensi työelämään. Erityisesti rahoituksen ja laskentatoimen sivuaineopinnot antoivat välineitä työkalupakkiin, jonka avulla Vainio omien sanojensa mukaan selvisi jotenkuten hengissä ensimmäiset valmistumisen jälkeiset vuodet. 

Neljän kansainvälisessä konsulttiyhtiössä vietetyn vuoden jälkeen tie vei Soneralle. Sieltä Piilaaksoon Soneran tehtäviin, sittemmin Sonerasta irtautuneeseen startup-yritykseen. 

”Yhdysvalloissa päädyin ensimmäistä kertaa myyntihommiin. Ne olivat olleet minulle kauhistus. Firma myytiin, yhtäkkiä olin aluemyyntijohtaja ja vedin Pohjois- ja Etelä-Amerikan toimistoja. Se oli vähän erikoinen tilanne.” 

Nuorena naisjohtajana Vainio tunsi olevansa erityisen tarkkailun alla. 

Erikoisia ovat usein olleet myös tilanteet yrityksissä, joihin hän on siirtynyt. Taustalla on miltei aina ollut jokin muutos, ja sitten on käännytty Vainion puoleen.

”Kyse ei välttämättä ole ollut suuresta kriisistä, vaan tilanteesta, jossa yrityksellä on ollut tarve uudistua. Ja kun on mietitty, miten ’sotku’ siivottaisiin, palkataan minut, koska en osaa kieltäytyäkään”, hän toteaa nauraen. Samaan hengenvetoon hän kutsuu itseään yritysten yleissiivoojaksi. 

”On tyypillistä palkata nainen toimitusjohtajaksi siivoamaan edeltäjänsä jälkiä. Siitä on tehty tutkimuksiakin”, Vainio heittää. 

”Olen usein saanut mennä laittamaan paikkoja kuntoon”, hän jatkaa. Esimerkkeinä hän kertoo tilanteista, joissa hintoja ei ole tarkastettu vuosiin, tai joissa tuotekehitys ei ole ollut kunnossa tai oman alan markkinajohtajuus on vastikään menetetty. 

Muutakin yleissiivooja on yrityksissä tehnyt. Esimerkiksi Fondian toimitusjohtajana hän vei yrityksen Helsingin pörssiin. Lakifirma listautui pienille kasvuyrityksille tarkoitetulle First North -listalle, ja se teki Vainiosta toisen naisen Suomessa, joka on toimitusjohtajana johtanut yrityksen listautumishankkeen alusta loppuun. Ensimmäinen oli Marimekon Kirsti Paakkanen

Äänekkäästi eri mieltä

Pisin työkokemus Salla Vainiolla on toimitusjohtajuudesta. Sillä tittelillä hän on työskennellyt yhteensä 16 vuoden ajan. Johdettavia yrityksiä on ollut kolme: Sanoma Pro, Fondia sekä Marketing Clinic. 

Vainio korostaa, ettei ole urallaan saanut mitään aikaiseksi omin päin.

”En ole ikinä kokenut tekeväni asioita yksin. On täyttä puppua väittää, että toimitusjohtajat ovat yksin.”

Toimitusjohtajalle yrityksen johtoryhmä on tärkeä kumppani. ”Ympärilläni on ollut fantastisia tyyppejä. Eihän siinä voi epäonnistua, kun johtoryhmä tuntee toimialan ja tietää, mitä tekee.” 

Ympärillä on ollut myös hyviä esimiehiä. Heistä parhaana Vainio haluaa nostaa esiin Pekka Harjun. Tämä rekrytoi Vainion Ilta-Sanomiin vastaamaan mediamyynnistä. 

”Oli käsittämättömän rohkeaa palkata jostain jenkkilästä tyyppi, jota kukaan ei tuntenut ja joka ei tiennyt mediamyynnistä mitään.” 

Rohkeuden ohella Vainio kiittelee silloisen esimiehensä vaativuutta. 

”Riitelimme lähestulkoon kerran kuussa. Olin hirveän kulmikas, ja hän jaksoi hioa kulmiani.” 

Vainio sanoo pitäneensä koko ikänsä sitkeästi kiinni periaatteesta, jonka hän oppi heti valmistumisensa jälkeen McKinsey-konsulttiyhtiössä: obligation to dissent, velvollisuus olla eri mieltä. 

Siksi ensimmäinen taho, jolle hän aikoinaan teki lahjoituksen, oli Amnesty International.

”Annoin heille rahaa tukeakseni mahdollisuutta olla eri mieltä.” 

Better business, better society

Varainhankinta on kiepsahtanut toiseen suuntaan erityisesti nyt, kun Vainio toimii maailman suurimmassa lasten oikeuksien järjestössä, Pelastakaa Lapset ry:ssä. 

Vainiota viehättää organisaation kotimainen ja kansainvälinen ulottuvuus sekä se, että apu menee perille mahdollisimman tehokkaasti. 

Hallituskäsityöläinen tietää olevansa onnekkaassa asemassa, kun voi antaa aikaansa ja osaamistaan hyvän tekemiseen. 

Maailmanparantamiseenkin hän käyttää opiskeluaikana koottua työkalupakkia. Tai kenties puheessa kuuluu kaikuja siltä poikkeukselliselta 16-vuotiaalta, jolla oli nimissään pankkilaina. 

”Hyvinvointiyhteiskunta ei toimi, jos tänne ei saada aikaiseksi lisää kannattavia, tuottavia, kasvavia yrityksiä. Jo opiskeluaikana oli innostavaa, kun aisti ympärillään halua tarttua asioihin – saada aikaan jotain tuottavaa ja jaettavaa.”

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun nykyinen motto, Better Business – Better Society, puhuttelee Salla Vainiota voimakkaasti. 

”Se on niin sytyttävä, kuin kutsuhuuto: jos ihan oikeasti haluat parantaa maailmaa, tule tänne.” 

Henkilö mustissa vaatteissa seisoo hyvin valaistussa huoneessa ja lukee kirjaa. Parkettilattia ja taidetta näkyvissä.

Salla Vainio

  • Valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) 1994.
  • Työskennellyt muun muassa Ilta-Sanomien mediamyynnissä, Soneralla sekä McKinseyllä.
  • Toiminut yhteensä 16 vuoden ajan toimitusjohtajan tehtävissä Sanoma Prossa, lakitoimisto Fondiassa ja viimeisimpänä Marketing Clinicissa.
  • Keskittynyt hallitustehtäviin täysipäiväisesti vuoden 2022 alusta.
  • Pelastakaa Lapset ry:n hallituksen puheenjohtaja tammikuusta 2023.
  • Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Vuoden alumni 2016, KY-yhdistyksen kunniavaltuuskunnan jäsen, Alumni Ambassador Clubin jäsen. 

On myös 

  • Harrastanut historiaa lapsesta alkaen, ja erityisesti häntä kiehtoo länsimainen varhaiskeskiaika. ”Olen varmasti ollut edellisessä elämässäni keltti, sillä sydäntä lähinnä ovat Englanti, Skotlanti ja Irlanti."
  • Elämännautiskelija. ”Rakastan maata sohvalla, lukea historiankirjoja ja nauttia valkkaria.”
  • Intohimoinen rojalisti, joka tietää Brittien kuningashuoneesta liki kaiken. Pystyy kertomaan jokaisesta monarkista jotain Vilhelm Valloittajasta lähtien. Tilaa Majesty-lehteä ja kahlaa läpi kierrätettyjä Svensk Damtidning -lehtiä. Informoi ruotsalaisia hallituskumppaneitaan kuningashuoneen kuulumisista. 

Teksti: Tiiu Pohjolainen 
Kuvat: Akseli Valmunen

Artikkeli on julkaistu (issuu.com) toukokuussa 2025.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.
Mehiläispesä Humblebee Aallon kampuksella
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Pölyttäjät biodiversiteettityön pikkuapulaisina

Otaniemen kampuksella on aloitettu mehiläisavusteinen biomonitorointi.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.
Aalto student, Niklas Hamberg (front row, left hand side) outside European parliament.
Yliopisto Julkaistu:

Opiskelija Niklas Hamberg edusti Aaltoa ja Unite! vuoden 2025 European Student Assemblyssa Strasbourgissa

Yli 250 eurooppalaista yliopisto-opiskelijaa kokoontui toukokuussa Euroopan parlamenttiin Strasbourgiin osallistuakseen vuoden 2025 European Student Assemblyyn (ESA).