Perustieteiden korkeakoulun uusien opiskelijoiden vaiheikas viikko
Perustieteiden korkeakoulun uusien opiskelijoiden ensimmäinen viikko alkoi maanantaiaamun auringonpaisteella ja koulun ruokalassa yhdessä nautitulla aamiaisella. Kaikkiaan korkeakoulussa aloitti tänä vuonna 670 uutta opiskelijaa, joista noin 300 kandidaattitasolla ja noin 200 maisteriopinnoissa. Vaihto-opiskelijoita kouluun saapui 140, ja uudessa englanninkielisessä kandidaattiohjelmassa opintonsa aloitti noin 30 Data Science-opiskelijaa.
Viikon alkajaisiksi opiskelijat pääsivät kuulemaan Perustieteiden korkeakoulussa opiskelusta ja koulussa tehtävästä tutkimuksesta sekä tutustumaan omien ohjelmiensa ja pääaineidensa opintoihin. Opetushenkilökunta esittäytyi opiskelijoille, ja teekkarielämää esiteltiin ylioppilaskunnan tilaisuudessa. Lisäksi uudet opiskelijat pääsivät perehtymään opiskelua tukeviin palveluihin ja kiertämään Otaniemen kampusta tutoreiden ja isohenkilöiden johdolla. Tositoimiin opiskelijat pääsivät, kun kursseille ilmoittautuminen alkoi heti toisena päivänä.
Keskiviikkona kokoonnuttiin korkeakoulun yhteiselle lounaalle tutustumaan toisiinsa, ja viikko huipentui kampuksella järjestettyyn koko yliopiston Aalto Partyyn, jossa niin opiskelijat kuin henkilökunta pääsivät nauttimaan leikkimielisistä kilpailuista, peleistä ja yhdessäolosta lämpimässä säässä. Killat huolehtivat koko viikon ajan omien opiskelijoidensa iltaohjelmasta, ja opiskelijoiden orientaatiota ohjasivat muuten henkilökunta, tutorit ja isohenkilöt.
Teksti ja kuvat: Silja Kaurala
Lue lisää uutisia
Elektroniikkaa ja lääketiedettä – näin terveysteknologia yhdistää Antonina Strzeleckan mielenkiinnon kohteet
Health Technology Engineering -maisteriohjelman Antonina Strzelecka toivoo, että tutkimuksesta on suoraa hyötyä potilaille.
Aalto-yliopisto ja Bocconin yliopisto Italiassa alkavat tarjota markkinoinnin kaksoistutkintoa
Ensimmäinen opiskelijaryhmä, johon valitaan 10 opiskelijaa Aallon ja 10 Bocconin kautta, aloittaa opintonsa syksyllä 2027.
Alumni, vastaathan uraseurantakyselyyn!
Aallosta valmistuneiden asiantuntijoiden siirtymistä työelämään sekä kokemuksia opinnoista ja urasta seurataan vuosittain uraseurantakyselyllä. Uraseurantakyselyn vastaukset antavat tärkeää tietoa korkeakoulutettujen osaajien työelämästä sekä nykyisille opiskelijoille että tulevia opintojaan pohtiville nuorille. Lisäksi kyselyssä kerättyä tietoa käytetään yliopiston opetuksen ja palvelujen kehittämiseen.