Aalto-yliopistosta valmistuneet tohtorit työelämässä
Tohtorikoulutuksessa opitut taidot hyödyksi työelämässä
Vuosittainen uraseurantakysely käynnistyy 1. lokakuuta ja vastausaikaa on 7. joulukuuta saakka. Kysely kartoittaa Aallosta valmistuneiden siirtymistä työelämään sekä kokemuksia opinnoista ja urasta. Se on suunnattu viisi vuotta sitten maisteriksi tai diplomi-insinööriksi ja kolme vuotta sitten tohtoriksi valmistuneille.
Ilkka Niemelä, Aalto-yliopiston rehtoriAallon toiminnan kehittämiseksi tarvitsemme tietoa valmistuneiden sijoittumisesta työelämään, työelämässä tarvittavista taidoista sekä siitä, miten koulutuksemme vastaa työelämän tarpeisiin. Kannustan kaikkia vuonna 2021 valmistuneita maistereita ja diplomi-insinöörejä sekä vuonna 2023 valmistuneita tohtoreita vastaamaan kyselyyn tänä syksynä. Kiitos jo etukäteen avustanne yliopistomme kehittämiseen.
Maisterien uraseurantakyselyn tulokset ovat osa opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistojen rahoitusmallia ja ne vaikuttavat siis yliopistojen saamaan perusrahoitukseen. Yliopistolle ne toimivat myös tärkeänä opetuksen kehittämisen välineenä. Samalla kysely tuottaa opintojaan pohtiville nuorille oleellista tietoa työelämästä.
Vuonna 2025 suoritettu kysely kertoo, että Aalto-yliopiston tutkinto kannattaa. Vuonna 2020 valmistuneista maistereista ja diplomi-insinööreistä 36 % vastasi uraseurantakyselyyn, ja he ovat valmistumisensa jälkeen työllistyneet hyvin. Vastaushetkellä 93 prosenttia oli joko työsuhteessa tai työllisti itsensä.
Eniten Aallon osaajia työllistää yksityinen sektori. Kaikkiaan 75 prosenttia vastaajista työskenteli yrityksissä. Yliopistossa työskenteli seitsemän prosenttia ja valtiolla neljä prosenttia vastaajista. Yrittäjinä toimi viisi prosenttia vastaajista. Vastanneista 47 prosenttia oli ollut koko viiden vuoden jakson valmistumisensa jälkeen saman työnantajan palveluksessa tai yrittäjänä.
Vastaajista 90 prosenttia on työuransa näkökulmasta tyytyväisiä suorittamaansa tutkintoon. Jopa 92 prosenttia koki työnantajien arvostavan heidän suorittamaansa tutkintoa, ja 91 prosenttia olisi valmis suosittelemaan suorittamaansa tutkintoa muille.
Maisteriksi ja diplomi-insinööreiksi valmistuneilta kysyttiin myös tekijöistä, joiden he kokevat eniten vaikuttaneen työllistymiseensä valmistumisen jälkeen. Tärkeimmäksi nousi kyky kertoa muille osaamisestaan. Muita tärkeitä tekijöitä olivat vastaajien mukaan harjoittelu ja muu työkokemus sekä tutkinnon aineyhdistelmä. Nykyisessä työssään tarvittavista taidoista tärkeimmiksi vastaajat nostivat ongelmanratkaisutaidot, kyvyn oppia ja omaksua uutta sekä itseohjautuvuuden ja oma-aloitteisuuden.
Työelämävinkkeinä nykyisille opiskelijoille valmistuneet korostivat yhteistyötaitoja ja monipuolisia vuorovaikutustaitoja. Esimerkiksi esiintymistaidot, argumentointitaito ja verkostoituminen mainittiin vastauksissa. Alumnit kehottavatkin opiskelijoita jo opiskeluaikana osallistumaan tapahtumiin ja tutustumaan eri alojen opiskelijoihin.
Tekoälyä pitää vastaajien mukaan osata käyttää tehokkaasti, monipuolisesti ja kriittisesti. Vastauksissa painotetaan kuitenkin myös sitä, ettei tekoäly saa korvata oman ajattelun ja oppimiskyvyn kehittämistä.
Aalto-yliopistosta vuonna 2022 valmistuneista tohtoreista 40 % vastasi uraseurantakyselyyn syksyllä 2025. Valtaosa toimii asiantuntijatehtävissä. Vastaajat olivat keskimäärin tyytyväisiä tohtorin tutkinnon tuomiin mahdollisuuksiin työurallaan. Tätä kuvasi myös se, että kolme neljäsosaa vastaajista ei ollut ollut työttömänä työnhakijana tohtorin tutkinnon suorittamisen jälkeen.
Yli puolet vastaajista oli töissä yrityksessä ja neljännes yliopistossa. Vastaajista 7% työskenteli julkisella sektorilla ja vain 1 prosentti toimi yrittäjinä. Kaksi kolmesta valmistuneesta tohtorista työskenteli asiantuntijan roolissa. Yli 80% työskenteli tutkimustyön tai suunnittelun sekä kehityksen parissa. Esihenkilö- tai johtotehtävissä työskenteli lähes 15% vastanneista.
Tohtoreiksi valmistuneet olivat useimmiten tyytyväisiä tutkinnon tuomiin uramahdollisuuksiin. Lähes puolet vastaajista kertoi, että heidän työtehtävänsä olivat muuttuneet haastavammiksi tutkintonsa myötä, ja 68 prosentin mukaan tohtorin tutkinto oli antanut heille merkityksellisempiä töitä. Lähes puolet vastaajista koki, että tohtorikoulutuksen myötä he saivat paremman aseman työpaikallaan ja yleisesti työmarkkinoilla. Vastaajat arvioivat, että he ovat pystyneet hyödyntämän hyvin tohtorikoulutuksessa oppimiaan asioita nykyisessä työssään.
Vastaajat mainitsivat tärkeimmiksi opiskeluaikana omaksutuiksi taidoiksi ongelmanratkaisutaidot, kyvyn ajatella analyyttisesti ja systemaattisesti, kyvyn oppia ja omaksua uutta, itsensä johtamisen taidot sekä yhteistyötaidot. Vastaajat kokivat, että he olivat myös kehittyneet näissä taidoissa tohtoriopintojensa aikana. Edellä mainittujen lisäksi he kokivat kehittyneensä eniten tutkimusalaosaamisessaan, metodien käytössä ja tieteellisessä viestinnässä. Seuraavien viiden vuoden aikana he uskovat tarvitsevansa erityisesti kykyä hyödyntää tietojaan, ajattelun taitoja ja itsesäätelyn taitoja.
Valtakunnallista uraseurantaa koordinoi yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden verkosto Aarresaari. Aarresaareen kuuluu 13 suomalaista yliopistoa. Tutustu maisterien ja tohtorien uraseurannan tuloksiin tarkemmin Opetushallinnon tilastopalvelussa .
Tohtorikoulutuksessa opitut taidot hyödyksi työelämässä
Tältä sivulta löydät tietoa Aalto-yliopistosta valmistuneiden maistereiden sijoittumisesta työelämään ja heidän urakehityksestään.