Osaamiskeskittymä, joka kokoaa yhteen huippututkijoita sekä teollisuuden ja julkisen sektorin toimijoita ratkomaan tosielämän ongelmia niin olemassaolevan tekoälyosaamisen kuin kokonaan uusien tekoälymenetelmien avulla.
Digitalisaatio ja tekoäly
Aalto-yliopisto tuottaa 25–35 % digitalisaatioon ja tekoälyyn liittyvien alojen tieteellisistä julkaisuista ja yliopistokoulutuksesta Suomessa.
Tutkimuksellaan ja koulutuksellaan Aalto-yliopisto johtaa Suomen pyrkimystä digitalisoida monia yhteiskunnan osia uusista kuluttajapalveluista tiedotusvälineisiin, viihteeseen, koulutukseen, terveydenhuoltoon, vähittäiskauppaan ja useisiin teollisuudenaloihin.
Digitalisaation ja tekoälyn tutkimus käsittää sekä teorian että käytännön, laskennalliset ja matemaattiset tieteet, ohjelmisto- ja laiteteknologiat, tietoturvan, digitaalisen median, digitaaliset palvelut ja digitaalisen suunnittelun ja hallinnoinnin eri teknologioissa ja teollisuudenaloilla.
Tämä yhdistelmä tarjoaa erinomaisen lähtökohdan tieteidenvälisille innovaatioille. Esimerkiksi digitalisaatio ja sosiaalinen media ovat aiheita, jotka voi ymmärtää syvällisesti vain monialaisista näkökulmista, joissa yhdistyvät taiteet, liike-elämä, tiede ja teknologia.
Keskeiset alueet
- Suuret tietoaineistot eli big data
- Ohjelmistot, liiketoiminta ja kyberturvallisuus
- Digitaaliset palvelut
- 5G ja teletoiminta
- Teollinen internet
Tulevat tapahtumat
The Convergence of AI and Quantum Technologies
Tässä paneelikeskustelussa tarkastellaan, miten kvanttiteknologian ja tekoälyn nopeasti kehittyvät alat alkavat lähentyä toisiaan sekä arvioidaan niiden mahdollista vaikutusta Suomen pitkän aikavälin kilpailukykyyn.
Marsio esittää, 8. lokakuuta 2026: Oppiminen nyt
Tule kuulemaan, mitä oppiminen on juuri nyt, tänään, tässä! Tapahtumassa Aallon opettajat jakavat ajatuksiaan ja konkreettisia kokemuksiaan opetuksen arjesta. Ohjelmassa lyhyitä puheenvuoroja ja pienryhmäkeskusteluja pedagogiikasta sekä mahdollisuus verkostoitua kevyen aamupalan äärellä.
AI-koulutus 2.11. – Generatiivisen tekoälyn käytön alkeet – turvallisesti ja vastuullisesti Aallossa (englanniksi)
Tässä koulutuksessa tutustutaan Aallon generatiivisen tekoälyn työkaluihin ja niiden vastuulliseen käyttöön opinnoissa, opetuksessa ja työssä. Opit, miten Aalto AI Assistant toimii, mitä sisältöä on turvallista käyttää tekoälyn kanssa ja miten muodostetaan toimivia kysymyksiä.
AI-koulutus 2.11. – Generatiivisen tekoälyn käytön alkeet – turvallisesti ja vastuullisesti Aallossa (suomeksi)
Aallon generatiivisen tekoälyn työkalut ja niiden vastuullinen käyttö opinnoissa, opetuksessa ja työssä. Koulutuksessa opit miten Aalto AI Assistant toimii, mitä sisältöä on turvallista käyttää tekoälyn kanssa ja miten muodostetaan toimivia kysymyksiä.Aiheeseen liittyvät uutiset
”Paluumuuttajat”: Miksi Amplit ja Jatke palasivat Building 2030:n ytimeen
Kaksi Building 2030 -konsortion pitkäaikaista jäsentä palasi entistä vahvemmin yhteiseen kehitystyöhön. Kysyimme Jatkeen kehitysjohtajalta Sakari Aaltoselta ja Amplitin hallituksen puheenjohtajalta Jan Hellmanilta, miksi paluu tapahtuu juuri nyt ja mitä he odottavat yhteistyöltä.
Kvanttiosaajista yrittäjiä: Aalto Inventors auttaa tutkijoita bisnespolulle
Aalto Inventors -ohjelma kasvattaa suunnannäyttäjiä teknologia-alalle.
Uusi: Opiskelijan oppaan tekoälyapuri ja Aallon turvalliset tekoälytyökalut opiskelijoille
Tekoälyapuri auttaa löytämään nopeasti oikeat ohjeet ja sivut Opiskelijan oppaasta. Lisäksi käytössäsi on Aalto AI Assistant, yliopistomme oma tietoturvallinen tekoäly. Lue tekoälyn käyttöohjeet ja käytännön vinkit opiskeluun.
Tervetuloa Talotekniikka 2030 -tulosseminaariin 2026
Talotekniikka 2030 -tulosseminaari pidetään 8.9.2026 klo 14.00–17.00 Otaniemessä osoitteessa Rakentajanaukio 4 / R1 sekä Teamsissa. Varaa paikkasi ilmoittautumalla.Lippulaivat ja huippuyksiköt
The national Quantum Technology Finland (QTF) Centre of Excellence brings together scientific and technological excellence and cutting-edge research infrastructures to harness quantum phenomena in solid-state-based quantum devices and applications.
Suomen ELLIS-instituutti on merkittävä tutkimuskeskittymä European Laboratory for Learning and Intelligent Systems-verkostossa, joka edustaa eurooppalaista tekoälyn ja koneoppimisen huippututkimusta.
Laitokset avainalueella
Tietotekniikan laitos
Tietotekniikka yhdistää kaikkia aloja. Aalto-yliopistossa tietotekniikan tutkimus yhdistyy tieteen käytännönläheisiin sovelluksiin.
Matematiikan ja systeemianalyysin laitos
Laitoksen tutkimuksen pääalueet ovat algebra ja diskreetti matematiikka, analyysi, soveltava matematiikka ja mekaniikka, stokastiikka ja tilastotiede sekä systeemianalyysi ja operaatiotutkimus.
Informaatio- ja tietoliikennetekniikan laitos
Informaatio- ja tietoliikennetekniikan laitoksen tutkimus ja opetus keskittyvät ICT-teknologiaan, sähkötekniikkaan ja sen perusilmiöihin. Laitos tekee tutkimusta informaatio- ja kommunikaatiotekniikan perusteiden, ihmiskeskeisen teknologian sekä viestintä- ja verkkojärjestelmien aloilla.
Koulutamme tulevia asiantuntijoita ja johtajia kaikilla tutkintotasoilla: kandidaatti, maisteri ja tohtori. Laitoksellamme on johtava ja kansainvälisesti kilpailukykyinen tutkimusinfrastruktuuri, jota laajennetaan ja kehitetään jatkuvasti Otaniemen kampuksellamme.
Elektroniikan ja nanotekniikan laitos
Teemme elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella laaja-alaista tutkimusta sähkömagneettisen, mikro- ja nanoteknologian, radiotekniikan ja avaruusteknologian aloilla. Ensimmäinen suomalainen satelliitti Aalto-1 toteutettiin laitoksella opiskelijahankkeena.
Avainalueen toimijoita ja verkostoja
House of AI
Uusi keskus tuo eturivin tutkijoita ja yrityksiä yhteistyöhön kehittämään uusia tekoälyn soveluksia ja käyttömahdollisuuksia.
HIIT on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteinen tietotekniikan tutkimuslaitos
Excellence in information security research and education.
Virtuaaliakustiikka
Professori Tapio Lokki
ACAS yhdistää Aallon eri alojen asiantuntemusta vastatakseen haastaviin verkottuneiden koneiden autonomiseen toimintaan liittyviin järjestelmätason tutkimusongelmiin.
Tekoälyn tohtorikoulutusohjelma.
Infrastruktuuri
Aalto Factory of the Future
Aalto Factory of the Future on infrastruktuuri, joka tukee tulevaisuuden teollisuuden automaation eli 4.0/5.0 -teollisuuden innovaatioita ja koulutusta.
MAGICS is an infrastructure network to support research into motion recording, and virtual environments. It is a joint effort of Aalto University, Tampere University and the University of the Arts Helsinki.
Science-IT
Science-IT vastaa laskennallisen tieteen infrastruktuurista Aalto-yliopistossa. Hankkeen vetovastuu on Perustieteiden korkeakoulussa.
Aalto nextG
Aalto nextG on tulevaisuuden mobiiliverkkojen tutkimusta tukeva infrastruktuuri. Sitä operoi Sähkötekniikan korkeakoulun Informaatio- ja tietoliikennetekniikan laitoksen tekninen tuki.
Aalto Studios
Aalto-yliopiston Aalto Studios -mediakeskuksessa luovan talouden toimijat kohtaavat toisensa: muotoilijat, elokuvantekijät, tubettajat, pelisuunnittelijat, esiintyvät taiteilijat, kouluttajat, enkelisijoittajat, julkisen sektorin toimijat ja muut toimijat Suomessa, Pohjoismaissa, Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella.
Elektroniikan testaustilat
Sähkötekniikan korkeakoululla on neljä elektroniikan testaustilaa