Missio ja visio

Aalto Networking Platformin missio on mahdollistaa monitieteellinen verkostoistuminen Aallossa, joka parhaimmillaan johtaa uusiin tutkimushankkeisiin ja tuo yhteen monipuolista osaamista ratkomaan maailman suuria haasteita. Nämä tavoitteet perustuvat Aallon strategiaan: tutkimuksessa tähdätään kohti huippua ja tämä saavutetaan uudenlaisella alojenvälisellä yhteistyöllä ja parhaita kykyjä Aaltoon houkuttelemalla.
Ratkaisut kestävään kehitykseen, radikaali luovuus ²õ±ð°ìä yrittäjämäinen ajattelutapa ovat läpileikkaavia teemoja Platformin toiminnassa.
Sisäisen ja ulkoisen yhteistyön vahvistaminen
- Tapahtumien järjestäminen Aallon tutkijoiden sisäisen ja ulkoisen verkostoitumisen mahdollistamiseksi samoin kuin spontaanin tutkimusyhteistyön edistäminen Aallon koulujen ja laitosten välillä.
- Kykyihin panostaminen auttamalla uusia tutkijoita tutustumaan kollegoihin Aallossa. Tulokkaiden perehdytyksen ja mentoroinnin fasilitointi.
- Keskustelun ylläpito ²õ±ð°ìä koulujen ja laitosten välisten yhteisten koulutusohjelmien, tutkimusinfrastruktuurien ja muiden yhteisten hankkeiden perustamisen mahdollistaminen.
Sisäinen ja ulkoinen tiedotus
- Aallon seitsemän tutkimuksen avainalueen näkyvyyden kasvattaminen yliopiston sisällä ja sidosryhmille. Ensimmäisenä kontaktina toimiminen sisäisesti ja ulkoisesti tutkimuksen avainalueisiin liittyvissä yhteydenotoissa.
- Suurten tutkimusryhmien tukeminen viestintään ja näkyvyyteen liittyvissä asioissa korkeatasoisten rahoitushakujen ja projektien yhteydessä.
- Monipuolisen keskustelun ylläpito Aallon sidosryhmien kanssa.
- Oleellisten opiskelijatöiden esittely osana monitieteellisiä verkostoitumistapahtumia.
Platformien vaikutus
Platform-ohjelmien myöntämän tuen avulla on saatettu alkuun muun muassa seuraavia yhteistyöprojekteja:
- ,
- , materiaalitieteiden tutkimuksen lippulaiva ja
- .
Tutkimuksen avainalueet lukuina (2018)
Tutkimuksen avainalue | Perustettu | Aallon professorien lukumäärä | Tapahtumat* | Tapahtumien osallistujat |
---|---|---|---|---|
Digitalisaatio ja tekoäly | 2014 | 160 | 9 | 1400 |
Energiaratkaisut | 2013 | 65 | 8 | 450 |
Liike-elämä ja talous | 2017 | 40 | 5 | 400 |
Taiteet ja suunnittelu | 2017 | 50 | 11 | 1200 |
Terveys ja hyvinvointi | 2016 | 91 | 7 | 1900 |
·¡±ô¾±²Ô²â³¾±èä°ù¾±²õ³Ùö³Ù | 2015 | 137 | 13 | 450 |
Materiaalit ja luonnonvarat | 2016 | 85 | 9 | 650 |
* Platform-yhteistyöalustojen järjestämät
Organisaatio
Aalto Networking Platform -yhteistyöalustan päälliköillä on tutkijatausta ja pitkä kokemus poikkitieteellisen toiminnan tukemisesta. Päälliköt tuntevat laajasti Aalto-yliopiston käynnissä olevia tutkimusprojekteja ja -ohjelmia niin kansallisella kuin EU-tasolla. He ovat hyvin verkostoituneita niin Aalto-yliopistossa kuin omien tutkimusalojensakin ekosysteemeissä.
Platformin toimintaa valvoo akateemisista ja hallinnollisista sidosryhmistä koostuva ²¹²õ¾±²¹²Ô³Ù³Ü²Ô³Ù¾±Âá²¹°ù²â³ó³¾Ã¤. Kaikista Aalto-yliopiston kouluista on nimetty asiantuntijoita. Näin varmistamme monitieteisen edustuksen.