Lue koronaan liittyviä uutisia
108
hakutulosta
Uutinen, koronavirus
Lähes puolet pk-yrityksistä on hakenut koronakriisissä julkista tukea, vain alle kuudesosa pankkilainaa
Aalto-yliopiston, Erasmus-yliopiston (Hollanti) ja St. Gallenin yliopiston (Sveitsi) tutkijaryhmä on selvittänyt suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusvaihtoehtoja ja tulevaisuudennäkymiä koronakriisissä.

Perustieteiden korkeakoulun asiantuntijat hyvin esillä mediassa koronakriisin aikana
Koronakriisin aikainen asiantuntemus on pitänyt sisällään muun muassa koronaennusteita, etätyömahdollisuuksia ja selviytymistä kriisin keskellä.

Väitöspäivä oli olosuhteista huolimatta upea!
Marleen Wierenga on yksi kahdeksasta tänä keväänä Kauppakorkeakoulussa etänä väitelleistä.

Neurotieteen konferenssi siirrettiin onnistuneesti verkkoon
BrainSTIM 2020 -konferenssin esitykset olivat korkeatasoisia. Tunnelmaa kohottivat konferenssistudio, kakkuhaaste ja taukojumppa.

Apulaisprofessori Ewald Kiblerin tutkimusryhmälle Suomen Akatemian erityisrahoitus
Ryhmä aikoo tutkia koronakriisin vaikutuksia yli 50-vuotiaisiin yrittäjiin, joille kriisi aiheuttaa monia riskejä.

Helsinki GSE:n tilannehuoneen seitsemäs raportti: suurin pudotus huhtikuun palkkasummassa Kouvolassa, Vaasassa ja Helsingissä
Kaikille avoin webinaari raportin sisällöistä pidetään Zoomilla torstaina 4.6.2020 klo 8.00.

Yli 100 asiantuntijaa antoi osaamistaan käyttöön: nopeasti koottu Fast Expert Teams -verkosto kykeni tuottamaan ratkaisuja koronakriisiin
Suomessa tarvitaan uutta nopeasti koottavaa tilapäisen asiantuntijayhteistyön mallia, toteavat Fast Expert Teams -verkoston asiantuntijat.

Neljä koronaan liittyvää tutkimushanketta sai Suomen Akatemian erityisrahoituksen
Hankkeet tutkivat koronavirusta, pandemiaa ja sen vaikutuksia yhteiskunnassa. Neljälle Aallon hankkeelle myönnetty kokonaissumma on 730 000 euroa.

Mikä estää meitä hyödyntämästä kaikkea esineiden internetin potentiaalia? Tutkijat kehittivät keinoja tuoda esineiden internet aidosti kaikkialla
Óscar Novo Díaz tutki väitöskirjaansa varten niitä teknisiä haasteita, jotka vaikeuttavat esineiden internetin täyden potentiaalin hyödyntämistä.

Uudet mallinnukset vahvistavat: Sairaiden eristäminen ja etätyön suosiminen ovat avainasemassa koronan torjunnassa
Mitä pidempään ja tiiviimmin julkisessa sisätilassa oleskellaan, sitä suuremmaksi tartuntariski kasvaa, tutkijat korostavat. Työvuoroja limittämällä ja hyvällä ilmanvaihdolla voidaan parantaa työpaikkojen turvallisuutta.

Yhteiskunta ja politiikka huomioon teknologian kehityksessä
Työelämäprofessori Nitin Sawhney keskittyy työssään ihmiskeskeiseen tutkimukseen ja muotoiluun tavanomaiset tietotekniikan raja-aidat ylittäen.

Korona-ajan arkea valokuvina
Poikkeustila 2020 -hankkeessa lähes 180 valokuvaajaa taltioivat elämää kotona ja hiljentyneissä kaupungeissa.

Professori Henri Schildt: ”Strategisen johtamisen merkitys korostuu tässä maailmanlaajuisessa kriisissä”
Koronaviruspandemia kuormittaa valtavasti sekä yrityksiä että niiden työntekijöitä. Tällaisina aikoina tarvitaan innoittavaa ja rohkeaa johtajuutta. Akateeminen tutkimus auttaa ymmärtämään niitä organisatorisia ja strategisia haasteita, joita kriisit aiheuttavat. Seuraavassa joitakin keskeisiä ajatuksia, joista voi olla apua strategisille johtajille kriisin keskellä.

Helsinki GSE:n tilannehuoneen viides raportti: lomautettujen määrä on jatkanut voimakasta kasvuaan
Kaikille avoin webinaari raportin sisällöistä pidetään Zoomilla torstaina 14.5.2020 klo 8.00.

Etätyöskentelyyn siirtyminen erityisesti julkisella sektorilla sujunut pääsääntöisesti hyvin
Monialaisen Fast Expert Teams -verkoston sähköiseen etätyökyselyyn vastasi yli 5000 etätyöhön siirtynyttä työntekijää.

Kriisi voi olla myös mahdollisuus
Koronakyselyn väliraportissa kiinnitetään huomiota koronaepidemian eri vaiheisiin, ihmisten hyvinvointiin, tiedon jakamiseen, tartuntaketjuihin ja kohdennettuihin suosituksiin.

Ilmastonmuutos ja korona vaativat jarrua – mutta eteenpäinkin on uskallettava
Taloudessa pitkä rannalle jääminen on ennennäkemättömän kallista, taloustieteen professori Matti Liski pohtii kirjoituksessaan.

Helsinki GSE:n tilannehuoneen neljäs raportti: Kelan työttömyysturvahakemusten määrä on kasvanut voimakkaimmin Uudellamaalla
Kaikille avoin webinaari raportin sisällöistä pidetään Zoomilla torstaina 7.5.2020 klo 8.00.

Aalto-yliopisto valmistelee koronarajoitusten osittaista purkamista
Nykyiset linjaukset ja ohjeet ovat voimassa 13.5. saakka.

Tutkijat muistuttavat vapun alla: Fyysisten kokoontumisten välttäminen vähentää koronariskiä
Virusta kantavat aerosolihiukkaset voivat alustavien tulosten mukaan leijua lähellä hengityskorkeutta pidempään kuin aiemmin on uskottu. Siksi vappunakin tulee välttää kokoontumisia ja pitää kohtaamiset mahdollisimman lyhyinä, mahdollisimman suurella etäisyydellä.
