ɫɫ

Uutiset

Ilmastonmuutos ja korona vaativat jarrua – mutta eteenpäinkin on uskallettava

Taloudessa pitkä rannalle jääminen on ennennäkemättömän kallista, taloustieteen professori Matti Liski pohtii kirjoituksessaan.
Kuvassa näkyy taloustieteen professori Matti Liski.
Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto.

Korona kiilasi jo alkuvuodesta ilmastonmuutoksen ohi monen ihmisen ykköshuolenaiheena. Kahdella ongelmalla on kuitenkin myös paljon yhdistäviä tekijöitä, ja yksi niistä on tarve painaa nopeasti jarrua.

Ilmastonmuutoksen taloudelliset kustannukset ovat sitä suuremmat mitä nopeammin vaikutukset tulevat. Jos Grönlannin jääpeite sulaa tulevina vuosikymmeninä, merenpinta voi nousta globaalisti 6–7 metriä, mikä olisi katastrofi isolle osalle maapalloa. Jos sulaminen tapahtuu seuraavan 1000 vuoden aikana, vaikutuksiin voidaan varautua ja taloudelliset ja inhimilliset kustannukset jäävät pienemmiksi.

Myös koronaepidemiassa taudin etenemisen jarruttaminen on hyödyksi, jos tautia ei voi tukahduttaa. Näin yhteiskunta ehtii sopeutumaan tautiin.

Koronan ja ilmastonmuutoksen suurin yhteinen nimittäjä on se, että päätöksiä tehdään osin tuntemattomalla maaperällä, terra incognita. Koronatauti on alussa tuntematon: emme tiedä kuinka moni on sairastunut ja sitä kautta olemmeko jo ylittäneet kriittisen pisteen, jonka jälkeen terveydenhuolto ei voi ottaa vastaan kaikkia sairastuneita. Samoin ilmastonmuutoksessa emme tiedä, mikä lämpötila esimerkiksi sulattaa jäätiköt. Ehkä sulaminen on jo peruuttamaton.

Katastrofien hallinnassa kriittisten pisteiden pelko perustelee jyrkät toimet, kuten hallituksen nyt toteuttamat. Koronan suhteen tiedämme jo, ettei kriittistä pistettä ole vielä Suomessa ylitetty ja terveydenhuolto kestää. Informaation lisääntyminen perustelee talouden rajoitustoimien asteittaisen purkamisen, mikä sekin on hallituksen valitsema politiikka.

Nyt valittua politiikkaa voisi verrata luisteluun ohuella jäällä. Korona pakotti meidät rannalle, mutta koska taloudessa rannalle jääminen johtaa ennennäkemättömiin kustannuksiin, on kokeiltava, uskaltauduttava ohuelle jäälle. Pelko jään rikkoutumisesta ohjaa kohti rantaa, mutta jään kestäminen kannustaa kokeilemaan asteittain pidemmälle. Risahdukset jäällä pakottavat kääntymään, mutta jos jää kestääkin, niin uudelleen ja yhä kauemmaksi on yritettävä. Tämän hallitus on koronakriisissä ymmärtänyt oikein.

Ilmastokriisissä ensimmäinen käännös kohti rantaa on vielä tekemättä. Päästöihin kohdistuvia sulkutoimia ei pidetä koronakriisin tapaan välttämättöminä. Ei, vaikka ne ovat tuntemattoman edessä vahvasti perusteltuja, kunnes tiedämme enemmän.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.