ɫɫ

Uutiset

Viisi opiskelijaa palkittiin terveysteemaisista diplomitöistään – lahjoittajana opiskelijatempauksesta innostunut Alko

Viisi Aalto-yliopiston Life Science Technologies -maisteriohjelman opiskelijaa on palkittu erinomaisista, lukuvuoden 2018–2019 aikana tehdyistä diplomitöistään. Voittajat julkistettiin opiskelijoiden orientoitumistapahtumassa 4. syyskuuta.
Photo from the Computer Science Building

Viisi Aalto-yliopiston Life Science Technologies -maisteriohjelman opiskelijaa on palkittu erinomaisista, lukuvuoden 2018–2019 aikana tehdyistä diplomitöistään. Voittajat julkistettiin opiskelijoiden orientoitumistapahtumassa 4. syyskuuta.

Maisteriohjelman varajohtajan Alexander Freyn mukaan palkittujen diplomitöiden tutkimus oli erittäin korkeatasoista ja niiden tulokset vaikuttavat tulevaan tutkimukseen asianosaisilla aloilla. ”Tulokset voivat johtaa esimerkiksi uusiin hoitomenetelmiin tai parempiin ratkaisuihin lasten aivokuvantamisessa. Yleisesti ottaen olemme hyvin ylpeitä näiden opiskelijoiden tekemästä työstä”, Frey sanoo.

Jokaisen palkinnon arvo on 500 euroa. Niitä varten rahaa lahjoitti Alko, jonka kertaluonteisen lahjoituksen tarkoituksena on tukea hyvinvointia ja terveyttä edistävän teknologian kehitystä. Lahjoituksen turvin opiskelijoita palkitaan vuosittain kolmen vuoden ajan.

Lahjoitus liittyy viimevuotiseen, leikkimieliseen tempaukseen, jonka tavoitteena oli tyhjentää Alkon myymälä Otaniemessä. Tapauksen myötä Alkon asiakas otti yhteyttä yhtiöön ja ehdotti, että he tukisivat Aallon opiskelijoiden tekemää terveyteen liittyvää tutkimusta. Alko suhtautui aloitteeseen myönteisesti, sillä yksi sen tärkeimmistä yhteiskunnallisista tehtävistä on kannustaa ihmisiä vastuulliseen alkoholinkäyttöön.

”Olemme erittäin iloisia Alkon lahjoituksesta, joka auttaa Aalto-yliopistoa tunnustamaan opiskelijoiden saavutuksia ja menestystä Life Science Technologies -alalla”, sanoo maisteriohjelman johtaja, professori Juho Rousu.

Life Science Technologies -ohjelman diplomityöpalkinnon tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita erinomaisen lopputyön tekemiseen sekä korostamaan siinä sitä, millainen yhteiskunnallinen vaikutus heidän tutkimustuloksillaan on. Kanssaopiskelijat koulutusohjelman komiteasta valitsevat palkintojen voittajat.

Palkitut opiskelijat ja heidän diplomitöidensä otsikot:

  • Henriikka Vekuri. Patient induced pluripotent stem cell-derived neurons as a model for a mitochondrial encephalopathy.
  • Roni Hytönen. Dual-energy computed tomography in radiation treatment planning.
  • Pauliina Hirvi. Generating head models for diffuse optical tomography of the child brain.
  • Iris Hakaste. Förster resonance energy transfer analysis of a dynamic DNA origami nanocapsule.
  • Heli Julkunen. Predictive modeling of anticancer efficacy of drug combinations using factorization machines.

Lisätietoa diplomityöpalkinnosta löytyy äää.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.