ɫɫ

Uutiset

Viisi asiaa, jotka jokaisen tulisi tietää luovuudesta

Luovuus ei ole vain taiteilijoiden etuoikeus tai synnynnäinen lahja, vaan kaikille kuuluva taito, jota voi myös mitata, kehittää ja johtaa. Luova loikka -hankkeessa tutkittiin kahden vuoden ajan, miten luovuus näkyy ihmisten arjessa, työpaikoilla ja yritysten taloudellisessa menestyksessä. Tässä muutama esimerkki.
Sininen hahmo pitää kahta punaista, abstraktia olentoa keltaista taustaa vasten.
Kuvitus: Touko Miikkulainen.

1. Luovuus pitää terveempänä

Luovuus ei ole vain taiteilijoiden ominaisuus tai yritysten innovaatiokone, vaan osa jokapäiväistä selviytymistä. Arkiluovuus on pieniä ratkaisuja, joita teemme, kun sovitamme aikatauluja, keksimme kiertotien pulmaan tai löydämme uuden tavan hoitaa arkisen tehtävän.

Luovuus auttaa sopeutumaan muutoksiin ja käsittelemään arjen hankaluuksia – siksi sillä on yllättävän paljon tekemistä hyvinvoinnin kanssa. Tutkimusten mukaan luova itseilmaisu voi tukea sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä ja näkyä jopa immuunijärjestelmän toiminnassa.

Luovuus kytkeytyy myös itsensä toteuttamiseen sekä kokemukseen merkityksellisestä elämästä.

Todellinen oppiminen ei synny ulkoa muistamisesta, vaan siitä, että yhdistämme uuden tiedon omiin kokemuksiimme ja muovaamme siitä oman tulkinnan, teemme luovan teon.

2. Luovuus syntyy luottamuksesta

Luova loikka -hankkeessa tarkasteltiin, miten johtaminen ja organisaatiokulttuuri vaikuttavat siihen, pääseekö luovuus lainkaan esiin. Tulokset osoittavat, että luovuus syntyy kulttuurissa, jossa erilaisia ideoita aidosti arvostetaan – riippumatta siitä, kuka ne tuo esiin.

Luovat oivallukset nousevat usein arjen kohtaamisista: kahvipöydästä, käytäviltä, lounaista ja kokousten väleistä, kun ihmiset uskaltavat jakaa keskeneräisiäkin ajatuksiaan.

Luovuutta ruokkivat psykologinen turvallisuus, yhteenkuuluvuuden tunne ja luottamus. Kun ihmiset kokevat tulevansa nähdyiksi ja kuulluiksi, he uskaltavat kyseenalaistaa totuttuja tapoja, esittää ”tyhmiä” kysymyksiä ja myöntää epävarmuutensa.

Luova työ tarvitsee myös aikaa, tilaa ja luvan kokeilla – sekä oikeuden epäonnistua ilman, että se leimataan heti kustannukseksi. Siksi luovuus on ennen kaikkea johtamiskysymys: johtajien tehtävä on rakentaa kulttuuri, jossa erilaiset tiedot, taidot ja näkökulmat voivat kohdata, syntyy luottamusta ja työn ilo säilyy.

Piirroskuvassa kolme sinistä ihmishahmoa on kirkkaan keltaista taustaa vasten ja pinoaa neljää suurta punaista koirahahmoa päällekkäin, ylimmäinen viides hahmo muistuttaa krokotiiliä.
Kuvitus: Touko Miikkulainen.

3. Luovuuden johtaminen pullonkaulana

Luovuus ei enää ole mittaamaton mysteeri: hankkeessa kehitettiin uusia mittareita sekä yksilöiden että organisaatioiden luovuudelle. 

Tutkijat havaitsivat, että yritysten luova potentiaali on valtava – mutta suuri osa siitä jää hyödyntämättä. Ongelma ei useinkaan ole ihmisten luovuudessa, vaan siinä, miten sitä johdetaan. 

Ajan ja resurssien puute, tehokkuusorientoitunut kulttuuri, heikko riskinsietokyky ja sattumanvaraisuuden vieroksuminen tekevät uusien asioiden kokeilemisesta vaikeaa. Luovat ideat jäävät puolitiehen, jos niitä ei tueta rakenteilla ja johtamisella.

Tutkimus toi esiin myös sen, mitä luovuuden johtaminen parhaimmillaan on: psykologisesti turvallinen ilmapiiri, aktiivinen tiedon jakaminen ja aito sitoutuminen uudistumiseen.

4. Luovuus näkyy viivan alla

Yksi hankkeen keskeisistä kysymyksistä oli, näkyykö luovuus myös talousluvuissa. Niinpä luovuusmittareita verrattiin myös yritysten taloudelliseen suorituskykyyn.

Tulokset olivat selkeitä: yritykset, joissa sekä yksilöiden luovuus että luovuutta tukeva organisaatiokulttuuri olivat keskimääräistä korkeammalla tasolla, ylisuoriutuivat todennäköisemmin toimialansa keskiarvosta. Yritykset, joissa molemmat mittarit olivat heikkoja, löytyivät useammin alisuoriutujien joukosta.

Analyysit osoittivat, että yhteys luovuutta tukevan kulttuurin ja taloudellisen menestyksen välillä on vahvempi kuin yksilöllisen luovuuden ja tulosten välinen yhteys. Myös talouslukujen valossa erityisen merkittäväksi nousi johtajuus.

Johtopäätös onkin selvä: luovuus ei ole pelkkä pehmeä arvo, vaan taito, joka näkyy suoraan viivan alla.

5. Luovuus ei korvaudu tekoälyllä

Tulokset paljastivat tekoälyn käytöstä joukon jännitteitä. Tekoäly on nopea ja usein hyödyllinen, mutta sen tuottama tieto ei aina ole luotettavaa, ja liiallisesta käytöstä taas voi syntyä riippuvuutta, joka kaventaa omaa ajattelua.

Tekoäly kokoaa olemassa olevaa tietoa, kun taas ihminen tekee luovan loikan: ymmärtää kontekstia, hiljaista tietoa ja asioiden vivahteita. Siksi nykyiset generatiivisen tekoälyn mallit toimivat parhaiten luovan työn apureina, ehdottavat vaihtoehtoja ja nopeuttavat luonnostelua, kun taas ihminen tekee lopulliset valinnat, arvioi laadun ja kantaa vastuun. Luovuus ei siis korvaudu tekoälyllä, vaan kehittyy sen rinnalla.

Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 37 helmikuussa 2026.

Tutkimushanke osoittaa, että luovuus on paitsi mitattavissa, myös ratkaiseva kilpailuetu – katseet kääntyvät nyt johtajiin

Luovuus tarjoaa keinon nähdä ongelmat uudesta näkökulmasta ja löytää ratkaisuja, joita ei muuten syntyisi.

Lue lisää monitieteisestä Luova loikka -hankkeesta
Aalto Radical Creatives, Kuva: Lina Jelanski
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.
Mustavalkoinen kaksoisvalotus parrakkaasta miehestä puvussa ja solmiossa, katsoo vakavana kameraan
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arjen valintoja: Ghassem Gozaliasl, onko yhteyden kaipuu kirjoitettu tähtiin?

Astrofysiikan tutkijatohtori Ghassem Gozaliasl työskentelee Aalto-yliopiston High-performance Computing -tutkimusryhmässä ja käyttää James Webb -teleskooppia tutkiakseen, miten galaksit ovat muodostuneet viimeisen 12 miljardin vuoden aikana.