ɫɫÀ²

Uutiset

Uusi rahoitus laajentaa FITech-verkostoyliopiston tarjontaa dataosaamisen opinnoilla

Aalto-yliopiston koordinoima FITech-verkostoyliopisto on saanut uuden rahoituksen, jonka turvin verkosto vastaa dataosaamiseen liittyviin osaamistarpeisiin.
Kolme iloista opiskelijaa istuu portailla ja yksi opiskelija näyttää läppäriltään jotain muille.

Aalto-yliopiston koordinoima FITech-verkostoyliopisto on saanut Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskukselta (Jotpa) uuden rahoituksen, jonka avulla verkosto vastaa dataosaamiseen liittyviin osaamistarpeisiin. 

FITech Dataosaaminen -hankkeessa ovat mukana Aalto-yliopiston lisäksi Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto ja Åbo Akademi. Hanke käynnistyy kesällä 2026 ja päättyy 31.8.2027.

Hanke vastaa tekniikan alan nouseviin osaamistarpeisiin

FITech Dataosaaminen -hanke vastaa aikuisopiskelijoiden data-aiheisiin osaamistarpeisiin. Oppijoille avautuu mahdollisuus oppia datan käytön perusteita, ohjelmointi- ja tekoälypohjaisia datanhyödyntämisen tekniikoita sekä uusia taitoja digitaalisen liiketoiminnan ja käyttäjäkokemuksen parissa. Tarjolla on myös paikkatiedon ja satelliittidatan hyödyntämiseen liittyviä kursseja.

Opetus on suunnattu ensisijaisesti mikro- sekä pienissä ja keskisuurissa yrityksissä työskenteleville henkilöille, joilla on tarve kehittää osaamistaan datan hyödyntämisen parissa. Joillakin kursseilla on esitietovaatimuksia esimerkiksi teknisen osaamisen puolesta. Peruskurssit soveltuvat myös henkilöille, joilla ei ole aikaisempaa teknistä osaamista.

Hankkeessa tarjotaan kursseja viidestä teemasta

Dataosaamisen hankkeessa tarjotaan yhteensä 12 oppijoille maksutonta kurssia. Kurssien kieli ja toteutustapa vaihtelevat.

Kurssit jakautuvat seuraaviin teemoihin:

  • Dataosaamisen perusteet 
  • Dataohjelmointi ja tekoälytyökalut 
  • Digitaalinen liiketoiminta ja käyttäjäkokemus 
  • Satelliittipaikannus ja avaruusteknologiat 
  • Muutos- ja projektijohtaminen

Kursseja tarjotaan lukuvuoden 2026-2027 aikana. Lähes kaikki syksyn data-aiheiset kurssit on julkaistu FITechin verkkosivuilla ja hakuaika on käynnissä. Ensimmäiset kurssit alkavat elokuussa. 

!

Kolme henkilöä työskentelee yhdessä kannettavan tietokoneen edessä, valkoinen tiiliseinätausta.

FITech-verkostoyliopisto

FITech tarjoaa suomalaisten tekniikan alan yliopistojen kursseja maksutta.

Elämänlaajuinen oppiminen
Henkilö istuu merinäköalan edessä kuulokkeet päässä ja selaa tablettia hymyillen.

Elämänlaajuinen oppiminen

Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjonta auttaa sinua kehittämään osaamistasi alati muuttuvassa ympäristössä.

Rahoittaja: Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus.

Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpa) rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.