Opetuksen tunnustuspalkinto Riikka Kangaslammelle
Yliopistonlehtori Riikka Kangaslampi sai Perustieteiden korkeakoulun opetuksen tunnustuspalkinnon lukiolaisten matematiikkaleirien järjestämisestä.
Ensimmäisen ja toisen vuoden lukiolaiset ovat saaneet tutustua syksyisin järjestetyillä viikonloppuleireillä matematiikan taitojen merkitykseen, kun lukiolaiset tekevät omia tulevaisuudensuunnitelmiaan ja päättävät opinnoistaan. Kurssit ovat antaneet nuorille virikkeitä geometriaan ja diskreettiin matematiikkaan useiden Aalto-yliopiston tutkijoiden voimin.
Kangaslampi vastaanotti tunnustuksen korkeakoulun vuotuisessa opetusgaalassa, SCI Teaching Galassa.
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin
Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.