Lämmin kiitos kaikille kauppatieteellisen alan valintakokeen valvomiseen osallistuneille
Kauppatieteellisen alan valintakoe, kuten muutkin Aalto-yliopiston tämän kesän valintakokeet, järjestettiin fyysisesti läsnä ollen. Kauppatieteellisen alan valintakokeeseen tiistaina 8.6.2021 oli ilmoittautunut lähes 5 000 kokelasta, joista paikalle saapui vajaat 2 700. Osan kokeeseen ilmoittautuneista ei lopulta tarvinnut osallistua siihen, sillä tiedot opiskelupaikan saaneista pelkän todistusvalinnan perusteella varmistuivat toukokuun lopulla.
Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki arvostaa korkealle valintakokeen valvojien työpanoksen.
”Kiitän erittäin lämpimästi kaikkia yhteisömme vapaaehtoisia valvojia, niin henkilökuntaa kuin opiskelijoita. Erityinen kiitos erinomaisesta työstä oppimispalveluiden suunnittelijoille Jenni Hirvensalolle ja Salla Mäkiselle, jotka olivat päävastuussa valintakoejärjestelyistä”.
Koesaleja 130 ja valvojia 420
Hakijat olivat saaneet valintakoekutsussa tarkan kokoontumispaikan ja -ajan.
”Tällä porrastamisella varmistimme, että saimme kahden metrin turvavälit pidettyä ja käsidesiä käytettyä rauhassa. Hakijoille oli myös suositeltu lähikontaktien minimoimista kahden viikon ajan ennen valintakoetta. Kokeessa hakijoilta edellytettiin kasvomaskin käyttöä, jollei hakija ollut anonut tähän tai muihin käytäntöihin erityisjärjestelyjä kokeeseen ilmoittautumisen yhteydessä”, kertoo Kauppakorkeakoulun oppimispalveluiden päällikkö Pia Lahti.
Koesaleja oli käytössä peräti 130. Pääosa saleista sijaitsi Otaniemen kampuksen rakennuksissa. Lisätiloja oli varattu myös muutamista Tapiolassa sijaitsevista rakennuksista.
Valvojia päivän läpiviemiseen osallistui 420. Aalto-yliopiston talousjohtaja Marianna Bom oli yksi heistä.
”Oli suuri ilo saada olla mukana auttamassa uusien opiskelijoiden, meidän yhteisömme tärkeimpien jäsenten, valinnassa! Valintakokeen valvominen oli jopa aika jännittävää. Ajatukset olivat niin vahvasti kokelaiden puolella”, Marianna kertoo. Hän on itsekin Kauppiksen alumni ja osallistui valintakokeisiin vuonna 1989 eli 32 vuotta sitten.
Valintakokeen tulokset julkaistaan Opintopolussa viimeistään perjantaina 9.7.2021.
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.