ɫɫÀ²

Uutiset

Aalto-yliopisto päätti lukuvuosimaksujen suuruudesta

Kandidaattiohjelmassa ja maisteriohjelmissa noudatetaan yhtenäishinnoittelua.

Lukuvuosimaksut koskevat EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevia kandidaatti- ja maisteriopiskelijoilta, jotka saavat opiskeluoikeuden 1.8.2017 tai sen jälkeen alkavaan vieraskieliseen tutkintokoulutukseen. Yliopiston rehtorin allekirjoittaman päätöksen mukaan englanninkielisessä kandidaattitutkintoon johtavassa International Business BScBA-koulutusohjelmassa lukuvuosimaksu on 12 000 euroa ja maisteritutkintoon johtavissa ohjelmissa 15 000 euroa lukuvuodessa. Aallossa on reilu viisikymmentä maisteriohjelmaa, joiden opetuskieli on englanti sekä yksi englanninkielinen kandidaattiohjelma.

Lukuvuosimaksujen käyttöönotto perustuu yliopistolain muutokseen, joka astui voimaan 1.1.2016. Muutoksen myötä lukuvuosimaksut ovat pakollisia EU-/ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille, jotka osallistuvat muuhun kuin suomen- tai ruotsinkieliseen tutkintokoulutukseen kandidaatti- ja maisteriohjelmissa. Maksujen periminen on pakollista viimeistään syksystä 2017 alkaen.

Lukuvuosimaksuista saadut rahat käytetään opetuksen ja oppimispalveluiden kehittämiseen, opettajien koulutukseen sekä apurahajärjestelmän rakentamiseen ja ylläpitoon. Lisäksi osa lukuvuosimaksutulosta kanavoidaan apurahoina takaisin opiskelijoille. Lukuvuosimaksujen taso tarkistetaan vuosittain. Mahdolliset tarkistukset koskevat muutoksen jälkeen opintonsa aloittavia.

Lukuvuosimaksuihin liittyvä apurahajärjestelmä

Lukuvuosimaksujen käyttöönoton lisäksi uudistetussa yliopistolaissa edellytetään, että yliopistolla on apurahaohjelma maksulliseen tutkinto-ohjelmaan osallistuvien opiskelijoiden tukemiseksi. Aallossa apuraha muodostuu lukuvuosimaksun maksuhuojennuksesta (waiver). Apurahapäätökset tehdään ohjelmiin valittujen opiskelijoiden akateemisen arvioinnin perusteella. Apurahajärjestelmän yksityiskohdista päätetään myöhemmin. Aaltoon rakennetaan myös kannustinapurahajärjestelmä, joka palkitsee opintojen etenemisestä.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Lukuvuosimaksut ja apurahat

Eija Zitting, oppimispalveluiden päällikkö
eija.zitting@aalto.fi
p. 050 364 7778

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Kampuksen puisto, vihreitä ja oransseja syyspuita tiilirakennuksen edessä sinisen pilvisen taivaan alla
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston loppusyksyn kurssi-ilmoittautumiset alkavat 21.9.

Loppuvuoden kurssien ilmoittautuminen alkaa 21.9.