ɫɫ

Uutiset

Aallon uusi First Time Manager -koulutus tarjoaa kattavat eväät aloittelevalle esihenkilölle

Noin puolen vuoden mittainen koulutus opettaa osallistujia reflektoimaan omaa johtajuuttaan. Tärkeintä on hahmottaa omaa esihenkilötyötään ja muodostaa toimivia työskentelytapoja jatkoa varten.
People with laptops having a meeting around a table.
Kuva: Otso Alasko

Esihenkilötyö ja tiimien tai projektien luotsaaminen vaatii monenlaisia taitoja, jotka useimmiten opitaan käytännön työn ja kokemuksen kautta. Työelämässä on kuitenkin paljon alanvaihtajia, vastavalmistuneita ja muita osaajia, jotka ovat vasta aloittamassa uraansa esihenkilönä, tiiminvetäjänä tai projektipäällikkönä.

Millaisia asioita ensimmäistä kertaa tällaisessa vastuutehtävässä työskentelevän henkilön tulisi osata?

Tähän kysymykseen Aalto-yliopistossa lanseerattu First Time Manager -koulutusohjelma pyrkii tarjoamaan vastauksia. Puolen vuoden mittainen työpajoihin, henkilökohtaisiin välitehtäviin ja ryhmätyöskentelyyn perustuva ohjelma tukee monipuolisesti osallistujien kehittymistä esihenkilötyössä.

”Koulutusinvestointi kasvaa korkoa, kun työpaikan asiat ovat kunnossa”

Idea First Time Manager -koulutukseen tuli alun perin Aallon alumneilta, josta se eteni pilotiksi vuonna 2020. Koulutus osoittautui hyödylliseksi ja sitä jatkettiin Tekniikan Akateemiset TEK ry:n kautta 120 osallistujalle. Nyt se on tarjolla kaikille osana Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjontaa.

First Time Managerin aikana käsitellään johtamiseen liittyviä aiheita eri näkökulmista ja pohditaan oman johtajuuden ja esihenkilötyön visiota. Kun koulutus on tarpeeksi pitkä, sen aikana tarjoutuu myös aidosti aikaa ja mahdollisuuksia pohtia omaa esihenkilötyötä.

”Koulutuksessa opetetaan ajattelemaan ja reflektoimaan omaa tilannetta työpaikalla. Ei edetä pelkät työkalut edellä, vaan halutaan rakentaa pohja ja periaate, jota voidaan sitten soveltaa niiden työkalujen avulla”, sanoo kouluttaja, yliopistonlehtori Jari Ylitalo.

Ylitalo korostaa, että on tärkeää rakentaa työpaikalle jatkuvan oppimisen kulttuuri ja varmistaa, että tukitoimet uudelle esihenkilölle ovat kunnossa.

”Kurssit ovat hyödyllisiä, mutta ne eivät yksistään riitä, vaan työpaikoilla tarvitaan jatkuvaa käytänteiden ja kulttuurin kehittämistä ja ylläpitoa. Koulutuksen jälkeen aiheista kannattaa keskustella työkavereiden kesken. Myös muista tukitoimista, kuten mentorointi- ja tukihenkilötoiminnasta, täytyy pitää huolta. Koulutusinvestointi alkaa kasvaa korkoa, kun työpaikan asiat ovat myös kunnossa.”

Valmennus ei tarjoa suoria vastauksia siihen, kuinka voisit olla upea pomo, vaan se antaa sinulle työkaluja kehittää itseäsi sitä kohti.

First Time Manager -koulutuspilotin osallistujapalaute

Seuraava toteutus tulossa syksyllä

Seuraava First Time Manager -toteutus käynnistyy 14.9.2023 ja jatkuu kevääseen 2024 saakka. Ilmoittautuminen seuraavaan toteutukseen on jo käynnissä ja ennakkoilmoittautujan etuhinta on voimassa 31.5.2023 saakka.

Jos samasta organisaatiosta on useita kiinnostuneita osallistujia, koulutus on mahdollista saada alennettuun ryhmähintaan. Kysy lisää! Yhteystiedot löytyvät .

Henkilö istuu merinäköalan edessä kuulokkeet päässä ja selaa tablettia hymyillen.

Elämänlaajuinen oppiminen

Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjonta auttaa sinua kehittämään osaamistasi alati muuttuvassa ympäristössä.

Image from remote site: www.aaltoee.fi

Koulutus on tarkoitettu ensimmäistä kertaa esihenkilönä työskenteleville ammattilaisille.

Uutisia elämänlaajuisesta oppimisesta Aallossa

Hymyilevä nuori nainen vihreällä penkillä aurinkoisella kampuksella, taustalla tiilirakennus ja puita.
Opinnot Julkaistu:

Thaimaasta maailmalle: Uutta itsevarmuutta englannin kielen käyttöön

Keraamikko ja sisällöntuottaja Natcha Kiattanavith osallistui kolmelle Aalto-yliopiston kesäkoulun kurssille.
Mustavalkoisessa kuvassa selin kameraan oleva nainen vetää reppua selkäänsä ja katsoo sivulle. Oikeassa alareunassa lukee 'opintoseteli'.
Opinnot Julkaistu:

Opintoseteli on otettu käyttöön – opiskele 30 opintopistettä avoimen yliopiston opintoja maksutta

Opintoseteli on otettu käyttöön 5.8. Opintoseteli on maksuväline, jolla voit maksaa suomalaisten korkeakoulujen suomen- ja ruotsinkielisiä avoimia opintoja.
Kolme iloista opiskelijaa istuu portailla ja yksi opiskelija näyttää läppäriltään jotain muille.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Uusi rahoitus laajentaa FITech-verkostoyliopiston tarjontaa dataosaamisen opinnoilla

Aalto-yliopiston koordinoima FITech-verkostoyliopisto on saanut uuden rahoituksen, jonka turvin verkosto vastaa dataosaamiseen liittyviin osaamistarpeisiin.
Aalto logo
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston syksyn 2026 kurssit on nyt julkaistu

Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Kampuksen puisto, vihreitä ja oransseja syyspuita tiilirakennuksen edessä sinisen pilvisen taivaan alla
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston loppusyksyn kurssi-ilmoittautumiset alkavat 21.9.

Loppuvuoden kurssien ilmoittautuminen alkaa 21.9.