ɫɫ

Follow Energy News at Aalto University

4426 hakutulosta Uutinen, Energiaratkaisut, ۳ٱ𾱲ٲö, Liiketoiminta muuttuvassa kansainvälisessä ympäristössä, Innovaatiot, Materiaalit ja luonnonvarat, Muotoilu, Tutkimus, Kestävä kehitys, Tekniikka, Aalto Summer School, energia, näyttelyt ja messut, Kauppakorkeakoulu, exhibitions, Perustieteiden korkeakoulu, Kemian tekniikan korkeakoulu, Sähkötekniikan korkeakoulu, Insinööritieteiden korkeakoulu, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Aalto Slushissa: luovaa muotoilua ja uusia innovaatioita

Aallon Slush-näyttelyssä esillä oli muotoilupohjainen Bubbles with Benefits -materiaali-innovaatio. Näyttely korosti myös muotoilun merkitystä teknologisten innovaatioiden vauhdittajana.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto-yliopiston näyttelypiste tapahtumassa, jossa suuri määrä ihmisiä liikkuu violetin valaistun kuution alla.

Muistathan huomioida e-aineistojen käyttöehdot

Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja tutkijoiden käyttöön on hankittu laaja valikoima elektronisia aineistoja. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki Aalto-yliopiston oppimiskeskuksen hankkimien aineistojen käyttö on käyttöehtojen alaista.
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Learning Centre graphics

Aalto-yliopiston meritekniikka ylsi 27. sijalle maailmassa

Seitsemän Aallon alaa sijoittui sadan parhaan joukkoon arvostetun ShanghaiRankingin arvioinnissa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Mustaa tekstiä sinisellä taustalla: #27 ShanghaiRanking Global Ranking of Academic Subjects 2025

Kasvun avaimet: Metsäteollisuudessa koittaa mullistajien aika

Puu taipuu tutkijoiden käsissä melkein mihin tahansa, mutta metsäteollisuuden uudistaminen vaatii myös riskinottoa ja uutta ajattelua. Siksi nyt on huikea hetki opiskella alaa, sanovat asiantuntijat.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Erilaisia pyöreitä näytteitä valkoisilla korteilla, kuten vihreä, keltainen ja beige, vihreiden lehtien oksa.

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen ja CHEMARTSIN projekteja esillä Dutch Design Weekillä

Aalto-yliopiston näyttely 'Designs for the Material Future' Dutch Design Weekillä tavoitti yhdeksän päivän aikana jopa 10 000 kävijää, sai huomiota kansainvälisessä mediassa ja kiitosta vierailijoilta.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Ihmisiä tutustumassa Aalto-yliopiston näyttelyyn messuhallissa

Nesslingin säätiöltä rahoitusta kestävyysmurroksen vauhdittamiseen – mukana tutkijoita Aallosta

Tutkijat Mari Keski-Korsu, Elina Määttänen ja Johanna Ahola-Launonen saivat tutkimushankkeilleen rahoitusta.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Väre_Artworks_LUMEN

Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahaston apurahat haettavissa 31.1.2026 asti

Apurahoja myönnetään talon- ja sillanrakennuksen aloilla suoritetuista opinnoista tai kannustuksena aihealueiden jatko-opiskelijoille.
Opinnot
Julkaistu:
Isoisänsilta Helsingissä.

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää mikroelektroniikasta

Ilman mikroelektroniikkaa maailma pysähtyisi, sanoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Jussi Ryynänen. Kävimme läpi viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää mikroelektroniikasta.
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Ihmiset istuvat kannettavien tietokoneiden ja matkapuhelinten kanssa hämärästi valaistussa, punertavassa huoneessa.

Tekstiilitaiteilija Juha Vehmaanperä sai Taito-Finlandian

Vehmaanperä tunnetaan käsityön rajoja rikkovista neulevaatteistaan.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Henkilö, jolla on pitkät hiukset ja värikäs neulottu hattu ja villapaita kuvattuna takaviistosta.

Hannah Hook nimitetty kestävän maankäytön ja liikenteen suunnittelun apulaisprofessoriksi

Hannah Hook tutkii arkimatkustuksen vaikutuksia onnellisuuteen.
Nimitykset
Julkaistu:
Apulaisprofessori Hannah Hook

Oskari Heikkilä lähti ensimmäisenä aaltolaisena Islannin sähköenergiatekniikan kaksoistutkinto-ohjelmaan

Oskari Heikkilän käteen jäi roimasti kokemuksia sekä kaksi maisterin tutkintoa Reykjavikin yliopiston ja Aalto-yliopiston double degree -ohjelmasta.
Opinnot
Julkaistu:
Oskari Heikkilä tiilirakennuksen seinällä olevan metallisen taideteoksen edessä

Tieteisfiktiosta totta: valon nopeudella toimiva tekoäly osoitettiin mahdolliseksi

Uuden sukupolven tekoälylaitteistot voivat perustua optiseen laskentaan eli valoon perinteisen elektroniikan sijaan.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Futuristinen punainen hohtava hologrammirakenne nousee tummasta, monimutkaisesta piirilevystä.

Juniorin innostajat liikkeellä

Aalto-yliopisto Junior jalkautuu Uudenmaan kouluihin tänä lukuvuonna talous- ja vesiaiheilla.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Kaksi Aalto-yliopiston opiskelijaa koulun pihalla Juniorin kassit käsissään.

Viisi asiaa, jotka jokaisen kuluttajan on hyvä ymmärtää sähkön kysynnästä ja tuotannosta

Työelämäprosessori Iivo Vehviläinen kertoo, miksi tuulien armoille heittäytyminen voi olla avain vakaampaan tulevaisuuteen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Työelämäprofessori Iivo Vehviläinen. Kuva: Linda Lehtovirta

Tutkimushanke osoittaa, että luovuus on paitsi mitattavissa, myös ratkaiseva kilpailuetu – katseet kääntyvät nyt johtajiin

Luovuus tarjoaa keinon nähdä ongelmat uudesta näkökulmasta ja löytää ratkaisuja, joita ei muuten syntyisi.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Aalto Radical Creatives, Kuva: Lina Jelanski

Kemiantekniikan opinnot ovat vieneet Veera Mettäsen mennessään: ”Olen ihan fiiliksissä, nyt ollaan asian ytimessä!”

Aalto-yliopiston ensimmäisen vuoden maisteriopiskelija Veera Mettästä kiehtovat nanoilmiöt ja materiaalien käyttäytyminen eli se, miksi asiat tapahtuvat. Tulevaisuudessa hän haluaa kehittyä hyväksi johtajaksi.
Opinnot
Julkaistu:
Henkilö seisoo suuren puunrungon edessä puistossa, yllään mustavalkoinen kuvioitu paita ja musta huivi.

Väitös- ja diplomityöpalkinto kvanttitutkimukseen

Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF jakoivat väitöskirjapalkinnon Eric Hyypälle ja diplomityöpalkinnon Tuomas Uusnäkille.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Vasemmalla Eric Hyyppä, oikealla Tuomas Uusnäkki. Kuvat: Jari Härkönen

Aalto-yliopisto perustaa datatalouden työelämäprofessuurin

Uusi professuuri vahvistaa Aalto-yliopiston ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun yhteistyötä.
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Aalto University Campus

FITechin kevään kurssihaku lähestyy – tutustu nyt kevään 2026 kurssitarjontaan!

Täydennä tutkintoasi suomalaisten tekniikan alan yliopistojen maksuttomilla kursseilla, jotka vastaavat työelämän tarpeisiin ja auttavat syventämään osaamistasi! Tutkinto-opiskelijoiden hakuaika alkaa 1.12.2025.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Kaksi ihmistä kävelee modernissa sisäkäytävässä, jossa on kaakeliseinät ja harmaa lattia. Toisella burgundinvärinen villapaita, toisella harmaa pusero.

Kierrätyskampanja päättyy - työ jatkuu!

Koko yliopiston laajuinen kierrätys- ja lajittelukampanja päättyi syyskuun 2025 loppuun.
Kampus
Julkaistu:
Kierrätyskuutiot