ɫɫ

Uutiset

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Yli 80-vuotiaiden määrä kasvaa Suomessa nopeammin kuin koskaan aiemmin. Heidän tarpeensa ja toimintakykynsä jäävät kuitenkin kaupunkiympäristön suunnittelussa ja kehittämisessä yhä sivurooliin.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä

Moni suomalaiskaupunki on sitoutunut edistämään ikäystävällisyyttä, mutta käytännön keinot ovat monin paikoin vielä alkutekijöissään. Ikääntyneiden tarpeita ei riittävästi huomioida kaupunkisuunnittelussa ja kaupunkiympäristön kehittämisessä.

Näin ilmenee vuonna 2025 päättyneen Kaupunkiympäristön ikäystävällisyys ja sen kehittämistarpeet (KARMI) -hankkeen loppuraportista. Hankkeessa tarkasteltiin, miten rakennettu ympäristö, kaupunkitila ja palveluiden saavutettavuus tukevat ikääntyneiden osallisuutta, turvallisuutta ja liikkumista. 

Loppuraportin keskeinen viesti on selvä: jos kaupungit haluavat vastata väestön ikääntymiseen, ikääntyneet on otettava mukaan suunnitteluun nykyistä vahvemmin. 

“Kaupunki ei ole kestävä, jos se ei toimi myös yli 80-vuotiaille. Ikäystävällisyys ei ole erillinen teema, vaan osa kestävää ja inklusiivista, kaikille toimivaa kaupunkia”, sanoo Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen tutkija Ira Verma.

Sitoumuksia on, mutta käytännöt puuttuvat

Ympäristöministeriön rahoittamassa hankkeessa selvitettiin, miten sitoutuminen Maailman terveysjärjestön (WHO) ikäystävällisten kaupunkien verkostoon näkyy suomalaiskaupungeissa. WHO:n arviointikehikko auttaa tunnistamaan ikäystävällisyyttä edistäviä tekijöitä rakennetussa ympäristössä.

Suomessa verkostoon kuuluu seitsemän kaupunkia, mutta tutkimuksen perusteella monessa niistä ikäystävällisyyden huomioiminen on vielä alkuvaiheessa. Yhteinen haaste tunnistetaan, mutta konkreettiset toimintamallit ja päätökset puuttuvat. 

Hankkeessa yhdistyivät Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) paikkatietoanalyysit ja Aalto-yliopiston osallistava tutkimus. SYKE.n tuottamat kartat osoittivat esimerkiksi etäisyydet palveluihin tai viheralueille, maaston tasoerot ja levähdyspaikkojen sijainnit. Osallistava suunnittelu puolestaan toi esiin ikääntyneiden arjessa käyttämät reitit, joiden avulla esimerkiksi jyrkkiä mäkiä pyrittiin välttämään tai joiden varrella sijaitsevat penkit eivät sovellu ikääntyneille. 

Ryhmä vanhuksia rollaattorien kanssa kävelee puiden reunustamalla polulla aurinkoisena päivänä.

Tutkija Ira Verma kollegoineen keskittyi osallistavaan suunnitteluun ja kokoamaan ikääntyneiden kokemuksia rakennetusta ympäristöstä. Asukkaiden kokemuksia kartoitettiin työpajoissa, asukaskävelyillä ja haastatteluissa. Niitä järjestettiin muun muassa paikallisten senioritalojen ja asukastilojen käyttäjille.

Tapaustutkimukset Lahden Paavolassa ja Vantaan Myyrmäessä paljastavat, että asukkaiden kokemukset ja arjen liikkumisen realiteetit eivät aina välity suunnittelupöydille.

Kartta, joka näyttää rinteen kaltevuuden Lahden Paavolan alueella. Siniset viivat osoittavat ikäystävälliset rinteet, pinkit viivat ei-ikäystävälliset rinteet.
Kävelyreittien rinnekaltevuutta osoittava kartta Lahden Paavolasta. Kartta: Maija Tiitu, SYKE

Ikäystävällisyys ymmärretään usein kapea-alaisesti vain asumispalveluiden järjestämisenä ikääntyneille. Suuri osa heistä asuu kuitenkin tavallisilla asuinalueilla ja käyttää samoja palveluita kuin nuoremmat ikäryhmät.

Ikäystävällisyys vaatii kaupungeilta uutta asennetta

Raportin mukaan ikäystävällisyyden edistäminen vaatii kaupungeilta ja kunnilta uutta asennetta ja tiiviimpää yhteistyötä. Eläkeläisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja paikallisten asukkaiden kanssa tehtävä yhteistyö tulisi vakiinnuttaa osaksi suunnittelua.

Vaikka monissa kaupungeissa on laadittu toimenpide-ehdotuksia, niiden toteutus jää usein hajanaiseksi. Ikäystävällisyyden kehittäminen tuleekin liittää osaksi kaupunkien hyvinvointisuunnitelmia, kestävän liikkumisen kehittämissuunnitelmia ja viheraluesuunnitelmia.

Lisäksi toimenpiteitä on koordinoitava ja niiden vaikutuksia seurattava järjestelmällisesti. Tiedon jakaminen eri toimialojen välillä, toimien priorisointi ja niiden vaikutusten arviointi ovat keskeisiä kehittämiskohteita.

“Väestön nopea ikääntyminen haastaa kaupunkisuunnittelun vastaamaan uudenlaisiin tarpeisiin. Mitä nopeammin muutoksiin tartutaan, sen parempi”, Verma painottaa.

Kuvat: Ira Verma

äپٴDz:

Arkkitehti, senior scientist Ira Verma, ira.verma(at)aalto.fi, 050 3693 226

Kaupunkitilan ja rakennetun ympäristön mukauttaminen ikääntyneille KARMI

Projekti yhdistää sekä määrällistä ja karttapohjaista GIS-dataa (Syke) että laadullista käyttäjälähtöistä dataa (Aalto-yliopisto). Yhdistämällä näitä tietoja, voidaan paremmin ymmärtää miten...

Lue lisää
Henkilö ylittämässä tietä rollaattorin kanssa
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.