ɫɫÀ²

9435 hakutulosta Uutinen

Tutkimus Postin ja Telen yhtiöittämisestä: Ylin johto kasvatti hallinnollisessa tyhjiössä toimivaltaansa ja palkkioitaan

Kun virastosta tulee valtionyhtiö, päätöksenteko ja toimivalta saattavat jäädä epäselviksi.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Muistio vuodelta 1988

Jan Blech suunnittelee ohjelmistoja uuteen teolliseen vallankumoukseen

Työelämäprofessori on perustamassa uutta tutkimusalustaa tulevaisuuden tehtaille, joissa robotiikka ja älykkäät koneet ovat arkipäivää.
Nimitykset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto University professor of practice Jan Blech photo by Jaakko Kahilaniemi

�Kiinnostuin koneoppimisesta ennen kuin tiesin, että tällainen käsite on olemassakaan�

Kesällä Suomen Akatemian nuorelle tutkijasukupolvelle suunnatun rahoituksen saanut Arno Solin innostuu koneoppimisesta, sillä sitä kautta pääsee perehtymään teoriaan ja ratkomaan oikean elämän ongelmia.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Apulaisprofessori Arno Solin

Timo Korkeamäki nimitetty Kauppakorkeakoulun dekaaniksi

Professori Korkeamäki siirtyy Aalto-yliopistoon Hanken Svenska handelshögskolanista.
Nimitykset, Mediatiedotteet
Julkaistu:
Timo Korkeamäki. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen.

Alumnisuurlähettiläs Sami Pauni: Executive MBA -tutkinto avasi minulle uusia tehtäviä työelämässä

�Itse olen aina tarttunut tilaisuuksiin niiden tullessa eteen – enkä ole aina tiennyt, mihin kulloinenkin tie johtaa, mutta olen tiennyt meneväni eteenpäin�, kertoo Kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläs Sami Pauni.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö
Julkaistu:
School of Business Alumni Ambassador Sami Pauni

Virva Salmivaara: Tutkin yrittäjien roolia kestävässä kehityksessä

Yrittäjyyden tutkijan mukaan tutkijalla täytyy olla oma visio, johon uskoo ja jonka saavuttaakseen on valmis tekemään töitä pitkäjänteisesti.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Yrittäjyyden tutkijatohtori Virva Salmivaara

Women of Aalto -verkosto pyrkii edistämään tasa-arvoa yhteiskunnassa

Lokakuussa järjestettävän Pink Ribbon Gala -tapahtuman tuotoilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö
Julkaistu:
Women of Aalto -verkoston kokoontuminen

Hämähäkkisilkin ja nanoselluloosan yhdistelmästä syntyi muovin haastaja

Aalto-yliopisto ja VTT ovat kehittäneet ainutlaatuisen materiaalin, joka on samalla luja, jäykkä ja sitkeä.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Hämähäkkisilkki

Muotoiluopiskelijat vahvasti esillä Habitare-messuilla

Aalto-yliopiston tekstiilisuunnittelun maisteriohelman opiskelijoita on esillä muun muassa Protoshop-näyttelyssä.
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Matilda Palmu: Night Flowers

Audiovisuaalisen alan ensimmäinen eko-opas ohjaa kohti kestävämpää tuotantoa

Tavoitteena on edistää alan työkulttuurin muuttumista ekologisemmaksi.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Ekosetti-oppaan kuvituskuva. Kuvassa kesäinen niitty kullankeltaisessa auringonvalossa. Kuvan etualalla valkoinen laatikko tekstillä: Ekosetti, opas ekologisesti kestävämpään audiovisuaaliseen tuotantoon.

Kemian tekniikan konkari: Ympäristöahdistuksen voi kanavoida myös toiminnaksi

Kemian tekniikan korkeakoulussa annetaan vastauksia globaaleihin ympäristökysymyksiin.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö
Julkaistu:
Metsäakatemian vierailu Glen Forde

Hae Aalto Thesis -projektiin: Väestörekisterikeskus – Design System in Digital Public Sector!

Aalto Thesis -ohjelman opiskelijahaku on päättynyt tähän projektiin. Lue lisää Väestörekisterikeskuksen projektista täältä!
Opinnot
Julkaistu:
Illustration on beige background: two students painting a big yellow lightbulb.

Habitare-suunnittelukilpailun voittajiksi Erik Lindahl sekä Kadri Kallaste ja Pinja Koskelin

Kilpailun päätuomarina toiminut Stefan Diez valitsi voittajat neljästä finalistista.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Erik Lindahl: Palikat, kuva: Messukeskus

Kiertotalouden toimintamallit ovat tärkeitä tulevaisuuden taitoja

Muutos kohti kestävämpää yhteiskuntaa edellyttää uudenlaisia toimintatapoja. Aalto-yliopiston Innovative Approach to Circular Economy -pilottikurssi on kiertotalouden, taiteen ja kulttuurisen muutoksen monitieteinen tutkimusmatka.
Opinnot
Julkaistu:
Oona Ojala studied how the cultivation conditions of luxury products such as coffee and cocoa will evolve with climate change. Photo: Elisa Dametto

Raportti ei puhu strategiaa – ja siksi johtajat saivat oman käsikirjan osaamisen murroksesta

Kirja pohjautuu julkisen sektorin, akatemian ja yritysmaailman päätöksentekijöiden ja osaamisen asiantuntijoiden keskusteluihin.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö
Julkaistu:
Osaamisen käsikirja

Aalto sijalla 184 maailmassa Times Higher Educationin yliopistovertailussa

Sijoitus kahdensadan parhaan joukossa säilyi kovenevasta kilpailusta huolimatta.
Yliopisto
Julkaistu:
Kaksi opiskelijaa ohjauslaitteen ääressä. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio.

Aalto Day One 2019 - Katso videotallenteita lukuvuoden avajaisista

Aalto-yliopiston kymmenennen lukuvuoden avajaisia vietettiin 3.9.2019.
Yliopisto
Julkaistu:
Aalto Day One 2019-2020

Huippuluennoitsijat pureutuvat digitalisaation mahdollisuuksiin ja uhkiin yleisöluentosarjassa

Kaikille avoimessa maksuttomassa luentosarjassa yritys- ja tutkimusmaailmaa edustavat huippuluennoitsijat kertovat, miten digitalisaatio vaikuttaa liiketoimintaan, yhteiskuntaan ja turvallisuuteen.
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Aalto University / Verkkoturvallisuus ja -luottamus / photo: Aki-Pekka Sinikoski

Ilmastointi on energiasyöppö, joka yleistyy valtavaa vauhtia – auringolla voidaan kattaa merkittävä osa sen energiantarpeesta

Kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan ilmastointi nielee vuosisadan lopulla jopa 35 kertaa enemmän energiaa kuin nykypäivänä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
The cover that was submitted for Energy and Environment Sciences

EIT Festival -tapahtuma - 2.10.2019 @Aalto

Tervetuloa tutustumaan EIT-innovaatioyhteisöihin Suomessa!
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto EIT Services Javor