Aalto sijalla 184 maailmassa Times Higher Educationin yliopistovertailussa
Aalto-yliopisto sijoittui Times Higher Educationin World University Rankings 2020 -yliopistovertailussa sijalle 184. Viime vuonna sijoitus oli 181. Tämä oli kolmas vuosi peräkkäin, kun Aalto oli kahdensadan parhaan yliopiston joukossa maailmassa.
Times Higher Educationin yleisvertailu mittaa yliopistojen menestystä 13 eri mittarilla kansainvälisyyden, tutkimuksen, viittausten, opetuksen ja yrityksiltä saatavan tutkimusrahoituksen alueilla. Aalto oli vahvimmillaan kansainvälisyyden alueen vertailussa.
Tänä vuonna vertailussa oli mukana noin 1 400 yliopistoa 92 maasta. Listan ykkössijaa piti jo neljättä vuotta hallussaan Oxfordin yliopisto (Iso-Britannia).
THE julkaisee myös nuorten yliopistojen ranking-listaa. Kesäkuun listauksessa Aalto-yliopisto sijoittui 18:nneksi maailman alle 50-vuotiaista yliopistoista. Tällä vuosituhannella perustettujen yliopistojen joukossa Aalto oli viidennellä sijalla maailmassa.
Tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen erikoistuneelle Aallolle merkittävämpiä ovat yleisvertailujen sijaan ala- tai aihekohtaiset rankingit, joita myös THE julkaisee myöhemmin tänä vuonna. Kesällä julkaistussa Shanghain aihekohtaisessa yliopistovertailussa kahdeksan Aallon tärkeää tutkimusalaa sijoittui maailmassa 100 parhaan joukkoon.
Lue lisää:
Lue lisää uutisia
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa
Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.
Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin
Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!