ɫɫ

Uutiset

Ilmastointi on energiasyöppö, joka yleistyy valtavaa vauhtia – auringolla voidaan kattaa merkittävä osa sen energiantarpeesta

Kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan ilmastointi nielee vuosisadan lopulla jopa 35 kertaa enemmän energiaa kuin nykypäivänä.
The cover that was submitted for Energy and Environment Sciences
Sekä ilmastoinnin tarve että aurinkosähkön tuotanto kumpuavat samasta lähteestä. Kuva: Casey McGee

Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan ilmastoinnin kasvava tarve on yksi globaalin energiakeskustelun kriittisimmistä kysymyksistä. Nyt Aalto-yliopiston, MIT-yliopiston ja SMART:n (Singapore-MIT Alliance for Research and Technology) tutkijat ovat selvittäneet, miten kasvava energiantarve voisi vauhdittaa entisestään globaalin aurinkosähköalan kasvua – kumpuavathan sekä ilmastoinnin tarve että aurinkosähkön tuotanto samasta lähteestä eli auringosta.

Tutkijat hyödynsivät työssään ennusteita globaalista sosio-ekonomisesta kehityksestä, ilmastonmuutoksesta sekä ilmastointilaitteiden energiatehokkuuden paranemisesta. Valtavan datamassan pohjalta he laativat ennusteen, jonka mukaan ilmastoinnin vuosittainen energiankulutus kasvaa vuosisadan loppuun mennessä nykyisestä, noin koko Ranskan sähkönkulutusta vastaavasta 400 terawattitunnista lähes 14 000 terawattituntiin, mikä vastaa lähes koko Intian sähkönkulutusta. Liiketoiminnassa tämä 35-kertaistuminen tarkoittaa kasvua nykyisestä noin 50 miljardista eurosta jopa yli biljoonaan euroon vuodessa.

Varastointi lisää mahdollisuuksia

Tutkijoiden mukaan aurinkosähköllä voitaisiin jo nyt kattaa noin 50 prosenttia ilmastointiin käytetystä sähköstä, kun aurinkosähkön varastointimahdollisuutta ei huomioida. Osuus kuitenkin kasvaa merkittävästi vuosisadan aikana, koska ilmastointilaitteet yleistyvät eniten vaurastuvilla trooppisilla alueilla, jossa aurinkosähkön ja ilmastoinnin tarpeen vuosittaiset vaihtelut ovat pieniä.

Mikäli vuorokauden sisäiset vaihtelut saadaan tasoitettua kotitalouksiin hyvin sopivilla kylmävarastoilla, jopa 81 prosenttia ilmastoinnin vaatimasta energiasta voitaisiin saada auringosta tämän vuosisadan lopulla.

Tutkija Hannu Laineen mukaan aurinkosähkön käyttöä ilmastoinnin pyörittämiseksi on aiemmin tutkittu paljon pienessä mittakaavassa, kuten yksittäisissä taloyhtiöissä. Laajempaa, globaalin mittakaavan analyysiä ei kuitenkaan ole tehty.

”Meiltä on myös puuttunut tieto ja keskustelu siitä, miten iso kuva muuttuu väestön vaurastuessa, maapallon lämmetessä ja ilmastointilaitteiden tehon kasvaessa. Toivomme, että nämä tulokset lisäävät sekä poliitikkojen, tutkijoiden että bisnesmaailman kiinnostusta ilmastoinnin ja aurinkosähkön synergiaan”, hän sanoo.

Artikkeli “Meeting Increased Global Cooling Demand with Photovoltaics during the 21st Century” julkaistiin Energy and Environmental Science -lehdessä 11. syyskuuta. Artikkeli nostettiin merkittävyytensä vuoksi lehden takakanteen. .

äپٴᲹ:

Tutkija Hannu Laine
p. 040 551 3745
hannu.laine@aalto.alumni.fi  

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.