News from innovation ecosystem
Tekoäly tukemassa monialaisen koulutuksen järjestämistä
Semanttisella hakuteknologialla etsittiin opettajia ja opiskelijoita meritekniikan kurssille.
Ilmasto muuttuu – muuttuuko Aallon opetus?
Aalto-yliopistossa järjestetyissä keskusteluissa pohdittiin, miten yliopiston opetus voisi paremmin vastata ilmastonmuutoksen haasteeseen.
ARTIST-tekoäly selvittää materiaalien ominaisuudet hetkessä
Tutkijat opettivat tekoälyn 132 000 molekyylin tietoaineistolla. Tulevaisuudessa ARTIST voi leikata huomattavasti uusien teknologioiden tutkimus- ja kehityskustannuksia.
Tutkimus osoittaa, että hyvän johtamisen tuottavuusvaikutus näkyy tilinpäätöksessä 2–3 vuoden ajan
Tutkijat osoittivat tilastollisten menetelmien avulla selkeän yhteyden strategisen hyvinvoinnin johtamisen ja tuottavuuden välillä. Tervetuloa kuulemaan lisää tuloksista 12. helmikuuta!
Alustat ja automaatio mahdollistavat teollisen rakentamisen uuden aikakauden
Rakentamisen teollistaminen ratkaisee tuottavuusongelmia, mutta vaatii laaja-alaisia. Aiheeseen perehdyttiin Aalto-yliopiston työpajassa.
Kiertotalouden tarvitsemia uusia materiaaleja tutkitaan Otaniemeen perustettavassa yhteislaboratoriossa
Suomi voi olla maailman kärkeä epäorgaanisten raaka-aineiden sekä kiertotalouden uusien materiaalien tutkimuksessa ja innovaatioissa.
Rakentajat ottivat vauhtia uudistumiseen maailman kärjeltä
Aalto-yliopiston kokoama yrityskonsortio haki tietoa ja inspiraatiota rakennusalalle kansainvälisen benchmarking-selvityksen avulla.
Avaruussää voi koetella arktisia alueita – uusi menetelmä helpottaa sään ennustamista
Menetelmä analysoi magneettikenttien muutoksia. Avaruussää vaikuttaa arktisilla alueilla esimerkiksi sähköverkkoihin, kaivostoimintaan ja laivakuljetuksiin.
Tutkimusetiikan barometri -kysely
Tutkimusetiikan barometri kartoittaa Suomen tiedeyhteisön näkemyksiä ja kokemuksia tiedemaailman eettisistä ohjeista ja koulutuksesta, hyvän tieteellisen käytännön loukkauksista ja haasteista sekä tutkimustyön arvoista. Kyselyyn toivotaan vastauksia erityisesti tutkijoilta ja opettajilta.
Mitä näemme peilissä? Uudet metapinnat näyttävät ”kirkkailta” toisesta suunnasta, mutta ”tummilta” vastakkaisesta suunnasta
Aalto-yliopiston tutkijat kehittivät metapintoja, joilla on äärimmäisen epäsymmetriset heijastusominaisuudet. Uuden keksinnön avulla voidaan kehittää pintoja, jotka toimivat joko vahvasti tai heikosti heijastavina riippuen siitä, missä kulmassa valo osuu pintaan.
Aalto-yliopisto luo digitaalista kaksosta kehittävien yritysten verkoston
Digitaalinen kaksonen mullistaa tuotekehityksen ja ylläpidon kokoamalla kaiken saatavilla olevan tiedon fyysisestä paristaan.
Suomi 100 -satelliitti otti jo ensimmäiset kuvansa
Tulevaisuudessa satelliitin kamera oppii tekoälyn avulla poimimaan kuvavirrasta automaattisesti esimerkiksi revontulista otetut kuvat.
Koneoppimisen avulla voidaan ennustaa ja optimoida materiaalien muodonmuutosta
Tampereen teknillisen yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkijat opettivat koneoppimisalgoritmeja ennustamaan, miten materiaalit venyvät. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Nature Communications -lehdessä. Koneoppimisen soveltaminen avaa uusia uria fysiikassa. Mahdollisia sovelluksia löytyy myös uusien, optimaalisten materiaalien kehityksestä.
Aalto-yliopisto vauhdittaa ekologisten tekstiilikuitujen kehittämistä uudella pilottilaitteistolla
Uudella laitteistolla Ioncell-kuitua voidaan valmistaa jopa satakertainen määrä nykyiseen verrattuna, mikä mahdollistaa yhteistyön entistä useampien yritysten kanssa.
Aalto-yliopisto mukana perustamassa kahta uutta EIT-innovaatioverkostoa
EIT Manufacturing ja EIT Urban Mobility tähtäävät kilpailukykyiseen, kestävän kehityksen yhteiskuntaan.
Avaruudessa kaikki hyvin – Suomi 100 -satelliittiin saatiin ensimmäinen yhteys
Satelliitin sijaintia voi seurata Suomi 100 -satelliitin verkkosivulla.
Vuoden odotus ohi – Suomi 100 -satelliitti laukaistiin avaruuteen
Aalto-yliopistossa rakennettu juhlavuoden satelliitti lähti avaruusmatkalleen Falcon 9 -kantoraketin kyydissä. Laukaisu tapahtui Kaliforniasta klo 20.32 Suomen aikaa.
Janne Laine nimitetty innovaatioista vastaavaksi vararehtoriksi
Uuden vararehtorin viisivuotinen kausi alkaa 1.1.2019.
Jenni Haukion puku kertoo uuden vuosisadan tarinaa
Emma Saarnio ja Helmi Liikanen suunnittelivat rouva Haukiolle puvun, joka kunnioittaa luontoa ainutlaatuisella materiaalilla ja minimalistisella linjalla.
Aallon tietotekniikka nousi sijalle 88 Times Higher Educationin rankingissa
Aallon tietotekniikka nousi sijalle 88 Times Higher Educationin rankingissa. Insinööritieteiden ja teknologian ala oli sijalla 101–125 maailmassa.