ɫɫ

Uutiset

Suursuosion saavuttanut Shaking up Tech laajenee Aallosta Lappeenrantaan ja Tampereelle

Naisia tekniikan alalle rohkaiseva tapahtuma varattiin viime vuonna loppuun reilussa tunnissa. Laajenemisen ansiosta siihen pääsee tänä vuonna osallistumaan yli 400 lukiolaista.
Vuoden 2018 Shaking up Tech -tunnelmia. Kuvat: Mikko Raskinen ja Matti Ahlgren.
Vuoden 2018 Shaking up Tech -tunnelmia. Kuvat: Mikko Raskinen ja Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.

Aalto-yliopisto, LUT-yliopisto ja Tampereen yliopisto järjestävät 10. lokakuuta Shaking up Tech –tapahtuman, jonka tavoitteena on innostaa lukiota käyviä nuoria naisia opiskelemaan tekniikan alaa lukion jälkeen.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Shaking up Tech saavutti suursuosion. Reilussa tunnissa loppuun varattu tapahtuma toi Aalto-yliopistoon 200 lukiolaista, ja palautteen perusteella heidän kiinnostuksensa tekniikan aloja kohtaan kasvoi huomattavasti.

Nyt Shaking up Tech laajenee LUT-yliopistoon ja Tampereen yliopistoon.

Tapahtuma järjestetään kaikissa yliopistoissa samanaikaisesti. Myös tapahtuman rakenne on sama: päivä alkaa tekniikan alalla toimivien naisten puheenvuoroilla ja opiskelijapaneelilla ja jatkuu lounaan jälkeen työpajoilla ja messuilla.

Aalto-yliopiston professori Pauliina Ilmonen nautti Shaking up Techin hyvästä yhteishengestä viime vuoden tapahtumassa puhujakorokkeelta käsin.

”Tekniikan alan monipuolisuus näyttäytyi viimevuotisen tapahtuman puhujissa. Tekniikan ala kantaa moniin eri ammatteihin ja uravalintoihin, olet sitten teoreetikko tai soveltaja. Tärkeää on myös nähdä, että tekniikan alasta kiinnostuneita nuoria naisia on valtavan paljon”, Ilmonen sanoo.

LUT-yliopiston insinööritieteiden dekaani Riina Salmimies on iloinen mahdollisuudesta päästä mukaan kannustamaan ja innostamaan nuoria naisia tekniikan alalle.

”Aihe on todella tärkeä ja paljon esillä. Aalto on hienosti avannut tien sisartapahtumille”, Salmimies sanoo.

Tampereella yhdeksi puhujaksi on jo varmistunut professori ja monikudosmallintamisen huippuyksikön johtaja Minna Kellomäki.

”Lukiolaisten tapahtumat ovat tärkeitä, koska netistä löytää varsin pinnallista tietoa. Aion kertoa lukiolaisille oman monitieteisen huippuyksikkömme toiminnasta, jossa on mukana hyvin monenlaisia osaajia materiaalitekniikan, kuvantamisen, tietojenkäsittelyn ja soluteknologian aloilta, sekä lisäksi kemistejä, solubiologeja ja lääkäreitä”, Kellomäki sanoo.

Suomessa naisopiskelijoita on tekniikan alalla edelleen vain noin 20%, ja joissakin koulutusohjelmissa vain joka kymmenes opiskelija on nainen. Tekniikan alan osaajille on kuitenkin Suomessa ja maailmalla jatkuvasti kasvava tarve, ja alalle kannattaa hakeutua kaikkien kiinnostuneiden sukupuolesta riippumatta. Tämä auttaa monipuolistamaan teknologian sisältöjä, jolloin teknologia voi entistä paremmin palvella koko yhteiskuntaa.

Kun liekki syttyy nuorissa naisissa, pystytään aidosti vaikuttamaan meidän kaikkien tulevaisuuteen.

”Tekniikkaa tarvitaan kaikkialla, oli sitten kyse puhtaan veden tuottamisesta maapallolla tai hengitettävästä ilmasta Marsissa. Opiskelu- ja uravalinnoissa kannattaa suuntautua rohkeasti vaikeisiin asioihin – aina kannattaa uskoa kykenevänsä tekemään mitä tahansa”, Salmimies sanoo.

äپٴDz:

Marja Niemi
󾱳ٲääö
Aalto-yliopisto
marja.niemi@aalto.fi
puh. 050 430 2084

Johanna Naukkarinen
Tutkijatohtori
LUT-yliopisto
johanna.naukkarinen@lut.fi
puh. 040 685 3134

Päivi Mäkitalo
Suunnittelija
Tampereen yliopisto
paivi.makitalo@tuni.fi
puh. 040 198 1488

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Hymyilevä tummahiuksinen nainen silmälaseissa tummissa vaatteissa, sisätilassa, tausta epätarkka.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista

Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn.
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) syksyllä 2026!

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!
Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2027

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille!