Aalto-yliopisto arvioitiin yhteistyössä ja kumppanuudessa 5. parhaaksi THE University Impact -vertailussa
Aalto-yliopisto on arvioitu 19. parhaaksi sosiaalisen ja taloudellisen vaikuttavuuden THE University Impact -vertailussa. Vertailu perustui YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitteeseen, joista tässä vertailussa oli mukana 11 tavoitetta. Vaikuttavuusvertailu julkaistiin ensimmäistä kertaa, ja siihen osallistui 560 yliopistoa 75 maasta.
Aalto-yliopiston kokonaissijoitukseen vaikuttivat kaikille pakollisen ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö ja kumppanuus -tavoitteen lisäksi yliopiston kolme parasta sijoitusta muissa tavoitteissa. Kokonaissijoitukseen (sija 19) vaikuttivat sijoitukset seuraavissa tavoitteissa: ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö ja kumppanuus (sija 5), Vastuullinen kuluttaminen (sija 6), Kestävä teollisuus, innovaatiot ja infrastruktuurit (10), sekä Ilmastoteot (sija 27).
Aalto-yliopisto allekirjoitti vuonna 2018 ensimmäisenä suomalaisena yliopistona yliopistojen kansainvälisen SDG Accord -sitoumuksen. Allekirjoituksella Aalto sitoutuu edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita osana opetusta, tutkimusta, innovaatiotoimintaa ja kampuskehitystä.
Aallon tavoitteena on rakentaa kestävää tulevaisuutta yhteistyössä kumppaneidensa kanssa sekä Suomessa että maailmalla. Aalto-yliopiston Sustainability Hub edistää alan monitieteistä tutkimusta ja opetusta sekä sitoumuksen toteuttamista osana kaikkea yliopiston toimintaa. Aalto-yliopiston johtama pohjoismaisten yliopistojen kestävän kehityksen verkosto NSCN on SDG Accord -sitoumuksen kumppani.
Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto järjestävät yhteistyössä Sustainability Science Days 2019 -konferenssin 9.–10.5. Yksi puhujista on Vertigo Ventures -yrityksen toimitusjohtaja Laura Tucker, joka esittelee YK:n kestävän kehityksen tavoitteita THE University Impact -vertailun perustana. Vertigo Ventures toteutti THE Impact -vertailun laskennan.
Aalto-yhteisö on nostanut kestävän kehityksen keskeiseksi aiheeksi myös parhaillaan käynnissä olevassa strategiaprosessissa.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:
Lue lisää uutisia
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin
Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!
Osallistu Unite!Energy-konferenssiin Darmstadtissa
Kolmas vuosittainen Unite!Energy-konferenssi kokoaa yhteen uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita ja asiantuntijoita vaihtamaan tietoa, tutustumaan kestävän energia-alan uusimpiin kehityssuuntiin ja innovaatioihin sekä keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon huomioivan STEM-koulutuksen roolista.