ɫɫ

Uutiset

Virtuaalimaailma vei tutustumaan avaruuteen

Tutkimuksen Talvipäivässä tutkimusryhmien demot kiinnostivat yleisöä ja yritysyhteistyöstä keskusteltiin vilkkaasti.
Aalto University / Aalto satellites family / photo: Linda Koskinen
Aalto-satelliittien perhe Tutkimuksen talvipäivässä

Sähkötekniikan korkeakoulussa järjestettiin jo perinteeksi muodostunut Tutkimuksen Talvipäivä 13. maaliskuuta – tällä kertaa tutkimusta esiteltiin demojen avulla. Valmetin digitaalisten palveluiden johtaja Tuula Ruokonen ja ABB:n teknologiajohtaja Matti Kauhanen kertoivat tilaisuuden alussa Aalto-yliopiston ja yritysten yhteistyöstä.

”Valmetin yliopistoyhteistyön tavoitteena on löytää uusia teknologioita sekä samalla välittää tutkijoille tietoa siitä, millaisia toiveita teollisuudella on”, Ruokonen kertoo.

ABB:n teknologiajohtaja Matti Kauhanen kiittelee tohtoriohjelmaa ja siinä tehtyjä väitöskirjoja.

”Väitöskirjojen pohjalta saamme uusia ideoita ja voimme palkata ihmisiä uusille osaamisalueille.”

Hän näkee yliopistoyhteistyön erittäin hyödylliseksi ja joustavaksi malliksi.

”Monilla yrityksillä ei enää ole omia tutkimusyksiköitä. Kun yliopiston tutkimustulokset ovat tasapuolisesti kaikkien käytössä, niitä voidaan hyödyntää laajemmin”, Kauhanen toteaa.

Demot ilahduttivat yleisöä

Tutkimuksen talvipäivässä oli esillä yli kaksikymmentä demoa, joiden esittelystä vastasivat tutkimusryhmät itse.

Ensi kertaa tapahtumassa vieraillut Helsingin kaupungin projektikoordinaattori Helena Antikainen ilahtui demoesityksistä.

”Tapahtuma oli mielenkiintoinen ja hyvin organisoitu. Monista kiinnostavista demoista mieleeni jäivät erityisesti virtuaalinen planetaario, erilaiset robotit sekä terveystuoli”, hän sanoo.

Tapahtumaan osallistui lähes sata vierasta. Antikainen kiittelee ammattitaitoisia esittelijöitä.

”Esittelijöiden rooli demoesityksissä oli tärkeä ja he osasivat kertoa selkeästi ja ymmärrettävästi asioista. Minusta oli todella kiinnostavaa kuulla, mitä demoilla tehdään, miten ne toimivat, mitä hyötyä niistä on mahdollisesti tulevaisuudessa sekä miten tutkimus- ja kehitystyö jatkuvat”.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.