Zombies, Cyborgs & Chimeras - Stelarcin esitys ja keskustelu
Stelarc (Kyproksella 1946 syntynyt Stelios Arcadiou) on australialainen keho- ja performanssitaiteilija, jonka teokset käsittelevät yleensä ihmisen ja koneen suhdetta sekä näiden yhdistymistä. Hänen käyttää esityksissään usein robotiikkaa tai muita kehoonsa integroituja modernin teknologian ratkaisuja. Hän on esiintynyt ympäri maailmaa 1960-luvulta lähtien.
Stelarc tutkii vaihtoehtoisia anatomisia arkkitehtuureja käsitellen ruumiillistumia, identiteettiä ja posthumanismia. Merkittävä osa Stelarcin töistä käsittelee hänen näkemystään, jonka mukaan ihmiskeho on vanhentunut.
“Pelkäämme sitä mitä olemme aina olleet ja miksi olemme tulleet - zombeiksi ja kyborgeiksi. Kehosta on jo tullut proteesinen runko, jota täydennetään ja automatisoidaan yhä enemmän. Ihmisenä oleminen tarkoittaa kenties sitä, ettemme pysy ihmisenä”, sanoo Stelarc.
Hän toimi vuoteen 2007 asti johtavana tutkijana Nottingham Trentin yliopistossa Englannissa ja jatkaa nykyään tutkimustaan Curtinin yliopistossa Länsi-Australiassa. Vuonna 2010 Stelarc sai Ars Electronica Hybrid Arts -palkinnon. Vuonna 2015 hän sai Australia Councilin Emerging and Experimental Arts -palkinnon.
Stelarcin vierailua Helsingissä tukevat LAPS, MAECP, KuvA, Aalto-yliopisto, Bioart Society ja Taiteen edistämiskeskus. Esitys ja keskustelu ovat englanniksi. Tilaisuus on avoin eikä edellytä ennakkoilmoittautumista.
Aika: 12.4.2018 klo 13:30–16:00
Paikka: B-sali (2. krs) Otakaari 1, Otaniemi, Espoo
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.