ɫɫ

Uutiset

۰ٲٱ𾱲ٲö avaa tohtoreille oven työelämään

Miten varmistetaan, että tohtorin tutkinto johtaa sujuvasti työelämään? Aalto-yliopiston tohtoripilotissa yritykset ovat tiiviisti mukana ohjaamassa ja sparraamassa tohtoriopiskelijoita – tavoitteena on luoda silta akatemian ja elinkeinoelämän välille. CIMANET-tohtorinkoulutusverkostossa yritykset on otettu mukaan alusta alkaen.
Iso ryhmä iloisia tohtoriopiskelijoita opiskelemassa yhdessä kiertotalouden perusteita.
CIMANET-tohtorinkoulutusverkoston opiskelijat kokoontuivat viikoksi Vierumäelle tutustumaan toisiinsa ja oppimaan yhdessä. Kurssiin sisältyi kiertotalouden perusteiden lisäksi myös väittelyä, oman tutkimusprojektin hallintaa sekä hauskaa yhdessäoloa.

Aalto-yliopistossa on aloittanut viimeisen vuoden aikana 178 uutta tohtoriopiskelijaa osana opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa tohtoripilottia. Tohtoriopiskelun uusia käytäntöjä testaava pilotti käynnistettiin, jotta suomalaiset yliopistot pystyisivät vastaamaan kasvavaan osaajapulaan ja vahvistamaan tutkimuslähtöistä innovaatiotoimintaa Suomessa.

Aalto-yliopisto lähti heti pilottihaun alkuvaiheessa rakentamaan mallia yritysten osallistumiselle, ja on tarjonnut yrityksille ja organisaatioille mahdollisuuden osallistua pilottiin. Pilotissa on mukana jo noin 50 yritystä tai organisaatiota, jotka ovat mukana väitöskirjaprojekteissa joko projektikumppanina, väitöskirjaohjaajana tai tohtoriopiskelijan mentorina. ۳ٱ𾱲ٲön tavoitteena on helpottaa tohtoreiden siirtymistä työelämään ja vahvistaa yritysten ja yliopistojen vuoropuhelua. 

Suurin osa pilotin tutkimusprojekteista on Suomen Akatemian lippulaivahankkeiden aloilla, ja Aallossa eniten paikkoja saivat kvantti-, biotalous- ja tekoälyteemaiset konsortiot, joita Aalto myös koordinoi. 

Tule mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön tohtoripilottiin Aallossa 2024-2027

CIMANETissa yritykset mukana alusta alkaen

Yksi Aallon vetämistä kokonaisuuksista on CIMANET, professori Monika Österbergin johtama biomateriaalien ja kiertotalouden tohtorinkoulutusverkosto. Mukana on yhdeksän yliopistoa. Aalto-yliopiston projekteissa on mukana kahdeksan aktiivista yrityskumppania – niiden joukossa Kemira, Orion sekä useita metsä- ja puuteollisuuden toimijoita.

CIMANET-konsortiossa
67
tohtoriopiskelijaa
Aallossa
35
tohtoriopiskelijaa
Projekteissa kumppaneina
8
8 yritystä
Yrityksiä mukana
15
äö쾱Ჹپ
Uramentoreita
27
opiskelijalla

Ylläoleva statistiikka yritysten osallistumisesta kattaa Aallon omat CIMANET-opiskelijat.

Iloinen nainen, jolla on korallinvärinen paita ja vaaleanharmaat housut, seisoo lasivitriinin ja metallisten tankojen edessä.

”Kyse on kestävän kehityksen mukaisista prosesseista ja materiaali-innovaatioista, kuten biopohjaisista pakkauksista ja tekstiileistä”, kertoo Österberg. ”Yritykset otettiin mukaan heti alussa, jo tutkimusaiheita ideoitaessa. Se on lisännyt yritysten sitoutumista ja tuonut arvokasta käytännön näkökulmaa tutkimukseen.”

CIMANETin projekteihin osallistuville tohtoriopiskelijoille yritysyhteistyö on ollut erityisen motivoivaa.

”Opiskelijat todella arvostavat mentorointia ja mahdollisuutta nähdä, mitä yrityksissä oikeasti tehdään. He pääsevät näkemään, miten tutkimus muuttuu innovaatioksi”, Österberg sanoo.

Kemira panostaa biomateriaaleihin ja uuteen osaamiseen

Yksi kumppaneista on Kemira, jolla on CIMANET-verkostossa neljä väitöskirjaprojektia käynnissä Aallon kanssa. Yrityksen tavoitteena on kehittää uusia, kestäviä ratkaisuja kemian avulla – ja löytää samalla tulevaisuuden osaajia.

Mies, jolla on lyhyet ruskeat hiukset ja valkoinen paita, jossa on pieni sininen kuvio.

”Väitöskirjaprojektit tuovat meille uutta osaamista ja avaavat kiinnostavia mahdollisuuksia”, kertoo Kemiran Discovery & Innovation -yksikköä johtava Marko Kolari. ”Kun projekti osuu oikeaan aiheeseen ja tutkija perehtyy kattavasti sekä aiheeseen että yritykseen, syntyy aitoa lisäarvoa molemmille osapuolille.”

Kemiralla väitöskirjat nähdään pitkän aikavälin sijoituksena.

”Yritys tuo tutkimukseen ratkaistavia ongelmia ja painetta löytää ratkaisuja – yliopisto puolestaan tuo syvää taustatietoa ja akateemisen näkökulman. Näiden yhdistelmästä syntyy usein uusia oivalluksia ja joskus jopa keksintöjä”, Kolari sanoo.

Hän painottaa myös väitöskirjan tekemisen merkitystä urakehityksen kannalta:

”Moni meidän tutkijoistamme on väitellyt. Teollisuuden kanssa tehty väitöskirja on erinomainen työnäyte, joka osoittaa kyvyn ratkaista monimutkaisia ongelmia.”

”Rohkeutta, kokeiluja ja törmäyksiä”

Professori Monika Österbergin mukaan tohtoripilotin tärkein anti on uudenlaisen yhteistyökulttuurin rakentaminen.

”Uuden kehittäminen vaatii kolmea asiaa: rohkeutta, kokeilua ja törmäyksiä. Yrityksillä täytyy olla rohkeutta palkata erilaisia ihmisiä ja panostaa tutkimukseen, jonka tulokset eivät näy heti. Tutkijoiden taas on uskallettava mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilla uusia asioista – ja meidän tehtävämme on törmäyttää nämä maailmat yhteen.”

۳ٱ𾱲ٲö ei tarkoita pelkkää tuotekehitystä.

”Yritykset arvostavat myös perustutkimusta, joka ei tavallisesti ole niiden liiketoiminnan ytimessä, mutta johon ne voivat nyt osallistua ja josta ne voivat oppia”, Österberg korostaa.

Väitöskirja on satsaus tulevaisuuteen

Valtakunnallisen tohtoripilotin tohtoriopiskelijat ovat pääosin nuoria – 73 prosenttia heistä on alle 30-vuotiaita – ja yli puolet heistä on tullut Suomeen muualta. Silti lähes 80 prosenttia haluaa jäädä työskentelemään suomalaisiin yrityksiin valmistumisen jälkeen.

”Suomen kielen oppiminen on tärkeää työllistymisen kannalta, vaikka yrityksen työkieli olisi englanti”, Österberg sanoo. ”Myös on myös merkityksellistä, että kontaktit yrityksiin syntyvät ajoissa opintojen aikana.”

Hän toivoo, että pilotin kautta syntyy entistä pysyvämpiä yhteyksiä myös professoreiden ja yritysten välille.

”Moni yritys ottaa yhteyttä ennestään tuttuun professoriin, ja tämä pilotti voi avata ovia uusille yhteistyösuhteille.”

Väitöskirjayhteistyö: panostus tulevaisuuteen

Mentoroinnilla silta työelämään

Mentoroinnilla on tärkeä rooli tohtoreiden sujuvassa työllistymisessä. Yritysten kokeneet asiantuntijat voivat auttaa tutkijoita ymmärtämään, mitä työelämässä arvostetaan ja miten omaa osaamista voi hyödyntää akateemisen maailman ulkopuolella.

Mentoroinnilla tarkoitetaan käytännössä säännöllisiä keskusteluja, joissa ammattilainen jakaa kokemuksiaan ja neuvoja väitöskirjatutkijalle. Tavoitteena ei ole ohjata tutkimusta, vaan tukea urapolkujen hahmottamista, verkostoitumista ja työelämätaitojen kehittymistä.

”Mentoreita toivotaan yhä lisää – heillä on suuri rooli tohtoreiden työllistymisen tukemisessa”, Österberg muistuttaa.

Yritysten ja yliopistojen välinen yhteistyö väitöskirjatutkimuksessa nähdään sekä Aallossa että yrityksissä keinona vauhdittaa tutkimuksen, innovaatioiden ja osaamisen siirtymistä yhteiskunnan hyödyksi.

”Jos tohtori tekee vain akateemista työtä, hän jää helposti ulkopuolelle siitä, mitä yrityksissä tapahtuu”, Österberg toteaa. ”Me autamme opiskelijoita näkemään jo varhain, millaisia haasteita yritykset ratkaisevat – ja miten omaa osaamista voi työmarkkinoilla myydä."

Kiinnostuitko tohtoriopiskelijan mentoroinnista? Ota yhteyttä

Elli Käpylä

Elli Käpylä

Corporate Relations Manager, FinnCERES and Bioinnovation Center

CIMANET-tohtorikoulutusverkosto

Circular Materials Bioeconomy Network (CIMANET) on monitieteinen tohtorikoulutusverkosto, jonka tavoitteena on edistää kestävää kasvua tukemalla biopohjaisen teollisuuden uusiutumista. CIMANET tähtää uusiin innovatiivisiin materiaaliratkaisuihin, jotka mahdollistavat biomassan täyden potentiaalin hyödyntämisen teollisissa ratkaisuissa.

Tohtorikoulutuspilotti
Erilaisia pyöreitä näytteitä valkoisilla korteilla, kuten vihreä, keltainen ja beige, vihreiden lehtien oksa.

Kasvun avaimet: Metsäteollisuudessa koittaa mullistajien aika

Puu taipuu tutkijoiden käsissä melkein mihin tahansa, mutta metsäteollisuuden uudistaminen vaatii myös riskinottoa ja uutta ajattelua. Siksi nyt on huikea hetki opiskella alaa, sanovat asiantuntijat.

Uutiset
Puulastuja ja ikoneja, jotka kuvaavat rakennusosia, muovin korvaamista, multimateriaaleja, biokomposiitteja, elektroniikkaa ja kemikaaleja.

Suomalainen metsäteollisuus uudistuu tutkimuksella ja innovaatioilla

FinnCERES-lippulaiva edistää pitkän tähtäimen vaikuttavaa tutkimusta, josta kumpuaa kestävän biotalouden innovaatioita, talouskasvua ja yhteiskunnallista kehitystä.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.