ɫɫ

Uutiset

Yrittäjä Risto Siilasmaa kannustaa opiskelijoita muuttamaan maailmaa

Aalto-yliopiston alumni, Risto Siilasmaa puhui neljännen Aalto International Talent -ohjelman osallistujille vaikuttamisen ja yrittäjämäisen asenteen merkityksestä.
Risto Siilasmaa. Kuva: WithSecure
Risto Siilasmaa. Kuva: WithSecure

Aalto-yliopiston alumni Risto Siilasmaa, ja entinen puheenjohtaja, yritysten ja perustaja, kannustaa Aalto International Talent -ohjelman osallistujia löytämään keinoja, joilla he voivat vaikuttaa maailmaan ympärillään.

Siilasmaa itse valmistui tuotantotalouden maisteriksi Teknillisestä korkeakoulusta luodessaan uraa yhtenä Suomen merkittävimmistä yrittäjistä. Hän on perustanut useita yrityksiä, toiminut aktiivisena riskipääomasijoittajana ja tukenut osakesalkkuunsa kuuluvien yhtiöiden toimitusjohtajia työssään.

Siilasmaa puhui opiskelijoille vaikuttamisen tärkeydestä, joka on linjassa Aalto International Talent -ohjelman pääteemojen kanssa. Hän kertoi myös vinkkejään siitä, kuinka voi maksimoida oman kykynsä vaikuttaa maailmaan, jos omaa yrittäjämäisen asenteen ja hyvän todellisuudentajun.

Yrittäjyys ei ole sitä mitä teen, vaan sitä, kuka olen.

Risto Siilasmaa

Siilasmaan mukaan kuka tahansa voi olla yrittäjä, jos asenne on oikeanlainen.

”Tärkeintä on tarkastella ympärilläsi olevaa maailmaa ja ottaa vastuuta ongelmista, joita havaitset ympärilläsi, jotta voit pyrkiä löytämään ratkaisuja niihin.”

Hän nostaa ilmastonmuutoksen yhdeksi merkittävimmistä ajankohtaisista haasteista, jonka ratkaisemiseksi voimme kaikki tehdä jotain.

”Vaikkei ongelma itsessään olisi kenenkään yksittäisen ihmisen vastuulla, on vastuun ottaminen avainasemassa ratkaisujen löytämiseen sekä uusien, todella menestyvien uusien yritysten syntymiseen, joilla voi olla suuri merkitys näiden ongelmien ratkaisemisessa.”

Yrittäjämäisen asenteen lisäksi Siilasmaa korostaa, kuinka tärkeää on ymmärtää todellisuutta sekä pystyä omaksumaan ja yhdistelemään tietoa eri datalähteistä. Kun tarkastelee kriittisesti sekä omia onnistumisiaan että erehdyksiään – jopa aivan arkipäivän tilanteissa – on mahdollista välttää tulevia virheitä.

”Minun mielestäni ihanteellinen yrittäjä on ihminen, joka kohtaa todellisuuden ja tarttuu toimeen.”

Siilasmaa päättää vierailunsa toivottamalla kaikille osallistujille onnea ohjelman parissa.

”Kiitos, että olette päättäneet tulla Suomeen. Toivottavasti törmään teihin joskus jossain ja saan kuulla, kuinka teillä on mennyt!”

man and a woman working together with a laptop

Mikä on Aalto International Talent ‑ohjelma?

Aalto International Talent -ohjelma on Aalto-yliopiston kansainvälisten opiskelijoiden ja tulevaisuuden osaajia etsivien suomalaisyritysten vuosittainen ryhmämentorointiohjelma. Ohjelma tarjoaa mahdollisuuden avoimeen vuoropuheluun ja molempia osapuolia hyödyttäviin oppimiskokemuksiin. Tänä vuonna ohjelmassa on mukana 150 opiskelijaa ja 17 yritystä. Vuoden 2023 yrityskumppanit ovat: , , , , , , , , , , , , , , , ja .

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.