Ylen tavoitteena on rekrytoida luovien alojen ja tekniikan parhaat osaajat - Yle ja Aalto laajentavat yhteistyötään
Aalto-yliopisto kouluttaa osaajia Ylelle tärkeiltä taiteen ja tekniikan aloilta. Yleä kiinnostavia koulutussuuntia ovat mm. tietojenkäsittelytiede, data science, visuaalisen viestinnän muotoilu sekä elokuva- ja tv-tuotannon opinnot.
۳ٱٲö polkaistaan käyntiin lokakuussa, kun Yle on mukana 31.10. ensimmäistä kertaa järjestettävillä Aalto Talent Expo -messuilla. Yle myös järjestää oman rekrytointitapahtuman yliopiston kampuksella.
“Aalto on meille tärkeä kumppani. Tätä vahvistamme suunnitelmallisella yhteistyöllä ja viestimällä erityisesti Ylelle tärkeiden koulutusalojen opiskelijoille. Uudella kumppanuusmallilla saamme vauhtia ja tuoreita näkökulmia yhtiön uudistumiseen”, sanoo Ylen HR-, viestintä- ja strategiajohtaja Gunilla Ohls.
“Aalto on meille tunnettu, hyvä kumppani. Lisäämällä näkyvyyttä kampuksella ja vuoropuhelua opiskelijoiden kanssa varmistamme, että meille haluavat edelleen töihin parhaat osaajat”, sanoo Ylen tuotannosta ja teknologiasta vastaava johtaja Janne Yli-Äyhö.
”Haluamme luoda monipuolisia yhteistyön muotoja ja palveluita, jotka syventävät kumppanuussuhteitamme. Yhdessä tekemällä ja jakamalla osaamista luomme uusia mahdollisuuksia ja opimme toisiltamme. ۳ٱٲön kehittäminen Ylen kanssa työnantajuuden alueella on tärkeää, sillä Yle on omalla alallaan merkittävä Aallon opiskelijoiden ja alumnien rekrytoija”, sanoo Aalto-yliopiston kumppanuuksien ja yritysyhteistyön johtaja Teppo Heiskanen.
Yle ja Aalto-yliopisto ovat tehneet paljon yhteistyötä tutkimuksen ja koulutuksen saralla mm. sekä informaatiomuotoilun .
äپdz:
Riitta Kontio
asiantuntija, ura- ja rekrytointipalvelut, kumppanuudet ja yritysyhteistyö, Aalto-yliopisto
riitta.kontio@aalto.fi
puhelin: 050 550 2066
Saija Uski
HR-asiantuntija, henkilöstöpalvelut, Yle
saija.uski@yle.fi
puhelin: 040 505 9747
Lue lisää uutisia
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista
Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn.
Osallistu Unite!Energy-konferenssiin Darmstadtissa
Kolmas vuosittainen Unite!Energy-konferenssi kokoaa yhteen uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita ja asiantuntijoita vaihtamaan tietoa, tutustumaan kestävän energia-alan uusimpiin kehityssuuntiin ja innovaatioihin sekä keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon huomioivan STEM-koulutuksen roolista.