ɫɫ

Uutiset

World Challenge Finland 2018 – avoimella datalla parempi maailma

Aalto-yliopisto on mukana World Challenge Finland 2018 -kilpailussa, jossa ideoidaan esimerkiksi satelliittien ja lennokkien tuottamaa avointa dataa hyödyntäviä, kestävää kehitystä tukevia palveluita.

Green plastic triangle on a white board,

Elokuun lopussa järjestettävässä World Challenge -kilpailussa ideoidaan esimerkiksi satelliittien ja lennokkien tuottamaa avointa dataa hyödyntäviä, kestävää kehitystä tukevia palveluita – NASA:n ja ESA:n teknologiaan perustuen. Samalla Suomi saa tilaisuuden tehdä näkyväksi avaruusalan osaamistaan ja toimintaympäristöään sekä houkutella ulkomaisia yrityksiä ja opiskelijoita Suomeen.

World Challenge Finland -kilpailulla Suomi vastaa suoraan YK:n kestävän kehityksen agendaan sekä oman avaruustoimintansa kehittämiseen. YK perustaa Euroopan tutkimus- ja tuotekehityskeskuksensa Suomeen ja näissä kestävän kehityksen hankkeissa liikkuu rahaa noin 50 miljardia euroa vuosittain. Kilpailu on avoin yrityksille ja opiskelijoille, ja jaossa on rahapalkintojen lisäksi roppakaupalla kansainvälistä näkyvyyttä.

”Suomeen on kehittynyt lupaava avaruusliiketoiminnan ekosysteemi. Tällainen tapahtuma toimii osaamisemme näyteikkunana ja houkuttelee maailmalta parhaita toimijoita Suomeen. Samalla suomalaisille yrityksille tarjoutuu uusia tilaisuuksia päästä mukaan alan kansainvälisiin hankkeisiin”, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Tee hyvä työ omalla sovelluksella – vain mielikuvitus on rajana

World Challenge Finland -kilpailun sydän on Pohjois-Amerikan ja Euroopan avaruusjärjestöjen NASA:n ja ESA:n tarjoama avoimeen lähdekoodiin perustuva virtuaalinen maapallo, Web WorldWind -rajapinta. Ympäri maailmaa kutsutut osallistujat hyödyntävät Web WorldWindin kautta esimerkiksi satelliittien, lennokkien, mobiilioperaattorien ja julkisten toimijoiden avointa dataa web-sovellusten kehittämiseen. Tavoitteena on, että kilpailussa kehitettävät sovellukset edistävät rauhaa, terveyttä, koulutusta ja kestävää kehitystä, ja niitä voidaan hyödyntää vapaasti YK:n globaaleissa hankkeissa. Viime vuoden kilpailussa kehitettiin sovelluksia muun muassa maastopalojen ennakointiin, metsänhoidon valvontaan ja eri maiden maataloustuotannon vertailuun ilmastonmuutoksen vaikutukset huomioiden.

Kilpailun varsinainen finaali (28.-30.8.2018) on kolmipäiväinen. Kahtena ensimmäisenä päivänä kilpailutöitä kehitetään ja viimeistellään Aalto-yliopiston kampuksella Web WorldWind -asiantuntijoiden kanssa. Kolmantena päivänä lopputulokset esitellään laajalle kutsuvierasjoukolle ja medialle Nokia Executive Experience Centerissä Espoossa.

Oma laitteisto kansainväliselle avaruusasemalle

World Challenge Finlandin pääpalkinnon voittaja saa yhden slotin verran omaa teknologiaa kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle.

”Se on suunnilleen maitopurkin kokoluokkaa”, naurahtaa ESA BIC Finland -kiihdyttämön vetäjä Kimmo Isbjörnssund.

”Se, että YK:n, NASA:n ja ESA:n kansainvälinen kilpailu huipentuu viime vuoden tapaan jälleen Suomessa, on selkeä merkki maamme vetovoimasta. Mehän tuotamme jo maailman parhaita nanosatelliitteja ja kaupallisia satelliittidatapalveluja. Suomesta pitää nyt tehdä hubi, jonka kautta pääsee yhteistyöhön tärkeimpien avaruustoimijoiden kanssa ja meidän on oltava maailman paras paikka suunnitella ja tuottaa ratkaisuja kestävään kehitykseen”, Isbjörnssund toteaa.

Hakemukset World Challenge Finland -kilpailuun jätetään 3.8.2018 mennessä verkkosivujen kautta. Finaaliviikko järjestetään 27.-30.8.2018 Helsingissä ja Espoossa. Finaaliviikon järjestelyjä tukee lentoyhtiö Finnair lennättämällä kansainväliset tiimit kilpailun huipentumaan eri puolilta maailmaa.

World Challenge Finland -kilpailun järjestävät Digital Forum Finland ja Ultrahack. Partnereina ovat Business Finland, ESA Business Incubation Center Finland, Turku Business Region, EIT Digital, Ilmatieteen laitos, Maanmittauslaitos, Nokia, CGI, Espoo Marketing, Reaktor Space Lab, GISdevio, Helsingin kaupunki, Vantaan kaupunki, Aalto-yliopisto, Microsoft, Aalto Startup Center, Vaisala, IBM Suomi, Helsingin yliopisto, Clarion Helsinki, SSF, Space Nation, FLIC, Halti ja Finnair. Globaali kilpailu järjestetään nyt kuudennen kerran.

(worldchallenge.live)

äپٴᲹ:

Juhani Kivikangas, toimitusjohtaja
Digital Forum Finland
puh. 040 556 1228
juhani.kivikangas@digitalforum.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.