ɫɫ

Uutiset

Vuoden nuori maisema-arkkitehti 2024 on Aada Taipale

Palkinnon näkökulmana on erityisesti ennakkoluulottoman, uuden näkökulman tuominen maisema-arkkitehtuuriin.
Pitkähiuksinen nainen hymyilee kameralle, taustalla punaista kangasta
Aada Taipale. Kuva: Nita Koskiahde

Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK ry jakoi tunnustuspalkintoja Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien päätapahtumassa. Vuoden nuori maisema-arkkitehti  -tunnustuspalkinnon tavoitteena on nostaa esiin lahjakkaita nuoria maisema-arkkitehteja.

”Aada Taipale on edistänyt maisema-arkkitehtuurin opetusta nuorena yliopisto-opettajana Aalto-yliopistossa. Aadaa innostaa yliopistopedagogiikka ja se todella näkyy hänen työssään. Aadan lähestymistapa opetukseen on saanut arvostusta opiskelijoiden suunnalta ja hänet palkittiin Arkkitehtuurin laitoksen vuoden opettajana. Hän on lähtenyt ennakkoluulottomasti tavoittelemaan itseään kiinnostavia urapolkuja ja toimii tienraivaajana tuleville nuorille maisema-arkkitehtuurin tutkijoille”, perusteluissa sanotaan.

Taipale teki diplomityönsä Leena Iisakkilan maisema-arkkitehtuurista 1960–1990-luvuilla ja jatkoi aiheen parissa Lähiöpride-hankkeen kautta tutkimalla Iisakkilan suunnittelemaa Matinmetsää ja sen merkitystä lähiömaisemana. 

Taipale on myös aktiivinen Suomen maisema-arkkitehtiliiton hallituksen jäsen. Lisäksi hän on toiminut mm. Opiskelijapuutarhurit 2023 -kilpailun tuomarina sekä juuri ilmestyneen Maisemapodin juontajana. 

Vuoden maisema-arkkitehtuuriteko 2024 myönnettiin Tampereen kaupungille. Tunnustuspalkinnon avulla halutaan korostaa suomalaista maisema-arkkitehtuuria tai sen näkyvyyttä ja arvostusta edistäneitä tekoja. Palkinnon jakamisen tarkoitus on edistää maisema-arkkitehtuuria ja sen arvostusta Suomessa ja suomalaisen maisema-arkkitehtuurin menestystä maailmalla.

Suomen maisema-arkkitehtiliitto jakaa tunnustuspalkinnot joka toinen vuosi. Palkinnon saajat julkistettiin 21. toukokuuta kolmatta kertaa järjestetyn Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien päätapahtuman yhteydessä. 

äپdz:

Aada Taipale, yliopisto-opettaja, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, aada.taipale(at)aalto.fi, 050 9196698

Pia Kuusiniemi, puheenjohtaja, Suomen maisema-arkkitehtiliitto ry MARK, pia(at)maisema-arkkitehtiliitto.fi, 040 558 4848

Nita Koskiahde, toiminnanjohtaja, Suomen maisema-arkkitehtiliitto ry MARK, nita(at)maisema-arkkitehtiliitto.fi, 040 718 9597

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Product Development Path Makers -logo taustavalokuvan päällä. Valokuvassa muovihansikkaisiin puetut kädet kaatavat jauhetta laboratorioastiaan, jossa on nestettä-
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Miltä rohkea tuotekehitys näyttää käytännössä – oivalluksia viime vuoden Tuotekehityksen tiennäyttäjät -voittajilta

Design Factoryn ja yhteistyökumppaneiden jakama palkinto nostaa esiin rohkeita tuotekehityshenkkeita. Palkinnon ehdokashaku on avoinna 21.10.2026 asti.