ɫɫÀ²

Uutiset

Vuoden alumni, enkelisijoittaja Riku Asikainen johtaa alumniohjausryhmää

Kauppakorkeakoulu on perustanut Alumni Advisory Boardin käymään keskustelua alumnitoiminnasta, koulun ulkoisista suhteista sekä varainhankinnasta.
alumniohjauryhma_2015_fi.jpg

Ohjausryhmän jäsenet edustavat monipuolisesti Kauppakorkeakoulun alumnikuntaa. Ryhmää johtaa Kauppakorkeakoulun Vuoden alumni, enkelisijoittaja Riku Asikainen. Lisäksi sen jäseninä toimivat Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry:n (KY) puheenjohtaja sekä edustus Kauppakorkeakoulusta, jotta hyvä dialogi saavutetaan. 

‒ Olemme saaneet todella asiantuntevan ryhmän yhteen tukemaan kouluamme sen tavoitteiden saavuttamisessa. Alumniohjausryhmän kautta vahvistamme sidettämme alumneihimme ja kehitämme toimintojamme yhdessä, dekaani Ingmar Björkman sanoo.

‒ Olen hyvin innoissani uudesta työryhmästämme. Uskon, että voimme toimia hyvänä mallina muille korkeakouluille toimivan alumniyhteisön rakentamisessa, Riku Asikainen sanoo.

‒ Vain alumneille Kauppis on meidän koulu, joten meidän tulee ottaa korkeakoulusta myös omistajuutta, Asikainen kuvaa.

Alumni Steering Boardin tavoitteena on tukea entistä opinahjoaan opetuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen alueella. Ryhmä käy keskustelua mm. koulun alumnitoimintaan liittyvistä linjauksista, korkeakoulun ulkoisista suhteista ja varainhankinnasta.  

‒ Olemme kaikki saaneet koululta paljon ja nyt saamme alumnitoiminnan kautta vielä lisää. Koulun alumnitoimintaan osallistuminen on paras tapa tukea, Asikainen kuvaa.

‒ Yhtenä alumnitoiminnan osana keräämme ylimääräisiä varoja korkeakoululle muun muassa opiskelijoiden ulkomaan vaihtoihin ja vierailevien kansainvälisten professoreiden kuluihin. Juuri tällaisten täsmäkohteiden kautta saamme suurimman vaikuttavuuden koulun perustoimintojen tukemiseen, Asikainen sanoo.

Ohjausryhmän järjestäytymiskokous pidettiin 18.5.2015.

Kauppakorkeakoulun alumni´Ç³óÂá²¹³Ü²õ°ù²â³ó³¾Ã¤:

•&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è; Riku Asikainen, puheenjohtaja

•&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è; Aatto Prihti, Former chancellor of the Helsinki School of Economics

•&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è; Salla Vainio, Managing Director at Fondia

•&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è; Paula Salovaara, Journalist /Entrepreneur, Räty-Salovaara-BlÃ¥field

•&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è; Timo Pantsari, Senior Managing Consultant, CISA at International Business Machines (IBM)

•&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è; Tiina Alahuhta-Kasko, President, Marimekko 

•&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è; Matti Parpala, Chairperson of the Board, Frank Students

•&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è; Antti Korpelainen, Chairman of the Board, KY

•&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è; Ingmar Björkman, Dean

•&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è; Katja Kolehmainen, Assistant Professor, Accounting

•&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è; Jonna Söderholm, Head of External Relations

•&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è; Henna Immonen, Alumni Relations Manager

•&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è;&²Ô²ú²õ±è; Johanna Lassy, Communications Specialist

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Alumnisuhdevastaava Henna Immonen
puh. 050 433 9712
henna.immonen@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.