ɫɫ

Uutiset

VTT liittyy osaksi kyberturvan HAIC-keskusta

VTT liittyy Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston HAIC-tutkimuskeskukseen, mikä vahvistaa yliopistojen kykyä kouluttaa korkean tason kyberturva-asiantuntijoita.
Ilmakuva isosta tasakattoisesta rakennuksesta, lasikattoja, aurinkopaneeleja ja tien varrella autoja

Digitaalisen turvallisuuden tutkimus ja opetus Suomessa vahvistuvat, kun  liittyy osaksi HAIC-tutkimuskeskusta () kesäkuussa 2026. HAIC on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston vuonna 2016 perustama tutkimuskeskus, joka tukee kyberturvallisuuden ja tietoturvan tutkimusta ja opetusta Aalto-yliopistossa ja Helsingin yliopistossa. 

”VTT:llä on vahva rooli tutkimuksen, innovaatioiden ja teollisuuden rajapinnassa. Se on tehnyt pitkään yhteistyötä merkittävien kansainvälisten puolustus- ja teknologia-alan toimijoiden kanssa, mikä tuo meille merkittävää lisäarvoa. Meille on hyötyä myös VTT:n vankasta kokemuksesta soveltavassa tutkimuksessa turvallisuuden näkökulmasta kriittisillä aloilla”, sanoo HAICin johtaja, yliopistonlehtori Lachlan Gunn Aalto-yliopistosta.

Kymmenen viime vuoden aikana Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto ovat kehittäneet HAICin tuella digitaalisen turvallisuuden kysymyksiin keskittyvää koulutusta ja tutkimusryhmiä. Molemmat yliopistot tarjoavat myös useita suosittuja kyberturvallisuuskursseja. HAIC tarjoaa myös yritysten lahjoittamia apurahoja maisteriopiskelijoille. 

VTT:n mukaantulo vahvistaa entisestään yliopistojen kykyä kouluttaa korkean tason kyberturva-asiantuntijoita.

“VTT:n kautta opiskelijat ja tutkijat pääsevät entistä paremmin käsiksi teollisuudelle tärkeisiin tutkimuskysymyksiin sekä siihen, miten tutkimustuloksia muutetaan käytännön ratkaisuiksi”, sanoo VTT:n tutkimusprofessori Samuel Marchal

VTT:n liittymistä HAICiin juhlitaan 5. kesäkuuta  -tilaisuudessa, joka kokoaa vuosittain yhteen tietoturvan opiskelijat, tutkijat ja yritysmaailman asiantuntijat. Samalla juhlitaan myös HAICin 10-vuotista taivalta. Juhlintaan on kutsuttu myös Aalto-yliopiston tietoturvan Erasmus Mundus -maisteriohjelmien, NordSecMob (2006–2016) ja SECCLO (2017–2026), entiset ja nykyiset opiskelijat. 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.