ɫɫÀ²

Uutiset

Vanhasta vankilasta syntyi innovaatiopaja

Design Factory -perhe sai uuden jäsenen Alankomaista, Leeuwardenin kaupungista.

Ympäröivää kuhinaa katsellessa on vaikea uskoa, että vielä kymmenen vuotta sitten tämä oli yksi Hollannin eristyneimmistä kolkista.

Nyt Leeuwardenin kaupungissa sijaitsevaan entiseen Blokhuispoortin vankilaan on syntynyt opiskelun, tutkimuksen ja yritykset yhdistävä innovaatiopaja: Aalto-yliopistosta maailmalle levinneen verkoston yhdeksäs jäsen, Frisian Design Factory eli FDF.

– Alankomaiden ensimmäinen Design Factory on jo käynnistämisvaiheessa ottanut aktiivisen roolin kansainvälisessä verkostossamme.  Olemme tehneet yhteistyötä erityisesti tutkimusprojektien ja innovatiivisten oppimiskokeilujen valmistelussa. Olen vaikuttunut siitä, miten nopeasti heidän projektinsa on edennyt, ja sen toteutussuunnitelma on opiksi meillekin. Kohtaamisia tuetaan monin tavoin; esimerkiksi avajaisten tohtoriopiskelijoiden posterikilpailun voittajat pääsevät tutustumaan Aalto-yliopistoon ja sen Design Factoryyn, iloitsee Aallon Design Factoryä vetävä Kalevi Ekman.

FDF toimii NHL University of Applied Sciencen alaisuudessa, joka tulevaisuudessa yhdistyy Stendenin yliopiston kanssa. FDF:n koordinaattorin Eric Voigtin mukaan innovaatiopajasta on tarkoitus tehdä jo tulevan vuoden aikana yliopistojen ja yritysten välisen yhteistyön kotipesä. Jatkossa koko vankila-aluetta kehitetään innovaatio- ja luovan toiminnan keskukseksi, tähtäimessä vuosi 2018, jolloin Leeuwarden toimii Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Ensimmäinen askel alueen avaamiseen koko yhteisölle on avajaisten kanssa yhtä aikaa toimintansa aloittanut D’Lab Fablab.

Kuvat: Frisian Design Factory

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.