Valmistuvat opiskelijat saavat muistoksi modernin pinssin rintapieleensä
Valintaraati kuvaa korutaiteilija ja -muotoilija Inni Pärnäsen toteutusta sekä moderniksi että ajattomaksi ja tyylikkääksi. Lisäksi pinssiä pidettiin monikäyttöisenä ja muuntautuvana, sillä sitä voi käyttää eri tavoin vaatetuksessa niin rintapielessä kuin huivin solkena, tai jopa kirjanmerkkinä.
Pinssi on valmistettu jousiteräksestä ja sen läpimitta on 35 millimetriä. Merkin kääntöpuolelle sijoitettava vuosiluku kertoo opiskelijan valmistumisvuoden. Keskellä oleva sinetti on Juha Markulan vuonna 2013 suunnittelema.
Vararehtori Anna Valtonen johti valintaraatia, jossa oli mukana myös opiskelijaedustus.
Suunnittelukilpailu oli suunnattu rajatulle joukolle kilpailijoita, jotka saivat vapaat kädet suunnitteluun niin materiaalin kuin toteutuksen osalta.
Kaikille Aalto-yliopiston Graduation Partyyn osallistuville jaetaan muistoksi valmistujaispinssi. Juhlassa rehtori onnittelee valmistuneita ja ohjaa pinssin kiinnityksen tuoreen alumnin rintapieleen. Pinssin kiinnittää valmistuneen perheenjäsen tai muu läheinen. Lue lisää - ilmoittautuminen on avoinna 31.5.2018 saakka.
Lue lisää uutisia
Mitä kvantti tarkoittaa?
Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.