ɫɫÀ²

Uutiset

Väitöskirjan jälkeen

Farhan Malik löysi uralleen suunnan Aallon mentorointiohjelman ja Tapio Keräsen tuella.
Tapio Keränen on pitkän linjan teollisuusammattilainen – juuri sellainen kuin Farhan Malik toivoi mentorikseen. Kuva Mikko Raskinen.

Kun Farhan Malikin väitöskirja alkoi viime syksynä olla loppusuoralla, hän huomasi olevansa uudessa tilanteessa. Maisteriopinnoista suoraan jatko-opiskelijaksi houkuteltu mies ei ollut koskaan joutunut hakemaan oman alansa töitä, eikä tiennyt, mitä ja mistä hänen kannattaisi etsiä.

– Olin kuullut Aalto-yliopiston tohtorikoulutettavien mentorointipilotista ja pyysin päästä mukaan ohjelmaan. Valmistelen väitöskirjaani Sähkötekniikan korkeakoulussa sähkövoimajärjestelmistä ja toivoin mentorikseni kokenutta teollisuuden edustajaa omalta alaltani, Farhan Malik muistelee.

Pian Malikin sähköpostiin saapui odotettu viesti: hänet oli mätsätty pitkän uran energialiiketoiminnassa tehneen Tapio Keräsen kanssa.

– Minua pyydettiin mukaan Aallon mentoritoimintaan pari vuotta sitten, TKK:lta vuonna 1975 valmistunut Keränen kertoo.

– Olen työssäni ohjannut lukuisia diplomitöitä, ja tietenkin lähdin mukaan. Syksyllä minua sitten kysyttiin mentoriksi tähän tohtoreille räätälöityyn ohjelmaan.

Vahvuudet esiin

Ohjelma syntyi tarpeesta parantaa ja monipuolistaa tohtoriksi valmistuvien mahdollisuuksia kilpailluilla ja kansainvälisillä työmarkkinoilla.

– Pilotti suunniteltiin tiiviissä yhteistyössä eri koulujen tohtoriohjelmien suunnittelijoiden kanssa, HRD-asiantuntija Kaija Meriläinen kertoo.

– Meillä on hyödynnettävänä laaja alumniverkosto, jonka ansiosta pystyimme hakemaan opiskelijoille, eli aktoreille, heidän toiveisiinsa ja tarpeisiinsa sopivimmat mentorit, selittää asiantuntija Kaisa Hölttä.

Marraskuussa käynnistyneen pilotin aloitti lopulta 16 mentori-aktori-paria. Ohjelman alussa parit tekivät mentorointisopimuksen, johon kirjattiin yhdessä päätetyt tavoitteet.

­– Ohjelmaan kuuluu kuusi tapaamista, ja me päätimme pitää ne mahdollisimman epämuodollisina, Tapio Keränen sanoo.

Tapaamisten sisältö muodostui Farhan Malikin tarpeiden mukaan.

– Kaipasin apua erityisesti työnhakuprosessiin: millainen on hyvä CV, mitä asioita kannattaa nostaa esiin työhakemuksessa, kehen olla yhteydessä, miten verkostoitua ja niin edelleen. Vaikka työpaikkaa ei ole vielä löytynyt, on tilanteeni nyt aivan erilainen kuin syksyllä. Tiedän, mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni ja mihin minun kannattaa suuntautua. Mentorini on auttanut minua löytämään uralle suunnan, hän hymyilee.

Mentorien verkostot tarjoavat myös hyödyllisiä kontakteja ja jopa suoran väylän uuteen työpaikkaan.

Aktorin ammatillisen identiteetin vahvistaminen ja työelämävalmiuksien parantaminen ovatkin Kaisa Höltän mukaan ohjelman tärkeimpiä tavoitteita. Mentorien verkostot tarjoavat myös hyödyllisiä kontakteja ja jopa suoran väylän uuteen työpaikkaan. Mentorille itselleen ohjelma antaa mahdollisuuden omien sparraustaitojen kehittämiseen ja uuden tiedon saamiseen.

– Olen oppinut suhteemme ansiosta paljon uutta Aallosta. Maailma ja Otaniemi ovat todella muuttuneet omista ajoistani; silloin ulkomaalainen opiskelija oli harvinaisuus, nyt täällä on lahjakkaita nuoria kaikkialta maailmasta, Tapio Keränen pohtii.

Tohtoreita tarvitaan

Julkisuudessa on puhuttu viime kuukausina paljon tohtoreiden heikentyneestä työtilanteesta. Tapio Keräsen ja Farhan Malikin mielestä synkistely on kuitenkin aiheetonta.

– Mikä tahansa iso yritys, jonka toiminta perustuu teknologiaan, tarvitsee ihmisiä, jotka pystyvät systemaattisesti ratkaisemaan ongelmia ja hakemaan vastauksia – eli juuri niitä taitoja, joita tohtorikoulutus tarjoaa, Tapio Keränen korostaa.

– Valmistuin itse tohtoriksi vuonna 2010, ja tiedän, että väitöskirjan tekeminen opettaa myös muita arvokkaita juttuja, kuten systemaattisuutta ja kriittisyyttä tietoa kohtaan.

Farhan Malik kertoo pilotin aikana huomanneensa, että irtisanomisista huolimatta työmarkkinoilla etsitään koko ajan osaavaa porukkaa. Mentorinsa rohkaisemana hän on opiskellut vauhdilla suomen kieltä parantaakseen työllistymismahdollisuuksiaan.

– Tapion avulla olen myös ymmärtänyt, että teollisuudessa työskentely sopii persoonalleni akateemista maailmaa paremmin. Viiden vuoden kuluttua näen itseni päällikkötehtävissä uuden ajan energiajärjestelmien parissa. Onneksi minulla on Tapion tuki jatkossakin!

Uusi tohtorien mentorointiohjelma käynnistyy maaliskuussa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Asiantuntija Kaisa Hölttä
Sidosryhmäohjelmat, kumppanuuspalvelut
Puh. 050 301 1608
kaisa.holtta@aalto.fi

HRD-asiantuntija Kaija Meriläinen
Puh. 050 562 8938
kaija.merilainen@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.