ɫɫ

Uutiset

Vaikea taloustilanne korostaa verkostoitumisen merkitystä työnhaussa

Aalto-yliopiston suurin rekrytointitapahtuma Aalto Talent Expo kokosi yhteen 90 työnantajaa ja tuhansia opiskelijoita.
Kaksi miestä seisoo kuvan keskellä. Toinen osoittaa kuvaajan suuntaan. Molemmilla käsissä värikkäät esittee. Taustalla näkyy ihmisiä ja roll-upeja.
Kuvaaja: Sara Vertanen

Otaniemen Dipolin täytti marraskuun 24. päivänä innostunut ja vilkas puheensorina, kun työnantajat etsivät uusia talentteja ja opiskelijat tutustuivat potentiaalisiin työnantajiin. Aalto Talent Expo toi yhteen talouden, taiteiden ja suunnittelun sekä tekniikan alan työnantajat ja opiskelijat.

Suomen heikko taloustilanne näkyy myös opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden työnhaun vaikeutumisena. Vuosina 2021-2023 Aalto-yliopiston alumneista oli työttömänä 1-2 prosenttia, joka kuitenkin on yksi pienimpiä lukuja muihin aloihin verrattuna. Viimeisen vuoden aikana korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut Suomessa selvästi nopeammin kuin työttömyys keskimäärin. 

Taantuman aikana verkostointi- ja kontaktointitapahtumien merkitys korostuu entisestään. Vuosittain järjestettävä Talent Expo tarjoaa mahdollisuuden työnantajien ja opiskelijoiden henkilökohtaisiin kohtaamisiin.

Prosessien ja toimintamallien kehittämiseen erikoistunut Flovio etsi messuilta innostuneita ja taitavia eri alojen aaltolaisia kandeista tohtoreihin.

”Messut tarjoavat tilaisuuden tutustua opiskelijoihin ja kuunnella heidän toiveitaan. Floviolla on jo useita aaltolaisia töissä ja uskomme, että löydämme messuilta hyviä uusia hakijoita. Työnantajana tarjoamme mahdollisuuden kehittyä ja ottaa vastuuta sekä antaa oman luovuuden laulaa”, kertoo Flovion konsultti Miki Karlö

Aallon kauppakorkeakoulussa viidettä vuotta opiskeleva Hanna Mustaniemi tuli Dipoliin etsimään tieto- ja palvelujohtamisen alan töitä.

”Työpaikkoja on tänä päivänä tarjolla vähemmän kuin aiempina vuosina ja myös työnhakuprosessi on pidentynyt. Täältä saa inspiraatiota siihen, millaisista yrityksistä töitä voisi hakea, sillä mukana on paljon yrityksiä, joista en ole itse välttämättä aiemmin kuullut”, Mustaniemi sanoo. 

Kontaktien ja suhdeverkostojen luomista

Aalto-yliopiston opiskelijat ja alumnit ovat monille työnantajille haluttu ja tärkeä kohderyhmä. Talent Expossa eri kokoiset ja eri toimialojen työnantajat kertoivat työ- ja uramahdollisuuksistaan. Opiskelijoille messut olivat odotettu tilaisuus tavata yritysten edustajia kasvotusten ja kertoa omasta osaamisestaan. 

14 000 ihmistä työllistävä OP Ryhmä hakee Aallon kaikista korkeakouluista opiskelijoita trainee-ohjelmiin ja kesätöihin. Tarjolla on myös opinnäytetöitä, joiden kautta moni päätyy OP:lle töihin.

”Korkeakouluopiskelijat ovat pääkohderyhmämme, josta haluamme houkutella taloon uusia osaajia. Messuilla pääsemme kertomaan, kuinka monipuolisia työtehtäviä meillä on tarjolla aina teknologioiden kehittämisestä markkinointiin ja peruspankkipalveluista designiin”, kertoo OP Ryhmän Employer Branding Specialist Aku Buckbee

Kyky kertoa omasta osaamisesta nousi korkealle kyselyssä, jossa yliopistojen alumnit kertoivat valmistumisen jälkeiseen työllistymiseen vaikuttaneista tekijöitä. Aiemman työ- ja harjoittelukokemuksen lisäksi Aallon alumnit korostavat myös kontaktien ja suhdeverkostojen merkitystä. 

Työnantajatapaamisten ohella opiskelijat pääsivät Talent Expossa hiomaan työnhakutaitojaan, juttelemaan alumnien kanssa urapoluista ja päivittämään CV-kuvansa. Opiskelijat kohtasivat työnantajia etukäteen myös virtuaalisissa JobTeaser-tapaamisissa.

Työkielenä voi olla myös englanti

Aalto-yliopiston urapalveluiden järjestämille Talent Expo -messuille osallistui noin 5 000 opiskelijaa. Joukossa oli runsaasti Aallon kansainvälisiä opiskelijoita. Heistä moni suuntasi ständeille, joilla työnantajien messukyltit kertoivat halusta palkata ei-suomenkielisiä opiskelijoita. Messukyltit viestivät myös tohtoriosaajien tarpeista ja opinnäytetyömahdollisuuksista.

Aallossa kolmatta vuotta teknillistä fysiikkaa ja matematiikkaa opiskeleva Timi Turpeinen tuli messuille kesätyöpaikka mielessään. 

”Etsin erityisesti data-analyysiin liittyviä tehtäviä. Nyt taantuman aikana minua kiinnostaa se, minkälaiset yritykset tarjoavat töitä oman alani opiskelijoille”, Turpeinen kertoo.

Viidettä kertaa järjestetyllä Aalto Talent Expo -messutapahtumalla on jo vakiintunut maine opiskelijoiden ja työnantajien keskuudessa. Ensi vuonna tavataan taas!

Teksti: Marjukka Puolakka

Talent Expo

Rekrytointi- ja verkostoitumistapahtuma tuo yhteen talouden, taiteiden ja suunnittelun sekä tekniikan alojen työnantajat ja opiskelijat.

Lue lisää messuista:
Talent Expo 2026 banneri
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.