ɫɫ

Uutiset

Vaatteiden vuokrauspalvelu uudistaa muotialaa

Markkinoinnin maisteriopiskelijan Katariina Järvisen yrityksessä yhdistyvät kaksi megatrendiä: kierrätys ja jakamistalous.
The picture shows Katariina Järvinen on Aalto University campus, holding fashionable pieces of clothes in her hands.
Markkinoinnin maisteriopiskelija Katariina Järvinen haluaa, että hänen yrityksensä Clozeta on osa kestävämpää muotiteollisuutta. Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto.

Tässä jutussa Kauppakorkeakoulun markkinoinnin maisteriopiskelija Katariina Järvinen kertoo, miten hänestä tuli muotialan yrittäjä ja miten opinnot Aalto-yliopistossa ovat auttaneet häntä perustamaan yrityksen, jonka tavoitteena on olla osa muotialan parempaa tulevaisuutta.

”Ystäväni oli saanut kutsun juhliin, joiden teemavärinä oli punainen, eikä hänellä ollut sopivia vaatteita. Hän pyysi minulta lainaksi punaista mekkoa, jota olin pitänyt kerran vuosia aiemmin. Suostuttuani pyyntöön huomasin, etten ollut käyttänyt mekkoa kuin sen yhden kerran kolmen vuoden aikana.

Juttelin asiasta ystäväni Tommi Salosen kanssa, jonka kanssa myöhemmin perustin yritykseni. Keskustelu siirtyi nykyisten muotimarkkinoiden ongelmakohtiin eli pikamuotiin ja siihen, että ihmiset ostavat enemmän vaatteita kuin ehtivät käyttää, vaikka heidän vaatekaappinsa ovat jo valmiiksi täynnä. Ihmiset haluavat ostaa vaatteita ja pukeutua monipuolisesti, vaikka se on ympäristön kannalta kestämätöntä. Nopeasti muuttuvien muotimarkkinoiden ongelmista keskustellaan paljon, mutta valmistajat tuovat markkinoille edelleen useita trendejä vuosittain, ja sosiaalinen media luo kuluttajille tarpeen ostaa uusien trendien mukaisia vaatteita.

Bisnesideasta vaatteiden vuokraamiseen verkossa

Puhuimme vaatteiden vuokraamisen ideasta. Jos vaatteita voisi vuokrata, niitä ei tarvitsisi ostaa niin paljon, ja voisi silti pukeutua monipuolisesti. Uuden vaatteen houkutuksen voisi tyydyttää ympäristöä vahingoittamatta vuokraamalla vaatekappaleen. Innostuimme ajatuksesta ja päätimme perustaa verkossa toimivan vaatevuokrausyrityksen, Clozetan.

Clozeta-vuokrausalusta tarjoaa asiakkailleen laajan vaatevalikoiman, jossa on tunnettuja pohjoismaisia brändejä, kuten Filippa K, Baum und Pferfgarten ja Malene Birger. Palvelu on tarjolla kuukausitilauksena tai kertavuokrauksena. Kuukausitilauksen hinnalla asiakkaat voivat valita mitkä tahansa kolme vaatetta. Yksittäisten vaatteiden vuokrahinnat perustuvat puolestaan vaatteen alkuperäiseen hintaan.

Viime keväänä julkaistiin Clozeta Preloved, jossa ostamme laadukkaita käytettyjä vaatteita ja vuokraamme niitä eteenpäin. Ideana on, että asiakas täyttää kyselyn mieltymyksistään, kokotiedoistaan ja pukeutumistyylistään, ja me lähetämme hänelle vastausten perusteella neljä second hand -vaatetta. Jos valinta ei osukaan nappiin, asiakas voi vaihtaa vaatteet kerran kuukaudessa maksutta.

Kestävää pukeutumista

Vaate- ja tekstiilijätteen määrä maailmanlaajuisesti on järkyttävä, joten varmistamme, että jokaista vaatetta käytetään mahdollisimman monta kertaa, eivätkä ne unohdu komeron perukoille tai päädy kaatopaikalle. Pidämme huolta vaatteista korjaamalla niitä tarvittaessa. Jokainen vaate pestään huolellisesti ja mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Kun vaatetta ei enää voi vuokrata, pyrimme varmistamaan vaatteen elinkaaren jatkumisen esimerkiksi myymällä vaatteen second hand -liikkeeseen tai antamalla asiakkaille mahdollisuuden ostaa lempivaatteensa.

Yrittäjyys on minulla verissä, mutta opinnot Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa auttoivat paljon oman yrityksen perustamisessa. Pääaineeni on markkinointi, mutta Fashion Management -sivuaine osoittautui elämäni parhaaksi valinnaksi, sillä se käsittelee muotiteollisuutta sekä luovuuden että bisneksen näkökulmasta.

Aallossa käsitellään monia muodin ja muotiteollisuuden suuntauksia, mutta Clozetan kannalta hyödyllisimpiä ovat ajankohtaiset aiheet. Luennoilla on käsitelty second hand -markkinoita ja jopa vaatevuokrausta. On uskomatonta, että olen voinut opiskella juuri niitä aiheita, joiden parissa itse työskentelen.

Opinnot ovat auttaneet minua olemaan osa ratkaisua. Me Clozetalla emme usko syyttelyyn tai kulutustottumuksilla syyllistämiseen, vaan ratkaisujen etsimiseen. Näiden ratkaisujen on löydyttävä ihmisistä ja yrityksistä. Clozetassa yhdistyy kaksi megatrendiä, kierrätys ja jakamistalous. Haluamme olla muodin alalla osa parempaa huomista. 

Artikkeli julkaistiin alun perin WeAreTheCityssä:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Opiskelijoita Korkeakoulunaukiolla
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun tutkijat ja asiantuntijat ovat jälleen jakaneet asiantuntemustaan monissa kansainvälisissä medioissa

Kevään 2025 (maalis-toukokuu) aikana Kauppakorkeakoulu oli esillä useissa julkaisuissa, jotka saavuttivat yli 270 000 katselukertaa ympäri maailmaa.