Uusin Aalto University Magazine sukeltaa näkymättömään
Lehden teema mukailee tämänvuotisen Designs for a Cooler Planet -festivaalin teemaa, näkymättömyyttä.
Avauksia-palstalla Riikka Mäkikoskela sanoo näkymättömyyden olevan itselleen visuaalisen alan tutkijana ja opettajana vaikea, jopa pelottava asia. Mäkikoskela on radikaalin luovuuden vetäjä Aallossa. ”Yliopistossa olemme jatkuvasti näkymättömyyden reunoilla. - - Tarvitaan rohkeutta suhtautua näkymättömään ja tuntemattomaan uudella tavalla - - hullujenkin ideoiden kautta. - - Vanhasta luopuminen synnyttää uutta. Luovu ja uusi muodostavat sanan luovuus.”&Բ;
Lehden pääartikkeli käsittelee vuorovaikutusta ja vallankäyttöä. Kolmen eri alan tutkijat – Einat Amir, Astrid Huopalainen ja Matti Nelimarkka – kertovat vallankäytöstä, joka ei aina näy.
Kuka-palstalla tapaamme taiteen tohtorin ja alumnin Alma Muukka-Marjovuon, jonka monipuolinen ura taiteiden parissa on johtanut opetusneuvoksen tehtävään Opetushallituksessa.
Mukana matkassa -kuvareportaasi sukeltaa luovuuden lähteille: Aalto-yliopisto avaa radikaalin luovuuden käsitettä pian valmistuvan dokumenttielokuvan keinoin.
Keskustelua-palstalla tutkija Maria Joutsenvirta ja professori Jani Romanoff tarkastelevat työelämästä tuttua muotikäsitettä resilienssiä, josta tuntuu muodostuneen yksilölle enemmän velvollisuus kuin jaksamista ja hyvinvointia edistävä olotila.
Lehden tiedeartikkeleissa paneudutaan muun muassa suomalaisen saven mahdollisuuksiin keventää betonin ilmastokuormaa sekä pienenpieniin sensoreihin, joista voi olla apua maanviljelijöille ja metsätaloudessa.
Lue näköislehti
Artikkeleita on julkaistu osoitteessa aalto.fi/magazine
Irtonumeroita on saatavilla kampuksella.
Lue lisää uutisia
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa
Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.