ɫɫ

Uutiset

Uusi tutkimus: Rauhallinen Aurinko on paljon aktiivisempi kuin luulimme

Rauhallista Aurinkoa on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin aktiivista Aurinkoa.
Heikko kirkastuma, kuva: Metsähovin radiotutkimusasema
Aurinkokartassa tutkijat havaitsivat kirkastumia, joista muiden havaintojen perusteella nähtiin nousevan kuumaa materiaa Auringon pinnalta.

Auringon aktiivisuus vaihtelee 11 vuoden sykleissä. Vanhan aktiivisuussyklin vaihtuessa uuteen Aurinko on yleensä hyvin rauhallinen jopa useamman vuoden ajan.

Tutkijat ovat pitkään uskoneet, että passiivisena ajanjaksona Auringossa ei tapahdu juuri mitään mielenkiintoista, jolloin sitä ei myöskään kannata tutkia. Nyt Metsähovin radiotutkimusaseman tutkijat Juha Kallunki, Merja Tornikoski ja Irene Björklund osoittavat tämän uskomuksen vääräksi Solar Physics -lehdessä julkaistussa vertaisarvioidussa tutkimusartikkelissaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tähtitieteilijät tutkivat systemaattisesti Auringon rauhallisen ajan ilmiöitä.

Kaikille ilmiöille ei löydetty selitystä – vielä

Tutkijat päätyivät tulokseen tarkastelemalla Metsähovin radiotutkimusaseman Auringon radiokarttoja ja vertaamalla niitä satelliittien keräämiin tietoihin samoista kohteista. Aurinkokartoissa näkyi aktiivisia alueita eli radiokirkastumia, jotka näkyvät muuta Auringon pintaa lämpimimpinä alueina kartoissa. Radiokirkastumille on tutkijoiden mukaan kolme selitystä.

Ennustavatko passiivisen ajanjakson ilmiöt tulevaa?

Tutkijat löysivät myös radiokirkastumia alueilta, joille ei satelliittihavaintojen perusteella löydetty selittävää tekijää.

”Muut lähteet eivät selittäneet kirkastuman syytä. Emme tiedä, mistä nuo ilmiöt johtuvat. Tutkimusta on jatkettava”, Kallunki sanoo.

Lisähavaintoja ja -tutkimusta tarvitaan myös ennustamaan, kertovatko passiivisen ajanjakson ilmiöt seuraavasta aktiivisuusjaksosta, sen alkamisesta ja voimakkuudesta. Viimeisimmät neljä sykliä ovat olleet jokainen toistaan heikompia. Tutkijat eivät tiedä, miksi aktiivisuutta osoittavat käyrät eivät nouse niin ylös kuin edellisillä kerroilla.

"Auringon aktiivisuussyklien kestokaan ei ole aina täsmälleen 11 vuotta", dosentti Merja Tornikoski selventää.

"Uuden aktiivisuusjakson tunnistaa oikeastaan vasta sitten, kun se on jo käynnissä. Joka tapauksessa nämä nyt analysoimamme rauhallisen vaiheen havainnot sijoittuvat selvästi jaksoon, jolloin aktiivisuus on pienimmillään. Nyt alamme odotella uutta nousua."

Aurinkomyrskyissä piilee vaaroja  

Auringon aktiivisuus näkyy Maahan muun muassa revontulina. Auringon aktiivisuus voi aiheuttaa suurtakin tuhoa, sillä auringonpurkauksista johtuvat aurinkomyrskyt voivat vahingoittaa satelliitteja, sähköverkkoja ja radiotaajuista tietoliikennettä. Tutkimus auttaa näihin vahinkojen varautumisessa.

”Aurinkomyrskyissä kestää 2-3 päivää, ennen kuin hiukkaset osuvat maahan. Korkeammalla avaruudessa oleviin satelliitteihin ne osuvat paljon nopeammin, joten vahinkoihin varautumiseen jäisi vielä vähemmän aikaa”, Kallunki toteaa.

Kirkkonummella sijaitseva ٴ-DZ辱ٴDz&Բ;ѱٲäDZ on Suomen ainoa radioastronominen observatorio ja jatkuvassa käytössä oleva tähtitieteellinen havaintoasema. Maailmalla Metsähovi tunnetaan ainutlaatuisesta, yli 40 vuoden yhtäjaksoisesta Auringon havaintodatasta, jota on kerätty myös tieteellisesti hyvin kiinnostavilla korkeilla radiotaajuuksilla. Tämä on mahdollista Metsähovin radioteleskoopin poikkeuksellisen tarkan peilipinnan ansiosta.

Lue lisää

metsähovin radioteleskooppi ilman kupua kuva: annamari tolonen

Metsähovin radiotutkimusasema sai Avoimuuden edistäjä -palkinnon avoimesta aurinkodatasta

Yli 40 vuoden ajalta kerätty radiodata Auringon aktiivisuudesta on kansainvälisesti yksi laajimmista. Avointa dataa hyödyntävät niin tutkijat, opiskelijat kuin taiteilijat.

Uutiset
Aurinkokartta, jossa näkyy suurin havaittu purkaus Auringossa

Metsähovin radiotutkimusasema julkaisee aurinkodataa yli neljän vuosikymmenen ajalta

Metsähovin Auringosta saatava datan määrä on valtava ja kasvaa uusilla havainnoilla päivittäin.

Uutiset
A radio telescope dedicated for solar observations at Metsähovi Radio Observatory.

Aurinkotutkimus

Aurinko on meitä lähin tähti ja siten ensisijainen havainnointikohde tähtien toiminnan ymmärtämiseksi.

Metsähovin radio-observatorio
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa

Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.