ɫɫ

Uutiset

Uusi kampus kohoaa

Otaniemen kampusta hallitsevat nyt 43 000 bruttoneliömetrin kokoinen työmaa, sen kypäräpäiset ammattilaiset ja taivaita hipovat nosturit.
The Väre construction site. Photographer: Kalle Kataila.

Korkeimmalle on noussut Väre-rakennus, joka valmistuu kesällä 2018 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun käyttöön.

Väreen vieressä on paikka uudelle rakennukselle, johon Kauppakorkeakoulu muuttaa vuonna 2019. Tontilla tehdään nyt maanrakennustöitä ja talon runkoa päästään pystyttämään keväällä.

Opiskelijat ja henkilöstö ovat päässeet kertomaan toiveitaan ja osallistumaan molempien uusien tilojen suunnitteluun.

Aalto-yliopisto sijoittaa kaikki ydintoimintonsa Otaniemen kampukselle vuoteen 2021 mennessä. Yksi yhtenäinen kampus edistää monialaista yhteistyötä ja tukee uusien innovaatioiden syntyä.

Uudet rakennukset muodostavat kohtaamispaikan niin yliopiston omalle väelle kuin myös alumneille, kumppaneille ja alueen asukkaille. Samaan kortteliin sijoittuu myös vuonna 2018 valmistuva Metrokeskus, johon tulee kauppoja, kahviloita ja muita palveluja, sekä metroasema, joka metroliikenteen käynnistyttyä palvelee noin 12 000 matkustajaa päivittäin.

Rakennukset muodostavat merkittävimmän osan Otaniemen uutta keskustaa, joka istuu hyvin Alvar Aallon ja muiden nimekkäiden suunnittelijoiden arkkitehtuuriin.

Arkkitehtuurisuunnittelu: Verstas Arkkitehdit
Urakoitsija: SRV

Artikkeli on alun perin julkaistu englanniksi . (issuu.com)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mustavalkoinen kaksoisvalotus parrakkaasta miehestä puvussa ja solmiossa, katsoo vakavana kameraan
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arjen valintoja: Ghassem Gozaliasl, onko yhteyden kaipuu kirjoitettu tähtiin?

Astrofysiikan tutkijatohtori Ghassem Gozaliasl työskentelee Aalto-yliopiston High-performance Computing -tutkimusryhmässä ja käyttää James Webb -teleskooppia tutkiakseen, miten galaksit ovat muodostuneet viimeisen 12 miljardin vuoden aikana.
Abstrakti hahmo tasapainoilee muotojen ja kaavioiden kanssa sinisissä ja punaisissa sävyissä
Aalto Magazine, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Saab-yhteistyö: Osaamista, joka kestää aikaa

Saabin ja Aalto-yliopiston yhteistyö yhdistää huippututkimuksen ja käytännön tarpeet – ja kouluttaa samalla tulevaisuuden osaajia.
Lepohuone
Kampus, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Pidä tauko! Uusi lepohuone avattu Kandidaattikeskukseen

Uusi opiskelijoille suunnattu lepohuone tilassa Y420.
Tyhjä sisätila, punainen lattia, valkoiset seinät, nokkakärryt ja suuri sininen teksti ”TILA!”
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

TiLA! - uusi koti luovuudelle Otaniemessä

Yhteisöllinen työtila taiteilijoille ja luovien alojen toimijoille Espoossa.