ɫɫ

Uutiset

Uusi datavisualisointi auttaa analysoimaan Suomen eri alueiden geneettistä taustaa

Helsingin yliopiston uudessa tutkimuksessa onnistuttiin arvioimaan ennennäkemättömän tarkasti yli 18 000 suomalaisen geneettistä sukutaustaa. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu osallistui tutkimukseen informaatiomuotoilu- ja interaktiivisen datavisualisoinnin osaamisellaan.
Interactive data visualization analysis of the genetic ancestry of Finland.

Syntyperästä kertovat kaupalliset geenitestit ovat suosittuja. Ne antavat arvion siitä, miltä maantieteellisiltä alueilta omat esivanhemmat ovat peräisin. Arvion saamiseksi yksilön geenitietoja verrataan eri puolilta maailmaa kerättyjen vertailuryhmien geenitietoon.

Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijoiden uudet tulokset mahdollistavat nyt ensimmäistä kertaa samankaltaisen vertailun tekemisen Suomen sisällä.

Tulosten avulla pystyttiin seuraamaan 1900-luvun tapahtumien jälkiä geeneissämme ja arvioimaan muuttoliikkeiden vaikutusta väestön sekoittumiseen. Esimerkiksi siirtokarjalaisten muuttamista eri puolille Suomea pystyttiin seuraamaan jopa vuosittaisella tarkkuudella tarkastelemalla karjalaisen perimän osuutta kunkin alueen vastasyntyneissä.

Tutkimuksen tulokset on julkaistu . Lisäksi tutkijat ovat avanneet hankkeelle , joiden interaktiivisten karttojen avulla kuka tahansa pääsee tutustumaan projektin tuloksiin. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun median laitoksen tutkimusryhmä oli vastuussa hankkeen informaatiomuotoilusta ja interaktiivisista datavisualisoinneista, joiden avulla Suomen eri alueiden geneettistä taustaa pystytään analysoimaan.

“Tavoitteemme oli luoda interaktiivinen visualisointi joka palvelee paitsi tieteellistä tutkimusta myös tekee aihepiirin ymmärrettäväksi ja avaa sen kiinnostuneelle suurelle yleisölle”, sanoo professori Rupesh Vyas, Aallon projektiryhmän vetäjä. Muu tiimin jäsenet ovat tutkijat Cerioli Nicola ja Pacauskas Darius.

Visualisointi palvelee paitsi tieteellistä tutkimusta myös tekee aihepiirin ymmärrettäväksi suurelle yleisölle.

Professori Rupesh Vyas

Tutkimusta johtaneen apulaisprofessori Matti Pirisen tutkimusryhmä Helsingin yliopistossa on jo aiemmin tuottanut hyvin yksityiskohtaista tietoa Suomen sisäisistä geneettisistä eroista. Nyt julkaistussa tutkimuksessa muodostettiin geneettiseltä sukutaustaltaan samankaltaisista suomalaisista vertailuaineistot, ja hyödynnettiin niitä 1900-luvun muuttoliikkeiden vaikutusten seuraamiseen väestötasolla.

Tutkimus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keräämän näytteisiin. Näytteiden perusteella muodostettujen vertailuaineistojen avulla pystytään varsin suurella tarkkuudella erottelemaan eri maantieteellisiltä alueilta peräisin olevat suomalaiset kolmella eri tasolla. Ensimmäinen taso erottelee suomalaisia itä-länsi -akselilla kun taas tarkimman tason kymmenen vertailuryhmää vastaavat osittain entisiä läänejä.

Vertailussa käytettävä malli toimii parhaiten, kun suurin osa henkilön esivanhemmista on peräisin samalta maantieteelliseltä alueelta. Mitä useammalta alueelta esivanhemmat ovat, sen epätarkemmaksi mallin antama arvio muuttuu.

”Tällainen lähes läänitasoa heijastelevan sukutaustan määrittäminen Suomen sisällä tarjoaa uusia kiehtovia työkaluja lähihistoriasta kiinnostuneille”, toteaa aiheesta juuri väitellyt Sini Kerminen Helsingin yliopiston Suomen molekyylilääketieteen instituutista (FIMM).

Lisäksi tutkimuksessa havainnoitiin viimeaikaisten historiallisten tapahtumien vaikutusta väestön sekoittumiseen Suomen eri alueilla perustuen yksilöiden syntymävuosiin ja syntymäkotikuntiin. Ajallisesti ja maantieteellisesti yhtä tarkkaa tutkimusta ei ole toteutettu missään muualla maailmassa.

Tulokset osoittivat, että Neuvostoliitolle luovutetun Karjalan alueen evakuoiminen on vaikuttanut Suomen väestön sekoittumiseen enemmän kuin sodanjälkeisen ajan kaupungistuminen. Suomen sisällä nähtiin myös selviä eroja siinä, miten paljon väestön sekoittumista on tutkimuksen kattamana ajanjaksona eli 1920 – 1980-luvuilla tapahtunut.

Huomattavimmat muutokset havaittiin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Hämeessä. Näillä alueilla lounaissuomalaisen alkuperän osuus on pienentynyt yli 20 prosenttiyksikköä. Tällaiset suuret ja nopeat muutokset havainnollistavat muuttoliikettä maan sisällä ja viittaavat siihen, että Suomessa on 1900-luvulla muutettu enemmän idästä länteen kuin päinvastoin. Vähiten muutosta puolestaan havaittiin Pohjanmaalla.

”Karjalaisen perimän osuus tutkittujen alueiden vastasyntyneessä väestössä mahdollistaa evakoiden liikkeiden seuraamisen lähes vuosittaisella tarkkuudella. Esimerkiksi Pohjanmaalla karjalainen sukutausta näyttää kasvaneen vahvasti sota-aikana mutta pitkälti hävinneen jo 1950-luvulle tultaessa toisin kuin Uudellamaalla sekä Lounais-Suomessa, joissa karjalaisen perimän osuus näyttää vakiintuneen sota-ajan tasolle”, kertoo Matti Pirinen.

Tutkimusryhmän mukaan yksityiskohtainen väestön geneettisen hienorakenteen ymmärtäminen on tärkeää myös genomitietoa hyödyntävien lääketieteellisten hankkeiden kannalta.

”Haluamme korostaa, että geneettinen tausta on eri asia kuin kansallinen tai kulttuurinen identiteetti, eikä tuloksiamme näin ollen voi käyttää määrittelemään, kuka on suomalainen”, sanoo Matti Pirinen.

Tutkimus on saanut rahoitusta Sigrid Juséliuksen Säätiöltä ja Suomen Akatemialta. Interaktiivisen visualisointityön rahoitti Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun median laitos.

äپٴᲹ:
Professori Rupesh Vyas
rupesh.vyas@aalto.fi
+358 50 598 8032

Hankkeen sivustolle pääset .

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.